Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen asetettava syytteeseen uskonnonvapauden kieltämisestä sekä valehtelemisesta

Ota yhteyttä adressin tekijään

Muistin virkistämiseksi eräs esimerkki ympäristön vaikutuksesta

2022-02-09 14:55:28
Vuodelta 2017: Vuoden homo-palkinnon saanut alaikäinen teini esiintyy Turun kaupunginteatterin Tom of Finland-homomusikaalissa ja kertoi jo muutaman harjoituskerran jälkeen samaistuneensa roolihahmoonsa "erilaiseen nuoreen". Aiemmin hän You Tube-videoillaan oli kertonut olevansa ihan tyttöihin ihastunut. Näin homoliike käyttää ihan keskenkasvuisia lapsia, joilla on oma identiteetti vielä hakusessa ja muotoutumassa oman agendansa ajamiseen ja lukkoonlyö nuoren ihmisen homoksi ja vielä lätkäisee päälle vuoden homo-palkinnon, jos tämä vähän vihjaa siihen suuntaan. Mitä muuta tämä on kuin häikäilemätöntä lasten hyväksikäyttöä? Ei tämä lapsi ei ole homo, hän on vain hämmentynyt itseään etsivä nuori. Juuri tästä syystä homoagendan pitää jättää lapset rauhaan ja antaa heidän kasvaa rauhassa: Nimimerkki Jochanan Ranneliikkeen nettikeskustelussa.

"Kesällä 2015 tekemässään videossa Tuure Boelius sanoo olevansa hetero eikä niinkään "pohdi", vaan suoraan sanottuna valittaa, että häntä haukutaan tai nimitellään homoksi hänen ulkonäkönsä ja harrastustensa vuoksi. Lisäksi hän toteaa, ettei usko, että kukaan 14-vuotias tietää, mitä aikuisena tulee olemaan. Hän ilmoittaa, että kaikki hänen ihastuksensa ovat olleet tyttöjä. Uudella videolla, jolla Boelius tulee ns. ulos kaapista, hän kertoo, että yksi ihastuminen poikaan muutti kaiken.

Aika nopea muutos, täytyy sanoa! Vuodessa yksi ainoa ihastuminen poikaan ja aikaisemmin itseään heterona pitänyt ja ainoastaan tyttöihin ihastunut onkin yht'äkkiä homo. Jokainen voi nähdä, että Boelius on ainoastaan seksuaalisesti hämmentynyt, eikä mitään muuta.

Mutta tätähän tää on! Jos umpihetero "eheytyy homoksi" yhdessä vuodessa, siitä saa piispan palkinnon, mutta auta armias, jos joku umpihomo eheytyy vuodessa heteroksi. Siitä saa vihat päälle!"

Pekka Mäkinen

Tiedoite 17.1.-22 Tilannekatsaus missä nyt mennään.

2022-01-16 23:39:08

Tämä video kannattaa katsoa.   Siinä uskova tuomari on puolustamassa Päivi Räsästä.  https://www.tv7.fi/arkki/isannan-poydassa/vieraana-esko-nurminen_p82547/?fbclid=IwAR3scSseM8vYX3IxRJWbMwqpm3VdTm6CwfEuLh2POPmv1wnKErF78UK5tWU

 

 Nykyinen valtakunnansyyttäjä jää eläkkeelle tämän vuoden syyskuussa. 


Pekka Mäkinen

Tiedoite 24.12.-21 Joululahja: Toiviainen eläkkeelle

2021-12-23 22:59:37

Taustalla ehkä se että on haukannut vähän liian ison palan. Mutta jokatapauksessa hyvä näin.  Miten sitten käy niiden syytösten jotka Toiviainen on tehnyt Päivi Räsästä vastaan.  Jatkaako seuraava syyttäjä samalla linjalla vai vapauttaako kokonaan Päivin.  Se jää nähtäväksi   

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ac01fdee-cc6d-445b-94bf-65863cb697d5?fbclid=IwAR1LkNwXFe-mf5XZFTHWicRurwCuih8tQuH4HZC08bWsThj7JLEg5ar3NTI


Pekka Mäkinen

Tiedoite 2.11.-21

2021-11-02 02:00:31

Korona vie nyt kaiken huomion, ja siksi asiasta on tullut suht vähän uutta tietoa.  Tämä kuitenkin tuli:  https://yle.fi/uutiset/3-12168608     

Kansainvälinen konservatiivijärjestö kertoo keränneensä yli 200 000 nimeä Päivi Räsäsen puolesta tehtyyn vetoomukseen.

Tämähän on loistava asia.  Tämä koko juttu pitäisi saada nyt menemään eteenpäin,  sillä tämän kanssa on jahkailtu jo tarpeeksi kauan. 


Pekka Mäkinen

2.5.-21 Toiviainen valehtelee tulkitessaan Päivi Räsäsen sanoja.

2021-05-02 20:34:22

Aivan upea Päivi Räsäsen oikaisut vääristeltyihin syytekohtiin.



30. huhtikuuta ·



Syyttäjän tiedotteessa on karkeita vääristelyjä ja virheitä.

Ihmettelen valtakunnansyyttäjän 29.4 tiedotteeseen sisällytettyjä virheellisiä ja vääristeltyjä väitteitä näkemyksistäni. Syyttäjällä on ollut yli puoli vuotta aikaa paneutua esitutkinta-aineistoon, kuulustelupöytäkirjoihin ja loppulausuntoihini. Viimeisin kuulustelu suoritettiin elokuussa 2020. Käytetyn ajan puitteissa voisi toivoa täsmällisiä ja asiallisia perusteluja syytteille.

Syyttäjälaitoksen tiedotteen mukaan näkemykseni on, että "homoseksuaalit eivät myöskään ole Jumalan luotuja kuten heteroseksuaalit." Tällaista en ole missään yhteydessä sanonut. Olen moneen kertaan korostanut sitä, että kaikki ihmiset on luotu Jumalan kuviksi ja heillä on yhtäläinen ihmisarvo ja ihmisoikeudet. Kohdassa, johon syyttäjä viittaa, puhuttiin Raamatun luomiskertomuksesta. Siitä totesin: ”Jumala ei alun perin luonut ihmistä homoseksuaaliksi. Hän loi heteroseksuaaliksi. Hän loi miehen ja naisen ja tarkoitti avioliiton näiden kahden välille.”

Toisin kuin syyttäjä väittää, en Stiller-keskusteluohjelmassa sanonut homoseksuaalisuutta geneettiseksi rappeumaksi enkä sairautta aiheuttavaksi geeniperimäksi. Päinvastoin torjuin keskusteluohjelman toimittajan ehdottaman ajatusleikin homoseksuaalisuudesta geneettisenä ominaisuutena sanoen, että aivan tuoreimmat tutkimukset ovat osoittaneet, että mahdollinen geneettinen perimä homoseksuaalisuudessa on pieni.

Lisäksi syyttäjä väittää minun esittäneen homoseksuaaleja halventavan mielipiteen, jonka mukaan homoseksuaalisuus on häpeä ja synti. Täsmällinen kysymykseni sosiaalisen median viestissä oli: ”Miten kirkon oppiperusta, Raamattu, sopii yhteen aatteen kanssa, jossa häpeä ja synti nostetaan ylpeyden aiheeksi?” Sanoja ”synti” ja ”häpeä” ei ole kohdistettu henkilöön liittyvään ominaisuuteen, vaan Pride-tapahtuman taustalla vaikuttavaan aatteeseen ja ideologiaan. Esitutkintakuulusteluissa korostin moneen kertaan sitä, että kuvaliitteeksi ottamieni Raamatun jakeiden mukaan häpeä ja synti liittyvät ihmisen tekoihin, ei ominaisuuksiin.

Maria Veitola – ohjelmaan liittyvässä tutkintapyynnössä alun perin minun väitettiin esittäneen lausumia, joita ei ohjelmasta lainkaan löydy. Silti valtakunnansyyttäjä määräsi esitutkinnan suoritettavaksi perustellen sitä julkisuudessa, että ”ohjelma on tutkittava minuutti minuutilta”. Kun näitä vääriä väittämiä ei löytynyt, syyttäjä on keksinyt lisää. Syytettä ei tosin tästä ohjelmasta nosteta teon ”vähäisyyden” vuoksi, mutta silti syyttäjä moittii lausumaani homoseksuaaleja halventavaksi. Koska tästä en pysty puolustautumaan oikeudessa, on syytä oikaista julkisesti syytös. Valtakunnansyyttäjän mukaan olen homoseksuaaleja halventavasti sanonut, että ”homoseksuaalisuus on seksuaalinen vinoutuma”. Näin en ohjelmassa sanonut. Sanoin seuraavaa: ”Ajattelen, et seksuaalisuudenkin alueella me olemme monella tavalla vinoutuneita, ja tähän lasken myös itseni mukaan.” Voin tarvittaessa lähettää aukikirjoitetun litteroinnin ohjelmasta.

Väistämättä mieleeni nousee kysymys, onko tiedotteen taustalla uskonnollisen lukutaidon puute, tahallinen vääristely vai tavoitteellinen pyrkimys yleisen mielipiteen muokkaukseen?


Pekka Mäkinen

Loistava uutinen 4.2.-21

2021-02-04 00:07:55

https://yle.fi/uutiset/3-11769551?utm_source=facebook-share&utm_medium=social&fbclid=IwAR39PAW57kHPhhIUFm4o2iebJhLEK0-r9l-7CTYGA1Fxn35ef4XXy83rDU4

Jaa: 
 
 
 

Helsingin poliisi on saanut valmiiksi kaksi tutkintaa, jotka ovat kohdistuneet kansanedustaja Päivi Räsäseen (kd.). Räsästä on epäilty tutkinnoissa kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

– Vuoden 2004 kirjoituksesta oli tehty päätös, että asiassa ei ole syytä epäillä rikosta, mutta esitutkinta aloitettiin tämän jälkeen valtakunnansyyttäjän antamalla määräyksellä. Esitutkinta on valmistunut, ja se on lähetetty syyteharkintaan, toteaa tutkinnanjohtaja Teemu Jokinen Ylelle lähettämässään sähköpostissa.

Poliisi oli aiemmin päättänyt myös lopettaa tutkinnan, joka koski Räsäsen puheita Ruben Stillerin radio-ohjelmassa. Myös siitä valtakunnansyyttäjä määräsi tutkinnan aloitettavaksi.

– Myös sen tutkinnan pöytäkirja on nyt valmistunut, ja se on lähetetty syyteharkintaan.

Yökylässä-ohjelman esitutkintaa esitetään lopetettavaksi

Poliisilla oli myös kolmas tutkinta, joka liittyi siihen, mitä Räsänen oli puhunut Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa.

– Myös siihen liittyen tehtiin (aiemmin) päätös, että ei ole syytä epäillä rikosta, mutta esitutkinta aloitettiin valtakunnansyyttäjän määräyksellä. Tutkinnan aikana ilmeni asioita, joiden johdosta olen tehnyt valtakunnansyyttäjäntoimistoon esityksen siitä, että esitutkinta lopetettaisiin, tutkinnanjohtaja Jokinen kertoo sähköpostiviestissään.

Syyttäjä ei ole vielä tehnyt päätöstään tähän tutkintaan liittyen.

Valtakunnansyyttäjän mukaan poliisi ei ensimmäisessä tutkinnassa edes katsonut kyseistä Yökylässä-ohjelman jaksoa. Sen vuoksi esitutkinta määrättiin uudelleen aloitettavaksi.

Poliisi ei kerro tarkemmin, mitä tutkinnassa on sittemmin selvinnyt. Päivi Räsänen on puolestaan jo aiemmin kiistänyt sanoneensa tv-ohjelmassa niitä sitaatteja, jotka rikosilmoituksessa mainittiin.

– Oletan että [poliisin esitys lopettaa esitutkinta] liittyy siihen, että ohjelma on nyt katsottu ja todettu, että en ole sanonut sitä mitä minun on väitetty sanoneen, Räsänen kertoo Ylelle.

Kansanedustajan mukaan häntä ei ole edes kuulusteltu Yökylässä-ohjelmaan liittyvästä rikosepäilystä. Sen sijaan kolmessa muussa syyteharkintaan siirtyneessä tutkinnassa hän on ollut kuulusteltavana.

Valtakunnansyyttäjällä on tällä hetkellä syyteharkinnassa kolme Räsästä koskevaa rikosepäilyä. Yksi niistä koskee vuonna 2004 julkaistua pamflettia, toinen puheita Ruben Stillerin radio-ohjelmassa ja kolmas Pride-tapahtumaan liittyvää twiittiä.

– Toivon, että syytteitä ei nosteta. Mutta olen valmis seisomaan sanojeni takana myös oikeudessa, jos sinne joudun. Se tarkoittaisi todennäköisesti aika pitkää oikeusprosessia, koska ainakin itse olen valmis viemään asian niin korkealle kuin on tarvetta, Räsänen sanoo.

Näiden tapausten lisäksi myös Räsäsen Pride-tapahtumaa kritisoivasta blogikirjoituksesta on tehty tutkintapyyntö. Poliisi päätti kuitenkin viime syksynä, että asiassa ei ole syytä epäillä rikosta.


Pekka Mäkinen

Tiedoite 9.1.-21 Amerikan vaalit.

2021-01-09 13:53:10

Nämä vaalit eivät liity kuin mutkan kautta tähän adressiin.  Yhteistä on esim valtamedian yksipuolisuus tarkastella asioita.  Ja Trump on konservatiivi kuten kirjoittajakin.  Laitan tähän kuitenkin oman näkemykseni tämän hetken tilanteesta 9.1.-21:   

Ongelma on siinä että Trump oli liian hyväuskoinen marssin suhteen, koska aikaisemmin mielenosoitusmarssit olivat sujuneet hyvin rauhallisesti. Lisäksi tähän yhtälöön kuuluu myös se että väkivaltaiset ryhmät kuten antifa ja äärivasemmiston ryhmät olivat jo kauan suunnitelleet tätä iskua, ennen kuin mitään puhetta Trump oli edes pitänyt. Lisäksi Trump ei ole kehottanut ketään väkivaltaan ja tunkeutumaan väkisin kongressitaloon sisälle, kuten Pekka Haavisto väärin väittää. Trump on aina tuominnut väkivallan marsseilla ja ylipäätäänkin. Joten väärää ja täysin tarkoitushakuista tulkintaa taas Haavistolta. Toinen tohelo on Erkki Tuomioja, joka luulee tietävänsä ettei vaaleissa tapahtunut petoksia. Onko hän ollut niitä tutkimassa? Amerikassa monet ovat, ja tutkivat niitä tälläkin hetkellä. On edelleen mahdollista että lisätutkimukset saattavat muuttaa jopa vaalien tuloksen.
 
Kongressissa Ted Cruz on tehnyt esityksen jossa asetetaan puolueeton hätätarkastuselin, joka tutkii kymmenen päivää todisteita vilpistä ja antaa sen jälkeen lausuntonsa, onko maan presidentinvaalit olleet perustuslain mukaiset.
 
Toisaalla yli 400 kansallisten tiedusteluyhteisöjen entistä jäsentä, jotka ovat osa kas- vavasta epävirallisesta verkostosta, uskovat vääryyksiä tehdyn v. 2020 vaaleissa, ja ovat käynnistäneet omat tutkimuksensa”, kertoo Robert Caron, joka aloitti uransa CIA:ssa, kertoi the Epoch Times verkostolle, johon kuuluu tiedustelu-upseereita, analyytikkoja ja sotilasoperaattoreita, poliisi, FBI,CIA, sotilastiedustelu, puolustustiedustelu järjestö, kansallinen turvallisuusjärjestö ja muita järjestöjä (WND 4.1.-21) .
 
Tuomioja tuskin myöntää sitäkään että vasemmisto on uhkaillut tuomareita ja myös heidän lapsiaan, jos he kääntyvät puolustamaan Trumpia. Tuomarit ovat itse tulleet julkisuuteen todistamaan tästä. Tämä uhkailu on varmasti osatekijä siinä että mitkään petossyytteet eivät ole menneet läpi ja että useita ei ole otettu edes käsiteltäväksi. Tämä epärehellisyyden takia sadat tuhannet nyt ovat marssineet, eivät suikaan väkivallan takia, vaan Trumpin kannattajat ovat päinvastoin koittaneet estää näitä riehujia.
Mutta tapahtui maailmalla mitä pahaa tahansa, niin se on aina Trumpin syytä.
 
Valtamediamme edustajat  voitaisiinkin haastaa kansan kiihottamisesta oikeuteen.  Sinne Raija Toiviaisen viereen istumaan syytettyjen penkille. 

Pekka Mäkinen

Tiedoite 10.12. -20

2020-12-10 00:26:55

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7783a9ab-544c-4540-93d5-8d4014442ccc?fbclid=IwAR35FvD7mo3gX1jsOVhon6JsBGa8Xy5-fmgACbVcmp_z1l-nW374txZXPtM

Jälleen täysin älytön syytös Päivi Räsästä kohtaan.  Valtakunnansyyttäjä  Raija Toiviainen nojaa omaan ideologiaansa,  jonka ilmeisesti  kuvittelee edustavan ehtotonta totuutta.  Nämä Toiviaisen  liberaalit arvonäkemykset ovat täysin kiistanalaisia, eikä suinkaan yleisesti hyväksyttyjä.  Päivi Räsänen puolustaa viisaasti itseään, ja vaikuttaisi siltä että Iltalehtikään ei haluaisi tuomita Räsästä.  Kyse on uskonnonvapaudesta ja sananvapaudesta jota Päivi puolustaa ja jotka Toiviainen haluaisi poistaa maastamme.   Ei tule onnistumaan.  

Menen vielä Amerikan presidentin vaaleihin.  Sielläkin kyse on paljolti liberaalin ja konservatiivisen ajattelun välisestä jännitteestä.  Pidän Trumpia konservatiivina,  ja siksi toivon hänen voittavan. On myös ainakin parikymmentä profetiaa jotka kertoavat että  ensin Biden näyttäisi voittavan, mutta sitten hänet diskataan petosten takia, ja Trump voittaa vaalit.   

Jatkuvasti kuulee sanottavan ettei Trumpilla ole enää mitään mahdollisuuksia. Tämä ei ole totta.  

Väitän että vaalitulos ei ole edelleenkään varma. Tämän voi todeta esim. Ylen teksti-tv:n uutisista 9.12.-20 joissa todetaan: "Texasin oikeusministeri on lähettänyt Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen kanteen, jossa vaaditaan etteivät neljän ns. vaa'ankieliosavaltion edustajat saa osallistua presidentin valinnan suorittavaan vaalikollegioon.
Kanteen mukaan osavaltiot ovat korona-epidemian varjolla tehneet laittomia muutoksia äänestyskäytöntöihin.
Jos vaatimus menee läpi, Joe Biden menettäisi vaalivoittonsa. Kanteella ei uskota olevan läpimenomahdollisuuksia."
 
Tätä ei ole ehditty vielä tutkimaan, ja minä väitän että kanteella on erittäin suuri mahdollisuus mennä läpi, koska korkeimman oikeuden enemmistö on perustuslaillisia konservatiiveja. Tämä muuttaisi tilanteen aivan täysin, ja ilmeisesti Trumpista tulisi vaalien voittaja. Amerikan tilanne on niin pahasti kärjistynyt että en usko tilanteen rauhoittuvan pitkään aikaan, voittipa kumpi tahansa.  
 
Jos Trump voittaa, sillä voi olla suuria vaikutuksia koko maailman tilanteeseen, niin talouteen kuin valtamedian liberaaalien arvojen suhteen.  Sen arvovaikutukset saattavat heistua meille asti ja parantaa siten konservatiivisten arvojen esiintuontia.  Samalla myös  liberaalit valtamediat maailmalla ja meillä joutuvat  häpeään. 

Pekka Mäkinen

Tiedoite 7.10.-20 KHO:n päätöksestä

2020-10-06 23:45:40
Ihme kyllä Hesari julkaisi tämän kirkkoa koskevan kirjoitukseni lukijoiden palstalla. 
 
"Ns. tasa-arvoinen eli sukupuolineutraali (spn) avioliittolaki on maamme suurimpia ongelmia sen vuoksi, että sen seurauksena (!) monet muut ongelmat ovat suorataan räjähtäneet käsiin. Spn-ideologian seurauksena ei aina edes tiedetä montako sukupuolta on olemassa. Eikä ymmärretä sitäkään että pieni lapsi tarvitsee äidin. Homoutta pidetään synnynnäisenä vaikka suurin koskaan tehty tutkimus (Science 2019) toteaa ettei homouden taustalla käytännöllisesti katsoen ole mitään homogeeniä.
 
Maassamme vallitsee moraalinen kaaos, jolloin nuoret eivät enää tiedä mitä seksuaalista suuntausta, saati mitä sukupuolta edustavat. Lapsia hämmennettään Setan propagandalla, tuomalla kouluihin ns. sateenkaarilähettiläitä, joiden sanomana on kyseenalaistaa nuorten heteroseksuaalisuus.
 
Nyt Seta alkaa kouluttamaan jo opettajia. Mistä tämä puolueellinen järjestö on nämä valtuudet saanut? Opetuksessa, koulukirjoja myöten (esimerkkejä löytyy), pyritään sekoittamaan nuorten mieliä "olethan epävarma identiteetistäsi, olethan" -aivopesulla. Ja kas kummaa, epävarmuus lisääntyy vaikka sitä ei ennen ollut.
 
Tämän kaiken vastakohtana yhteiskunnassa pitäisi olla edes yksi saareke jossa tällainen asenteellinen ja ideologinen kasvatus ei määrää ja dominoi ihmisten ajattelua. Kirkon pitäisi edustaa maassamme moraalista selkärankaa ja ryhtiä , jossa ihmiskeskeiset muoti-ideologiat eivät määrää kirkon suuntaa. Sillä voisi olla tervehdyttävä vaikutus koko yhteiskuntaan"

 

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006649085.html?fbclid=IwAR3-I4ZhnA24hh0Hmvpzp--mTxlyRXmNEYZNWORwvJL5SDca_srwxNGLyvg


Pekka Mäkinen

28.9.-20 Kokeilutiedote

2020-09-27 23:33:01

Olen koittanut julkaista useamman kerran tiedotteita,  mutta ne eivät ole tulleet näkyviin.  Missähän lienee vika. 


Pekka Mäkinen



Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Kuinka mainostaa adressia?

  • Jaa adressi Facebook-seinälläsi sekä adressin aiheeseen liittyvissä ryhmissä.
  • Ota yhteyttä kavereihisi
    1. Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
    2. Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
    3. Lähetä viesti käyttäen sähköpostia, tekstiviestiä, Facebookia, WhatsAppia, Twitteriä, Skypeä, Instagramia ja LinkedIniä.



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…