Ei F1-venekisoja Vesijärvelle

Vesijärvi on kaunis järvi Etelä-Suomessa, jonka suuresta kuormituksesta aiheutunut rehevöityminen lähes pilasi viime 1900-luvun loppupuolella. Vuosikymmeniä kestänyt hoitotyö, johon on käytetty valtavasti niin henkilö- kuin taloudellisia resursseja on saanut kuitenkin uuden toivon heräämään Vesijärven puhtaamaan tulevaisuuden puolesta. Missään nimessä uhka ei ole kuitenkaan vielä poistunut, ja pienikin lisäkuormitus saattaa aiheuttaa järven tilassa muutoksen taas huonompaan suuntaan.

Lahti on viime vuosina halunnut profiloitua ympäristöystävällisenä kaupunkina ja saa myös Suomen valtiolta tukea tässä tavoitteessaan. Lahdella on siten myös laajempi vastuu näyttää esimerkkiä kestävän kehityksen mukaisen yhteiskunnan edistämisestä.

Yllä mainitun kanssa räikeässä ristiriidassa on aikomus järjestää Vesijärvellä F1-venekisat kesällä 2008 ja myös seuraavina vuosina.

Me allekirjoittaneet vetoamme Lahden kaupunginvaltuustoon, että se ottaisi vastuunsa Vesijärven suojelusta ja estäisi F1-venekisojen järjestämisen Lahden Vesijärvellä kesällä 2008.

Tämän lisäksi vaadimme, että F1-venekisoille myönnetty lupa perutaan koskien seuraavia vuosia. Mikäli kisat kaikesta huolimatta järjestetään kesällä 2008, tapahtumajärjestäjä on velvoitettava kustantamaan perusteellinen ja puolueeton arviointi kisojen aikaisista ympäristövaikutuksista ja korvaamaan kisoista aiheutuneet kustannukset ja haitat Vesijärvelle, luonnolle yleensä, asukkaille ja Lahden kaupungille.

F1-venekisaa vastustaneista on talvella 2008 syntynyt VILLIHAUKI-kansanliike, joka toimii paikallisesti Vesijärven suojelun puolesta ja F1-venekisaa vastaan