Huoli 4H:n kansainvälisistä vaihtomahdollisuuksista

Monikulttuurisuus- ja kansainvälisyyskasvatuksen merkitys on entistä tärkeämpi myös 4H-järjestön toiminnassa. Valtakunnallisena nuorisojärjestönä tehtäviimme kuuluu aktiivinen kansainvälinen toiminta.
Päämäärämme on, että jokaisella 4H-nuorella on mahdollisuus itseään kiinnostavaan kansainväliseen kokemukseen. Tavoitteena on saada kansainvälistä toimintaa jokaisen 4H-kerhon perusohjelmaan.

Lähde: http://www.4h.fi/4h-jarjesto/toiminnan_painopisteet/kansainvalisyys/


Kansainvälisyys siis selkeästi mainitaan 4H-liiton eräänä toiminnan painopisteenä.


Vaihto-ohjelmat ovat antaneet mahtavia kokemuksia osallistujilleen! Tämä kokemuksilla rikastuminen ja siitä innostuminen on näkynyt erittäin voimakkaasti vaihdossa olleiden nuorten aktiivisuudella 4H- työssä ja 4H:ssa pitkään pysymisellä. Moni saa ensikosketuksensa kansainvälisyyteen myös toimimalla isäntäperheenä.


Järjestön imagoa yritetään parantaa ja mikä olisi parempi imagon kohotus kuin laaja ja hyvin toimiva kansainvälinen tarjonta? Sitä pidetään tulevaisuuden juttuna, jota tarvitaan koko ajan vain enemmän. Siis miksi ei myös 4H:ssa?
Edelleen monelle 4H järjestö tuo mielikuvan porkkanoista, lannoitesäkkikeräyksistä ja lasten kerhoista, vaikka itse asiassa se on paljon muutakin! Kansainvälisyys on ollut paras murtamaan tätä käsitettä.


On sääli, että kansainvälistä toimintaa supistettiin lopettamalla pohjoismainen vaihto ja Japani-vaihto sekä jättämällä tauolle ryhmävaihdot Kanadaan ja USA:han. Jäljelle jäävät vain IFYE (International 4H Youth Exchange)-ohjelma ja lyhytaikainen Wales-vaihto eli vaihtoja vain yli 18-vuotiaille.

Monelle on ollut helppoa aloittaa kansainvälinen toiminta ja kokeilla siipiään näiden lyhytvaihtojen kautta. Tarjontaa alle 18-vuotaille kansainvälisyydessä on muutenkin hyvin vähän, joten on ollut hienoa, että 4H:lla se on ollut niin laajaa. Nyt vaihtojen supistaminen vähentää tietysti myös Suomeen saapuvien vaihtareiden määrää, eli isäntäperheidenkin määrä tulee vähenemään.


Eli mitä 4H:lla nyt on tarjota järjestössä yli 13-vuotiaille innokkaille 4H:laisille, joita ei kiinnosta kerho-, kilpailutoiminta tai yrittäjyys? Koemme, että vaihtoja pitäisi olla myös alle 18-vuotialle, koska leirit ja tapahtumat ovat aivan eri asia, eivätkä ne sitouta nuoria niin paljon 4H:n kuin vaihdot ovat tehneet.


Jos jostain on karsittava, onko sen pakko olla kansainvälisyys näin isossa mittakaavassa? IFYE-vaihto on yksi 4H:n tärkeimmistä ja vanhimmista vaihdoista, mutta sen lisäksi mielestämme pitäisi olla jotain tarjontaa myös alle 18-vuotiaille, varsinkin kun toimivia vaihtoja ja kontakteja on jo olemassa.
Mielestämme tämänhetkiset päätökset ovat hyvin lyhytnäköisiä.
Uskomme, että myös 4H tarvitsee kansainvälisyyttä tulevaisuudessa, eikä näin hyvin toimivista ja turvallisista vaihdoista kannattaisi luopua. Näemme asian tarpeelliseksi ja sen vuoksi päätimme perustaa tämän adressin.



Adressi on luovutettu 4H-liiton hallituksen kokouksessa puheenjohtajalle Raimo Luomalle 19. maaliskuuta 2010.


Kiitämme kaikkia allekirjoittaneita!