Ydinjätteiden käsittely ja loppusijoitus pois Suomesta.

Me adressin allekirjoittaneet ehdotamme ministeriölle, että ydinjätteiden

käsittely ja loppusijoitus vietäisiin pois Suomesta. Että lakia muutettaisiin,

niin että ydinjätteet voisi viedä venäjälle junalla. Se olisi sitten heidän

ongelmansa miten ydinjätteensä hoitavat. Ainakin Suomen maaperä pysyisi

puhtaana.

Tämä adressi toimitetaan sen valmistuttua asiaa hoitavalle ministerille.

Taustaa.
Suomen ydinjätehuoltoa ohjaavat vuonna 1988 voimaan astuneet ydinenergialaki ja ydinenergia-asetus, joissa määritellään mm. ydinenergian tuottajan velvollisuudet, lupakäsittelyt ja valvontaoikeudet.

Vuonna 1994 ydinenergialakia muutettiin niin, että kaikki Suomessa syntyvä ydinjäte on loppusijoitettava Suomeen. Ydinenergialaki kieltää myös ydinjätteen tuonnin Suomeen.

Matala- ja keskiaktiiviset voimalaitosjätteet loppusijoitetaan laitosalueiden kallioperään rakennettuihin tiloihin. Olkiluodossa tällainen loppusijoituslaitos on ollut käytössä vuodesta 1992. Loviisan loppusijoituslaitos otettiin käyttöön vuonna 1998. Useimmilla ydinenergiamailla on käytössä loppusijoituslaitoksia matala- ja keskiaktiivisia jätteitä varten.

Käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksen valmistelutyöt aloitettiin Suomessa 1980-luvun alkupuolella. Valtiovallan alunperin vuonna 1983 asettamien tavoitteiden mukaisesti sijoituspaikka tuli valita vuoden 2000 loppuun mennessä. Loppusijoituslaitoksen rakentaminen tuli aloittaa 2010-luvun alussa, mutta kauppa- ja teollisuusministeriö tarkisti lokakuussa 2003 tekemällään päätöksellä aikataulua niin, että selvitysten täytyy olla valmiina vuoden 2012 loppuun mennessä. Tutkimus- ja selvitysvaiheen pidentäminen kahdella vuodella ei ole lykkäämässä hankkeen kokonaisaikataulua, vaan loppusijoituksen on tarkoitus alkaa noin vuonna 2020.

Tästä tutkimus-, kehitys- ja suunnittelutyöstä vastaa Teollisuuden Voima Oy:n ja Imatran Voima Oy:n yhdessä perustama Posiva Oy. Käytetyt polttoaineniput on tarkoitus kapseloida ja loppusijoittaa kallioperään noin puolen kilometrin syvyyteen rakennettaviin tiloihin.

Laajoja loppusijoitustutkimuksia tehtiin kuudella paikkakunnalla ja niistä loppusijoituspaikaksi valittiin Eurajoen Olkiluoto.


-puhe eduskunnassa 7.2.2001
YDINJÄTTEEN LOPPUSIJOITUS

ARVOISA PUHEMIES!

Länsimaisesta kulttuuripiiristä nouseva tieteellinen sivistys on tuottanut lukuisia tieteellisiä oivalluksia ja keksintöjä, jotka tieteen näkökulmasta ovat huomiota ansaitsevia mutta jotka ovat väärin- tai huonosti harkitusti käytettyinä maapallon ihmisille ja luonnolle tuhoisia, hyväätarkoittavuudessaankin helposti ihmisen tosiasiallisen hallinnan ulkopuolella. Edellinen pätee lähes kaikkeen, mitä voidaan käyttää apuna sotilaallisen voiton aikaansaamisessa. Jälkimmäisen ydin voidaan löytää mm. siitä, ettei "viisas ihminen" viisaudessaan ole edes pyrkinyt uusiutuviin energianlähteisiin tukeutuvaan kestävän talouden järjestelmään, jonka kukin sukupolvi jättäisi traditiona toimintamalliksi seuraaville sukupolville.

Ydinaseet ja ydinvoiman rauhanomainen hyväksikäyttö ovat tässä viitekehyksessä ehkä havainnollisin esimerkki. Niiden taustalla oleva tieteellinen tieto on peräisin hiukan yli sadan vuoden ajalta. Radioaktiivisuus keksittiin 105 vuotta sitten, uraanin halkeamisreaktio 63 vuotta sitten, ensimmäinen ydinräjähde räjäytettiin 56 vuotta sitten ja sitä käytettiin ensimmäisen kerran sodankäynnin välineenä 21 vuorokautta myöhemmin. Ihminen on siis pystynyt nopeisiin ratkaisuihin, mutta hän on saattanut myös aktiivisesti pidättäytyä miettimästä tekojensa kielteisiä akuutteja ja pitkäaikaisvaikutuksia.

Niinpä ydinvoimatuotannon tuottamien runsasaktiivisten jätteiden loppusijoitusta ei ole ratkaistu loppuun saakka mietitysti vielä missään. Joudumme todella puhumaan edelleen loppusijoituksesta, sillä toistaiseksi ei tunneta menetelmää, jolla voitaisiin muuntaa ydinjätteet vaarattomiksi transmutoimalla ne, eikä liioin sellaisia keinoja jälleenkäsitellä niitä niin, ettei senkin jälkeen jäisi jäljelle runsasaktiivista jätettä, joka olisi joka tapauksessa loppusijoitettava.

Olemme tekemisissä todella merkittävän ja kauskantoisen ongelman kanssa. Käyttökelpoista aikaperspektiiviä asialle antaa tieto, että ydinräjähteessä käytettävän uraani-235:n radioaktiivisuuden puoliintumisaika on 7,18x10 pontenssiin kahdeksan vuotta eli kysymys on kymmenistä miljoonista vuosista.

Runsasaktiivisten ydinjätteiden loppusijoitusasiassa on puhuttu monesta mielenkiintoisesta asiasta, kuten moraalista, vastuusta, hallittavasta tiedosta, tekniikasta, pohjaveden laadusta ja kapillaarisesta käyttäytymisestä, kallioperä- ja glasiaaligeologiasta, joista viimeksi mainittua voitaisiin tässä yhteydessä kutsua jääkausien aikasarjaksi, jonka erääseen interglasiaalikauteen me tieteellisine keksintöinemme sijoitumme.

Vaikka me vihreät olemme systemaattisesti vastustaneet uusien ydinvoimalaitosten rakentamista, olimme tukemassa päätöstä, jolla kiellettiin moraalisin perustein runsasaktiivisten ydinjätteiden vienti maan rajojen ulkopuolelle. Toisaalta ydinenergialakimme kieltää ulkomaisten ydinjätteiden käsittelyn, varastoinnin ja pysyvän sijoittamisen Suomeen. Tosin nyt käsiteltävän asian taustamuistio jättää asiaan oudon epävarmuuden. Siinä nimittäin todetaan, että "Suomella on hyvin laaja oikeus kieltää", siis ei Euroopan unionin sisämarkkinoilla ehdotonta oikeutta kieltää. Mainitun moraaliperusteen on syytä kantaa meillä neljässä ydinvoimalassa tuotettujen runsasaktiivisten ydinjätteiden loppusijoitukseen siihen käytettäväksi suunniteltujen yli viiden miljardin markan kulujen erittäin reippaaseen ylitykseen saakka.

Moraalin eräs ilmenemismuoto on vastuu. Lainsäädäntömme ja sopimuskäytäntömme tuntema vastuun aikakäsite ylettyy enimmillään sataan vuoteen. Partek -niminen yhtiö kertoi äskettäin satoja, ehkä tuhansia kertoja toistetussa radiomainoksessaan, että se on sitoutunut sadan vuoden vastuuseen erään lammen happamoitumisen estämisessä. Tämä tunnustettu sadan vuoden vastuuaikaraja on ohutta pintasiivua runsasaktiivisten ydinjätteiden radioaktiivisuuden pitkäkestoisuuden rinnalla. Ydinjätteet saattavat antaa aihetta toimenpiteisiin sellaisille alueella eläville ihmisille, että he eivät tiedä ongelman taustahistoriaa, syitä ja olemusta, ongelmien eliminointikeinoista puhumattakaan.

Onko tämä peloittelevaa mustamaalausta? Ei suinkaan ainakaan kotoisen Säteilyturvakeskuksemme mielestä, joka kirjoittaa valtioneuvostolle nyt käsiteltävän asian taustamuistiossa seuraavasti: "Säteilyturvakeskuksen mielestä turvallinen loppusijoitusratkaisu on kehitettävä sinä aikana, kun riittävä teknistieteellinen asiantuntemus on vielä varmasti käytettävissä. Viivästys merkitsisi mm. työn teknistieteellisen laadun todennäköistä heikentymistä." Nyt työssä käyvä osaajasukupolvi on siis saatettu miljoonien vuosien taakan kantajaksi. Edellinen osaajasukupolvi on meidät siihen saattanut. Suomenkin tunnustetaan siis olevan varsin heppoisella pohjalla mukana koko ydinvoimatuotannossa.

Vastuusta ehkä myös edellä kuvatussa katsannossa kannettiin huolta Wienissä 5.9.1997, jolloin hyväksyttiin sopimus käytetyn ydinpolttoaineen ja radioaktiivisen jätteen huollon turvallisuutta koskevaksi yleissopimukseksi. Sen mukaan "nykysukupolven ydinenergian käytön yhteydessä syntyvän ydinjätteen kertyminen ei saa muodostaa taakkaa tai huolehtimisvelvollisuutta tuleville sukupolville". Suomi on allekirjoittanut tämän Wienin sopimuksen.

Runsasaktiivisten ydinjätteiden loppusijoitus on tarkoitus toteuttaa kapselointitekniikkaa käyttäen sijoittamalla kuparikapselit "n. 400-700 metrin syvyyteen kallioperään louhittaviin loppusijoitustiloihin". Loppusijoituspaikkakunnan etsimisen lähtökohtatilanne oli suomalaiskansallisesti yksioikoinen: maamme alla oleva kallioperä on vakaa, vähäruhjeinen ja sopii siten erinomaisesti runsasaktiivisten ydinjätteiden loppusijoitukseen. Kuitenkin työn vaikuttavuuden aikaansaamiseksi valittiin useita paikkakuntavaihtoehtoja, joista esimerkiksi Sievi putosi kohta pois kallioperän ruhjeisuuden (!) perusteella. Sitten kirkastui, että kallioperätutkimukseen oli kelpuutettu vain happamien kivilajien paikkoja. Valikoimaa piti täydentää ruotsalaisiin tutkimuksiin vedoten emäksisistä kivilajeista koostuvalla alueella. Jälkimmäisten hiushalkeamat oli nimittäin todettu käyttäytymiseltään turvallisemmiksi kuin mitä vastaavat ovat happamissa kivilajeissa. Kerrottu on tarkoitettu vain kuvaamaan ennakoivan teoreettisen tarkastelun heppoutta näinkin vakavassa ja kauskantoisessa asiassa.

Mainituissa hius- ja muissa halkeamissa on suunnitelluissa sijoitussyvyyksissä pohjavettä. Loviisan ydinvoimalan tuntumassa rapakivitunneleissa se on viimeisen jääkauden jälkeisen yoldiameren aikaista vettä, joka siellä käydessämme oli siinä määrin runsasta, että sitä riitti liikennetunnelissa koskeksi saakka. Jos vastaava vesi on odotettavissa olevassa merkityksellisessä

tulevaisuudessa, joka on siis miljoonia vuosia, suolaista, on kapselien kestettävä suolaisen veden jatkuva vaikutus. Tässä katsanossa on merkityksellistä, mitä on oleva tulevien miljoonien vuosien aikana peruskallion päällä ja myös sillä, onko peruskalliota enää lainkaan.

On nimittäin muistettava se, mihin ajankohtaan maapallon geologisessa historiassa "murheenkryynimme" sijoittuu. Nuorimmasta jääkaudesta on kulunut täällä Suomenniemellä vain reilut 10 000 vuotta, joka ei ole geologisesti paljon mitään. Ei ole olemassa mitään perusteita olettaa, että tämä juuri taaksejäänyt jääkausi, nimeltään Wurm, olisi lajissaan viimeinen. Meidän on lähdettävä siitä, että elämme jääkausien välistä, niin sanottua interglasiaalikautta. Meidän on varauduttava siihen, mitä juuri tällä kohdalla ja vielä tarkemmin Olkiluodon kohdalla on tässä katsannossa odotettavissa.

Viimeksi läpikäydyn jääkauden aikana Olkiluodon kohdalla oli toista kilometriä paksu mannerjääkerros, jonka painosta peruskallio painui kuopalle. Siitähän se pikku hiljaa oikenee vielä tänäkin päivänä, mikä näkyy maankuoren kohoamisena ja merenrantaviivan siirtymisenä merelle päin. Taustamuistioista ei käy ilmi, kuinka oletetaan sijoitustunneleiden käyttäytyvän mannerjäästä johtuvan lisääntyneen paineen alla sijoitussyvyydellä. Itse sijoitussyvyyshän on ajan kanssa pienenevä jäämassan aiheuttamasta kulutusvaikutuksesta. Näinhän on tapahtunut täällä edellisten jääkausienkin aikana. On laskettu, että nykytilanteeseen nähden 500 metrin syvyys on liian pieni juuri odotettavissa olevan kulutusvaikutuksen vuoksi. Eduskunnan tulisikin asettaa ehdottomaksi tässä tarkoitettujen sijoitusten minimisyvyydeksi 700 m nykyisestä peruskallion pinnasta lukien.

Jääkauteen liittyy myös olennaisia muutoksia vesitaloudessa, veden eri olomuotojen sijoittumisessa maapallolla. Nuorin jääkausi jatkuu edelleen näyttävimpänä Grönlannissa, Etelänapamantereella ja vuoristojen jäätiköissä. Juuri näiden jäätiköiden pelätään osittain sulavan kasvihuoneilmiön johdosta. Jos näin tapahtuu, niin valtamerten pinta on tilapäisesti kohoava, kunnes se seuraavan jääkauden koittaessa jälleen on laskeva kymmeniä metrejä alle nykyisen merenpinnantason. Olkiluoto on niin lähellä nykyistä

merenpinnan tasoa, että sen peruskallioon tehdyt tunneliaukot jäisivät joka tapauksessa joissain vaiheissa vedenpinnan alle ja merivesi tai vähemmänsuolainen murtovesi pääsisi niihin. Säilytyskapseleilta tulee näin ollen edellyttää sekä korkean suolapitoisuuden omaavan veden että erittäin kovan puristuspaineen kesto-ominaisuuksia. Kapselimateriaaliksi suunniteltu kuparihan on verrattain pehmeä ja taipuisa metalli, jota on esimerkiksi helppo takoa.

Suomi kuuluu pohjoisella pallonpuoliskolla jääkausien alueeseen. Meidän paikastamme poiketen esim. Keski-Aasiassa on viimeisten jääkausien aikana ollut jäättömiä alueita, joilla ei ole myöskään vaaraa jäädä meren alle. Jos Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin tarkoitti näitä alueita ilmoittaessaan federaation valmiuden ottaa alueelleen loppusijoitettavaksi runsasaktiivisia ydinjätteitä, niin tarjouksessa oli tässä katsannossa jotain järkeä. Tällä tarjouksella ei kuitenkaan saa olla mitään vaikutusta Suomen itsenäiseen, muista riippumattomaan ratkaisuun.
Edellä sanotusta seuraa, että eduskunnan on selkeästi ohjeistettava toimijoita ydinjätteiden loppusijoitusasiassa. Tämä pakkotilanne puhuu myös sen puolesta, ettei Suomeen pidä rakentaa lisää ydinvoimakapasiteetti
------------------------------------------------------------------------
Eli me adressin allekirjoittaneet ehdotamme, että lakia muutettaisiin ja suomi sanoisi itsensä irti wienin sopimuksesta, jotta ydinjätteet voitaisiin viedä junalla venäjälle.