Linjan 79 reitti pidettävä ennallaan.

Ota yhteyttä adressin tekijään

Taas allekirjoittaneiden tahtoa ei kuunneltu.

2016-06-30 09:22:34

Jolilassa käsiteltiin adressiamme 8.6.2016 Vähemmän yllättäen Periviita (puheenjohtaja) esitti adressin ehdotuksen hylkäämistä koska Murhasaari vaarallinen paikka kääntää bussia (eikö Linnavuoren ranta ole jossa aamuvuorot joutuvat kääntymään?) ja ympyrälinja ei palvele Siuron ja Linnavuoren välistä asioimisliikennettä (ihan kuin ympyrää ei voitaisi ajaa kumpaankin suuntaan?). Olen tämän jälkeen yrittänyt tavoittaa Häyrystä asian tiimoilta mutta en ole saanut häntä kiinni. Tämä siis tarkoittaa sitä, että ainakin ensi talvikin jatketaan nykyisellä reitillä. Tästä suuri pahoittelu kaikille Myllykyläläisille ja Jokisjärven länsirannan asukkaille joita tämä reittimuutos eniten haittaa.

Tavoite olisi kerätä uusi adressi jouluksi (jolloin käsitellään kesän 2017 ja syksyn 2017 liikennettä) tai mahdollisesti avata tämä adressi uusia allekirjoituksia varten ja viedä uudestaan paperiset adressit aikaisempiin paikkoihin. Myös Nokian Uutisten Ala-Heikkilälle olisi tarkoitus olla yhteydessä kiittäen häntä lehdessä saadusta huomiosta. 

Suosittelen edelleen myös poliitikkoihin vaikuttamista. Esko Pulakka haitta-alueella itse asuvana varmasti on ymmärtäväinen ja sitä kautta asiamme puolelle käännettävissä. Jari Haapaniemeä uskoisin uuden systeemin epätaloudellisuuden vaivaavan. 

 

 


Arto Kortsaari-Monkala

Taistelu hävittiin mutta sota jatkuu.

2016-04-07 10:01:51

Otsikon mukaisesti taistelu häviittiin mutta sota jatkuu. Vein adressin Häyryselle ja hän esitteli sen JOLILA:n kokouksessa. Kukaan valtuutetuista (Nokiaa edusti varavaltuutettu Marjamaa Pia) ei ottanut edes kantaa adressiin (esittelyssä oli myös Vihattulan asukasyhdistyksen "adressi") ja erikoinsinta oli se ettei adresseja mainita edes pöytäkirjassa. Minulla ei ole mitään syytä epäillä Häyrysen kertomaa eli poliitikot vaikenivat asian hengiltä. Kuitenkin hänen mukaansa sayksyyn voidaan vielä vaiuttaa niin kauan kunnes aikataulut julkaistaan (aikataulujen deadline on yleensä toukokuun lopussa). Hän itse oli moneen otteeseen sitä mieltä, että tämä kun ei ole rahakysymys niin tämä olisi ihan mahdollista muuttaa. Kunhan olisi sitä poliittista tahtoa. Tänään kirjoitin pitkän jutun asiasta Nokian Uutisten Minna Ala-Heikkilälle jonka postitin myös Nurmiselle, Marjamaalle ja Häyryselle. Nurminen vastasikin heti että kyllä hän oli informoinut Marjamaata mutta pahoitteli lopputulosta. Olen muutaman ehdotelman tehnyt JOLI/NYSSE:n aikataulujen pohjalta ja saanut viikossa 65 kilometriä vähemmän linjakuormituksen ja yhden autopäivän muutettua m-p versiosta koulp. versioon jotka olen toimittanut Häyryselle. 

Mitä voimme nyt tehdä?

Toukokuun loppuun on alle kaksi kuukautta. Suosittelen käyttämään mahdollisia poliittisia kontakteja asian viemisessä eteenpäin. Myöskin se, että mahdollisimman moni olisi yhteydessä vaikuttajiin. Se, että "yksi" huutaa 380 nimen kanssa ei vaikuta läheskään niin paljoa kuin että 10-20 tai enemmän on yhteydessä ja murehtii muutosta ja pyrkii vastustamaan sitä. Tiimityöllä voidaan vaikuttaa siten, että poliitikkojen pää kääntyy (koska kyllästyvät jatkuvaan asian käsittelyyn). JOLI/NYSSE tekee miten poliitikot haluaa ja ovat itse ilmaisseet että tämä muutos on vain poliittisen tahdon asia. 

Jos (toivottavasti ei kun) syksyllekään ei saada muutosta avaan uuden adressin jota kerätään joulukuuhun 2016 asti. Tuolloin kesän 2017 ja talvikauden 2017-2018 liikenne tulee JOLILA:n käsittelyyn.  Toivottavasti tähän ei tarvitse mennä vaan järki voittaa aiemmin.

 


Arto Kortsaari-Monkala

Kiitos 380 kertaa

2016-03-11 08:14:10

Tämä adressi yhdessä paperisten adressien kera keräsi yhteensä 380 nimeä. Tästä suuri kiitos kaikille osallistuneille.

Adressi luovutetaan tänään 11.3.2016 JOLI:n/NYSSE:n suunnitelija Juha-Pekka Häyryselle.

Informoin heti kun mahdollisista vaikutuksista saamme tietoa.

Kansalaisten vaikuttamisen mahdollistamiseksi ja sen parantamiseksi suosittelen että muutkin tahot olisivat yhteydessä päättäviin tahoihin. Nimittäin niin yksityisellä kuin jullkisellakin puolella suunnitelmien toteutuksen yhteydessä palaute otetaan huomioon vain jos sitä kestää pidempään kuin yli kaksi kuukautta muutoksesta ja luonnollisesti kuinka moni ihminen asiasta antaa palautetta vaikuttaa yhtä suuresti. Yksinäinen "valittaja" sivuutetaan helpommin kuin kymmenet eri henkilöt.

Henkilöitä joihin on hyvä olla yhteydessä joukkoliikenteen huonnonnusten estämiseksi:

Milla Valkonen, Nokian logistiikkainsinööri.

Juha-Pekka Häyrynen, Tampereen (JOLI/NYSSE) joukkoliikenneinsinööri.

Riikka Salkonen, Tampereen (JOLI/NYSSE) joukkoliikenneinsinööri.

Riaja Nurminen, Nokian kaupungin (poliittinen) edustaja JOLI/NYSSE:ssä.

Syvästi avustanne kiittäen

Arto Kortsaari-Monkala


Arto Kortsaari-Monkala



Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Kuinka mainostaa adressia?

  • Jaa adressi Facebook-seinälläsi sekä adressin aiheeseen liittyvissä ryhmissä.
  • Ota yhteyttä kavereihisi
    1. Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
    2. Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
    3. Lähetä viesti käyttäen sähköpostia, tekstiviestiä, Facebookia, WhatsAppia, Twitteriä, Skypeä, Instagramia ja LinkedIniä.



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…