Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!

Me allekirjoittaneet vetoamme teihin arvoisat kuntapäättäjät ja toivomme teidän tarkastelevan opetusjärjestelyjen tilannetta uudelleen uuden Sorrilan yhtenäiskoulun osalta, kun oppilaiden on määrä siirtyä eri yksiköistä samaan koulurakennukseen vuonna 2025. Ehdotamme, että Leppälän koulun toiminta saa jatkua, kunnes yhtenäiskoulun oppilasmäärä vakiintuu 850 oppilaaseen tai sen alle.

Valkeakosken kaupunki teki vuonna 2020 ratkaisuja kaupunginhallituksen kouluverkkouudistuksen perusteella. Päätettiin, että Leppälän koulun toiminta tulisi jatkumaan uuden Sorrilan yhtenäiskoulun valmistumiseen saakka, jonka jälkeen Leppälän koulun oppilaat siirrettäisiin Sorrilan yhtenäiskouluun.

Opetuspäällikkö Sari Slawutalta 3.5.2024 saamamme tiedon mukaan Sorrilan uudessa yhtenäiskoulussa on syksyllä 2025 määrä aloittaa 930 oppilasta. Tämä tarkoittaa sitä, että 850 oppilaalle mitoitettu yhtenäiskoulu on valmistuessaan liian pieni ja kymmeniä oppilaita joutuu heti väistötiloihin. Evakko väistötiloissa tulee kestämään oppilasmääräennusteiden mukaan ainakin kahdesta kolmeen vuotta. 

Miksi siirtää lapset täysin toimivasta ja käyttökelpoisesta, sisäilmaltaan hyväksi todetusta Leppälän koulusta suoraan väistötiloihin? Tai vaihtoehtoisesti siirtää kaupungin keskustassa asuvia lapsia väistötiloihin Leppälän koululaisten tieltä? Toiminnan jatkumiselle Leppälän koulun tiloissa ei ole mitään estettä. 

Mikä olisi tyhjän koulukiinteistön kohtalo? Purkutuomio vai rakennuksen jatkokäyttö? Millaisia kustannuksia kaupungille näistä aiheutuisi? Entä lasten kuljettamisesta kaupungin keskustaan?

 

Leppälän koulu on tällä hetkellä noin 50 oppilaan kyläkoulu. Alueen asukkaille se on olennainen osa paikallisyhteisöä. Leppälän koulu edistää alueen elinvoimaa ja yhteisöllisyyttä. Toimivaa kyläkoulua voidaan hyödyntää - ja on hyödynnettykin - vetovoimatekijänä uusia asukkaita houkuteltaessa. Osa nykyisten Leppälän koulun oppilaiden perheistä on muuttanut Valkeakoskelle nimenomaan tämän pienen kyläkoulun takia. Palveluja vähentämällä ei houkutella kaupunkiin lisää asukkaita.

Pienet koulut ovat tärkeitä paikkoja oppimiselle, kasvulle ja yhteenkuuluvaisuuden tunteelle. Ne tarjoavat lapsille paitsi turvallisen oppimisympäristön, jossa oppilaat ja opettajat tuntevat toisensa, myös perustan sosiaalisten taitojen oppimiselle. Leppälän koulun vanhempainilloissa on toistuvasti noussut esiin koulun vahvuus yhteistyössä yli luokka-asterajojen sekä siinä, että iästä riippumatta lapset voivat osallistua samoihin välituntitekemisiin. Opettajien mukaan isommatkin oppilaat innostuvat leikkimään pienempien aloitteesta. 

Viime vuosina on huomattu myös, miten pienistä yksiköistä on hyötyä poikkeustilanteissa - esimerkiksi silloin, kun suurten väkijoukkojen kokoontumista joudutaan rajoittamaan.

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) selvitti kouluverkkomuutosten taloudellisia vaikutuksia pari vuotta sitten. Kyläkoulujen vähentäminen ei arvioinnin mukaan saanut kuntataloudessa aikaan myönteisiä elinvoimavaikutuksia. Väkiluku ja työpaikkojen määrä laskivat enemmän niissä kunnissa, joissa kouluja lakkautettiin paljon. Syntyi negatiivinen kierre.

 

Valkeakosken kaupungin päättäjät ovat tavoittelemassa kustannussäästöjä siirtämällä Leppälän koulun oppilaat pois pienestä ja rauhallisesta, oppimista ja kasvua tukevasta turvallisesta, maaseutumaisesta ympäristöstä kaupungin keskustaan rakennettavaan suureen yhtenäiskouluun - keskelle Valkeakosken vilkasliikenteisintä aluetta.

Ehdotamme Leppälän koulun toiminnalle jatkoaikaa kunnes Sorrilan yhtenäiskoulun mitoitus vastaa oppilasmäärää ja sen tarpeita. Pyydämme teitä, hyvät kuntapäättäjät, arvioimaan ja tarkastelemaan ehdotustamme ja toivomme arviossanne painottuvan edellä mainitut pienen koulun edut, ympäristön merkityksen sekä yhteisöllisyyden voiman osana oppimista.

Kiitos huomiostanne ja tuestanne!


Satu Lindstedt / Leppälän koululaisten vanhemmat    Ota yhteyttä adressin tekijään