Suomi on pelastettava täydelliseltä tuholta!

Ota yhteyttä adressin tekijään

TP Sauli Niinistö härnää Venäjän Federaatiolta vastauksia sopimusrikkomuksiin

2023-03-30 07:55:12

Sauli Niinistö kehui eilisessä parlamentin jäähyväispuheessaan olleensa eduskunnan valiokuntien kokouksissa läsnä 30 kertaa. Hän viis veisaa perustuslaista ja kansainvälisistä sopimuksista. Oikeuskanslerikin on hiljaa kuin maailmanlopun edellä. Presidentillä ei ole mitään asiaa eduskunnan istuntoihin ja työskentelyyn.

Hänellä on ollut aivan hirveä kiire saada Suomi liitettyä Natoon, koska Natossa hän saa itselleen ja kaikille -90-luvulta lähtien maata hallinneille maanpettureille syytesuojan rikoksista ihmisyyttä vastaan.   Natoon liittyminen on yksiselitteisesti kielletty kaikkiaan seuraavin perustein:

1) Natoon liittyminen on perustuslain 1 §:n 1 momentin vastaista. PL 1 § 1 momentti säätää: "Suomi on TÄYSIVALTAINEN tasavalta". Termi täysivaltainen sisältää sen, että päätösvaltaa ei voi osaksikaan siirtää ulkomailta ohjatulle armeijalle koskaan, paitsi perustuslakimme kumoamalla ja syyllistymällä moninkertaiseen rikokseen. Natoon ei siis voi liittyä muuttamatta ja kumoamatta nykyistä perustuslakia ja toisaalta myös rikoslakia, joka säätää valtiosäännön kumoamisen ja sen valmistelun mm. törkeäksi valtio- ja maanpetosrikokseksi, jonka valmistelukin on säädetty rikokseksi ja myös itsenäisyyden vaarantamisrikokseksi.

2) Suomella on voimassa oleva 20.1.1992 solmittu velvoittava sopimus Venäjän federaation kanssa, joka kieltää sotilasliittoutumat Naton kanssa. Sopimus on alla sellaisenaan. Sopimuksen rikkominen tarkoittaa sotarikoksen toteuttamista, etenkin naapurissa käynnissä jo olevan sodan aikana.

3) Suomi on allekirjoittanut myös Pariisin rauhansopimuksen (-47), joka on edelleen voimassa. Myös se kieltää ehdottomasti Suomea liittymästä sotilaalliseen liittoutumaan (Nato tai muukaan sotilaallinen, ulkomailta ohjattu liittoutuma). Suomi rikkoi Pariisin rauhansopimusta jo v. 1994, kun liittymissopimus EY:hyn, joka nimi muuttui Euroopan Unioniksi, oli käyty allekirjoittamassa jo ennen neuvoa antavaa kansanäänestystä.

4) Natoon liittyminen on sotatoimi ja toimimista Venäjää vastaan aktiivisena sodan osapuolena ja varustautumista sotaan ja vihamielinen kannanotto Venäjää vastaan sille vihamielisen liittoutuman puolesta tilanteessa, jossa Suomen valtiojohdon tiedossa on sen olevan sotaan suorana johtava ja sen riskiä merkittävästi kasvattava teko.

5) Nato-hanke säädetään Suomen voimassa olevassa rikoslaissa moninkertaisin normein rangaistavaksi ja se on törkeä rikos eli rikoslaissa rangaistava teko, josta säädetään elinkautisrangaistus. Suomella on voimassa oleva sopimus Venäjän federaation kanssa. Lisäksi on edelleen voimassa Pariisin rauhansopimus. Kumpikin sopimus yksiselitteisesti kieltää Natoon liittymisen. Natoon liittyminen on rikoslain 12:1 §:n säätämä rikos (Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamisrikos, joka toteutuu jo vaarantamisena), RL 12:2 §:n mukainen rikos (sotaan yllyttäminen), RL 12:3 ja 4 §:n mukainen rikos (törkeä maanpetos), RL 12:5-6 §:n rikos (törkeä vakoilurikos), turvallisuussalaisuuden paljastaminen (RL 12:7-8 §), luvaton tiedustelutoiminta (RL 12:9 §), puolueettomuusmääräyksen rikkominen (RL 12:10 §), maanpetoksellista yhteydenpitoa (RL 12:11 §), ja RL 13:1-3 §:n säätämä törkeä valtiopetos ja sen valmistelurikos, RL 13:4 §:n mukainen rikos (laiton sotilaallinen toiminta, jonka tekee siis laittomaksi em. sopimusten ja perustuslain tahallinen ikkominen).  

Suomessa eliitti voi toimia mielivaltaisesti sen takia, että Suomelta anastettiin 1.1.1995 itsenäisyys ja perustuslaki Martti Ahtisaaren allekirjoittaessa näennäisen liittymissopimuksen Euroopan Unioniin. Meillä ei ole myöskään perustuslaillista tuomioistuinta, joka voisi ottaa rikoslain 11 – 14 luvuissa luetellut rikokset tutkittavaksi ja määräisi niistä rangaistukset. Mauno Koiviston aloittamilla perustuslain laittomilla muutoksilla Suomi on ajautunut kolmessakymmenessä vuodessa täydelliseen laittomuuden tilaan ja sitä laittomuuden tilaa Sauli Niinistö on vain pahentanut.

Nuorempi ikäluokka on aivopesty korkeakouluissa uskomaan valtamedian suoltamia valheita ja propagandaa. Vanhempi väestö ymmärtää kokemuksesta, parhaan työikänsä aiheettomia epäoikeudenmukaisia oikeudenkäyntejä käytyään, että nyt on tulossa vakavampi lama kuin mitä -90-luvun lama oli, mutta nuoremmat eivät sitä tajua, kun olivat lapsia -90-luvun alussa. On jopa ennustettu, että tulee pahempi lama kuin mitä on ollut -30-luvulla.

Eliitti on ajanut kymmenet vuodet omia etujaan ja siirtänyt rahaa pois kansalaisten ulottuvilta veroparatiiseihin. Heillä on varaa muuttaa kauas pois Suomen maaperältä, kun Venäjä käynnistää vaatimukset sopimusrikkomuksista ja pommitus alkaa. Suomi tuhotaan Naton sotatantereena viimeistä suomalaista myöten.

Sauli Niinistö on toiminut julkista valtaa käyttäessään niin häikäilemättömän viekkaasti ja vikkelästi omaa kansaa vastaan, etten kykene tekemään enää mitään suomalaisten ja tämän adressin allekirjoittajien hyväksi. Olen adressin ylläpitäjänä saanut ladattua allekirjoitukset kommentteineen ja sähköpostiosoitteineen pdf-muotoon omalle koneelleni, mutta en ennättänyt saada lähetettyä niitä Turkkiin enkä Unkariin. Monet ihmiset ovat suoraan vedonneet Unkariin ja Turkkiin laihoin tuloksin. Vielä joku voisi yrittää vedota Venäjään, mutta itselläni ei ole siihen enää tämän viikon tapahtumien jälkeen uskallusta.  

Toivoisin, että voisin valtuuttaa nyt muita vapaaehtoisia henkilöitä jatkamaan adressin ylläpitoa tästä eteenpäin. Halukkaat voisivat ottaa minuun yhteyttä puhelimitse tai sähköpostilla. Voisin  lähettää myös allekirjoitukset sellaisille henkilöille, joilla on voimia jatkaa oikeustaistelua.
Elämme maanpetollisen valtiojohtomme alaisuudessa jo kymmeniä vuosia sitten ennustettua aikaa: "pelastautukoon ken voi".

Yhteydenottoja odotellen ja itse kullekin voimia toivottaen,

Armi Salo-Tamminen
GSM 040 583 9438
E-mail: armi.salo-tamminen@meritoforum.com


Armi Salo-Tamminen

Adressi allekirjoituksineen pyritään luovuttamaan Unkarista Suomeen tulevalle delegaatiolle ke 8.3.2023

2023-03-06 07:25:28

Unkarista on tulossa delegaatio Suomeen tämän viikon keskiviikkona 8.3. tarkentamaan tilannetta ennen Suomen Nato-liittymissopimuksen ratifiointia. Heillä on ennakkotietojen mukaan tarkoitus tavata eduskunnassa Matti Vanhanen ja Satu Hassi. Yritämme saada selville heidän ohjelmansa ja aikataulunsa, jotta heille voitaisiin antaa mukaan tämä kansalaisilmoitus allekirjoituksineen, kun meidän oma eduskunta ei ole suostunut ottamaan sitä useista yrityksistä huolimatta käsiteltäväksi.  

Laittomaan puoluekuriin sitoutuneet, omaa poliittista urakehitystään varjelevat kansanedustajat eivät halunneet antaa Suomen kansalle mahdollisuutta kansanäänestykseen Natosta, vaikka kansalaisaloite oli kerännyt viikossa yli 70 000 allekirjoitusta helmikuussa 2022. Kansalaisaloite on ollut Eduskunnassa käsiteltävänä 24.2.2022. Lue asiasta lisää https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/PoytakirjaAsiakohta/Sivut/PTK_41+2022+6.aspx. Pöytäkirjasta PTK 41/2022 vp paljastuu, että kansanedustajat pelkäsivät kansan kykenevän kansanäänestyksellä estämään Suomen liittymisen Natoon. On todella ironista, että eduskunnassa vietiin Sauli Niinistön painostamana läpi ratifioimaton Nato-laki juuri ennen tulossa olevia eduskuntavaaleja. Jopa valtamedian vaalikoneista on poistettu tarkoituksella Nato-kysymykset, joihin ehdokkailta oli jo pyydetty vastauksia.     

Me oikeusaktivistit kokoonnumme eduskuntatalon eteen ylihuomenna ke 8.3. klo 12 osoittamaan mieltä Natoa vastaan. Tekstaamme siellä paksulla mustalla tussilla kaikille paikan päälle tulevalle osallistujalle keltaisia käsissä pidettäviä julisteita, joissa lukee "Ei Natoa" ja kääntöpuolella "No Nato". Olisi hyvä, että osallistujilla olisi mukanaan heiluteltavaksi omia Suomen lippuja. Paikalle on tulossa hyvät äänentoistolaitteet ja myös kansanmikki. Tapahtuma videoidaan livenä nettiin ainakin Reformi Studion kanavalla. Luemme siellä viime syksynä Oikeusministeriön julkaisemaan Nato-kyselyyn vastanneiden kansalaisten jättämiä kannanottoja, joista valtaosa oli Nato-kielteisiä. Siellä luetaan myös tiivistelmä tästä meidän kansalaisilmoituksesta sekä tämän adressin allekirjoittajien erinomaisia kommentteja. Koetamme saada tilaisuudesta valokuvia ja videoita jaettavaksi maailmalle.  

Teemme nyt kaikkemme, jotta saamme keskiviikkona tilaisuuden jättää tämä adressi allekirjoituksineen Unkarin delegaatiolle kotiin viemisiksi ja samalla pohjaksi Unkarin ratifiointipäätökselle Suomen liittymisestä Natoon. Haluamme unkarilaisten ja koko maailman saavan tietää, että enemmistö Suomen kansasta ei halua Naton takia joutua uudelleen sotaan Venäjän kanssa, vaikka kansalta vallan kaapanneet päättäjämme sitä vihapuheillaan määrätietoisesti lietsovatkin ottamatta lainkaan huomioon, että Suomen etu olisi säilyttää hyvät suhteet itänaapuriin ja varmistaa vientikauppa sitä kautta myös Venäjän naapurimaihin.  

Keravalla 6.3.2023
Armi Salo-Tamminen
GSM 040 583 9438
E-mail: armi.salo-tamminen@meritoforum.com   


Armi Salo-Tamminen

Jokaisen allekirjoittajan tulee ryhtyä nyt henkilökohtaisesti toimimaan, ennen kuin on myöhäistä!

2023-02-23 08:58:30

Nyt jokaisen tulisi ymmärtää, miksi ulkoiselta olemukseltaankin ihmishirviöksi muuttunut Sauli Niinistö runnoo Nato-lakia ja Natoon liittymistä läpi Arkadianmäen Hourulassa väen vängällä hirveällä kiireellä ilman kansanäänestystä etukäteen, vaikka Unkari ja Turkki eivät ole ratifioineet liittymistä.
Valtiopetturi Salen motiivina on saada itselleen syytesuoja, koska Natossa häntä ei voida asettaa syytteeseen ihmisoikeusrikoksista, joihin hän on julkista valtaa käyttäessään syyllistynyt, ts. maanpetokset -90-luvulta lähtien ministerinä ja valtiopetokset nyt viime vuosina presidenttinä toimiessaan.

-90-luvun alussa tapahtuneet Mauno Koiviston käynnistämät valtiopetokset ovat nyt 30 vuoden kuluessa realisoituneet ja tästä syystä Suomi on vajonnut täydelliseen laittomuuden tilaan, oikeusvaltion irvikuvaksi.   Perustuslaki kumottiin ja kansalta kaapattiin valta,  samalla kun Suomi liitettiin valtiopetoksella EU:hun. Tavallisilta kansalaisilta riistettiin kaikki kansainvälisessä ihmisoikeussopimuksessa turvatut perusoikeudet ja oikeussuojakeinot. Oikeuslaitos ja valtamedia alistettiin poliittiseen ohjaukseen. Kansalliset lait on säädetty vähitellen  kansalaisia vastaan siten, että vallankäyttäjien valehteleminen ja kansalaisilta varastaminen on oikein lailla suojattu.

Arkadianmäen Hourulassa ikänsä vaalipetosten turvin istuneet edustajat pelkäävät, koska ovat olleet tukemassa maanpetollista toimintaa, että kunhan kansa saa palautettua siltä valtiopetoksilla -90-luvun alussa kaapatun vallan takaisin, Suomeen saadaan vihdoin perustettua vastaavanlainen perustuslaillinen tuomioistuin, mikä on Norjassa, https://www.gjenopptakelse.no/. Silloin kansaansa vihaava valtiopetturi Sale ja Great Reset –nollausta ajavan Claus Schwapin sylissä pienen chihuahua-koiran tavoin isommille räksyttävä Sota-Sanna, sekä kaikki Hourulassa istuvat maanpetturit tullaan asettamaan syytteeseen. Juuri tämän takia kansalle ei anneta mahdollisuutta äänestää Natosta seuraavissa eduskuntavaaleissa. Asiaa ei haluta siirtää myöskään seuraavan eduskunnan ratkaistavaksi niin kuin näin tärkeässä asiassa kuuluisi, jos meillä olisi voimassa oleva perustuslaki. Kansalta riistettiin perustuslakirikkomuksilla oikeus asettaa valtionjohto syytteeseen eikä Hourulan väki kykene kutsumaan valtakunnanoikeutta koolle, kun heidän pitäisi itse kunkin saada siellä itsekin tuomio.

Pelko näyttää osittain jo hiipineenkin Arkadianmäelle. Jotkut ovat siellä ymmärtäneet tilanteen vakavuuden eivätkä ole asettuneet enää ehdolle seuraavissa vaaleissa. He tietävät, että valtio- ja maanpetosrikokset eivät vanhene koskaan. He eivät silti ole turvassa kansan vihalta. Heillekin voidaan määrätä elinikäinen vankeustuomio, kunhan kansa saa palautettua siltä kaapatun vallan takaisin itselleen. Nyt jokaisen tulisikin henkilökohtaisesti tehdä omalta osaltaan voitavansa Suomen pelastamiseksi täydelliseltä tuholta.

Toivoisin, että tämän adressin allekirjoittajat lähestyisivät tuntemiaan kansanedustajia ja välittäisivät heille nämä terveiset ja samalla kehottaisivat heitä äänestämään ensi viikolla Nato-lakia vastaan. Toinen asia, mitä itse kukin voi tehdä, on se, ettei kukaan vain jättäisi äänestämättä tulevissa eduskuntavaaleissa, vaikka olisi kuinka vihainen ja pettynyt nykymenoon. Äänestämättä jättäneiden äänet vahvistavat nykyisten vanhojen puolueiden asemaa ja vaalien jälkeen sama huru-ukkojen ja –akkojen ”hurlum hei” –meno jatkuu. Silloin saamme itse kukin vakavasti miettiä pakopaikkaa, mihin lähdemme maanpakoon. Venäjä on selvästi ilmoittanut, ettei se halua Natoa lähelleen ja silloin Suomelle käy kuin Ukrainalle.

Nyt jokaisen äänioikeutetun tulisi käyttää äänioioikeuttaan ja jättää äänestämättä vanhoja eduskuntapuolueita, jotka vaativat jäseniltään lainvastaisesti puoluekuria. On varminta äänestää vasta varsinaisena vaalipäivänä, vaikka silloinkaan mahdollinen vaalipetos ei ole pois suljettu. Joka haluaa muutosta, kannattaa antaa äänensä kenelle tahansa uusien pikkupuolueiden edustajalle, vaikka ei tuntisikaan ehdokkaita. Uusia pikkupuolueita lienee jo useitakin, mutta tunnetuimmat lienevät "Valta kuuluu kansalle VKK", "Vapauden liitto VL" sekä Vapauden liiton kanssa vaaliliitossa oleva "Suomen kansa ensin SKE" ja "Kristallipuolue". Näihin puolueisiin on tullut ympäri Suomea hyviä ehdokkaita, jotka vielä uskovat ja toivovat, että vain äänestämällä valta saadaan palautettua rauhanomaisesti parlamentaarisin keinoin takaisin kansalle ilman veristä vallankumousta. 

Keravalla 23.2.2023
Armi Salo-Tamminen
GSM 040 583 9438
E-mail: armi.salo-tamminen@meritoforum.com

PS. Olen saanut eilen kirjoittamaani tiedotteeseen palautetta, joten olen tehnyt siihen edellä joiltakin osin täsmennyksiä.


Armi Salo-Tamminen

Mielenosoitus Eduskuntatalon edessä 31.10.2021 alkaen klo 13

2021-10-27 13:13:59

Pahoitteluni siitä, etten ole pystynyt 7.4.2021 tehdyn selkäleikkauksen jälkeen olemaan aktiivisemmin yhteydessä adressin allekirjoittajiin. Näin tärkeä asia ei kuitenkaan voi olla yhden ihmisen tai pienen ihmisryhmän varassa. Mm. juristi Jaana Kavonius on kiertänyt kesän aikana ympäri Suomea kertomassa samoja tosiasioita, jotka olemme tuoneet julki kaikille kansanedustajille ja ministereille oikeuskansleria myöten tässä kansalaisadressissa Suomen pelastamiseksi täydelliseltä tuholta jo keväällä 2020, https://www.adressit.com/suomi_on_pelastettava_taydelliselta_tuholta. Julkista valtaa käyttäjät päättäjämme eivät kuitenkaan maan tavan mukaisesti vastaa kansalaisten yhteydenottoihin, koska he ovat itse säätäneet kansallisella lainsäädännöllä itselleen syytesuojan ja suojelevat toinen toisiaan joutumasta vankilaan.

Jaana Kavonius aikoo pistää jo oman henkensä likoon 31.10.2021 järjestämässään mielenosoituksessa. Ennakkoon on vaikea arvioida, saako hän nälkälakollaan ulkomaalaisia toimittajia tekemään juttuja Suomen tilanteesta ulkomailla. Ainoa keino saada valtionjohto syytteeseen täällä tapahtuvista ihmisoikeusrikoksista, olisi saada jokin ulkovaltio tutkimaan Suomessa tapahtuneita ihmisoikeusrikoksia. Universaaliperiaatteen mukaan jokaisella valtiolla, joka on ratifioinut Pariisin rauhansopimuksen (-47) ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen, olisi velvollisuus asettaa valtiojohtomme syytteeseen Suomen kansan joukkotuhonnasta, koska heitä ei ole saatu eikä tulla koskaan saamaan tuomituksi Suomen lakien ja oikeusjärjestelmän puitteissa.

Jos pystyt ja ehdit, laita mielenosoituksesta tietoa eteenpäin ja saavu paikalle 31.10.2021. Kiitos etukäteen.  

miekkarimainos_31.10_.2021_.jpgnälkälakko.jpgYstävällisin terveisin
Armi Salo-Tamminen
E-mail: armi.salo-tamminen@meritoforum.com
GSM 040 583 9438


Armi Salo-Tamminen

Tietopyyntöämme koskeva kantelu on saatettu vireille Oikeuskanslerin virastoon asianumerolla OKV/622/10/2021

2021-03-19 14:09:23

Olen toimittanut Valtioneuvostolle ja Eduskunnalle näiden kirjaamojen kautta 15.12.2020 muistutuksen, koska 7.4.2020 kansanedustajille ja ministereille toimitettuun kansalaisvetoomukseen (VN/8716/2020 ja VN/8716/2020-VNK-2) ei ole saatu vastausta. Esitin tässä huolestuneiden kansalaisten puolesta laatimassani muistutuksessa seuraavat kuusi (6) eri vaatimusta, joihin vaadimme Valtioneuvostolta ja Eduskunnalta vastauksia:
1. Mikä on hallintoasiamme VN/8716/2020 ja VN/8716/2020-VNK-2 nykytilanne?
2. Mihin toimiin Valtioneuvosto ja/tai Eduskunta aikoo ryhtyä vaatimustemme tiimoilta? 3. Kuka on tai ketkä ovat vastuuhenkilöitä hallintoasiamme käsittelyssä?
4. Milloin voimme odottaa, että vaatimuksiamme Suomen pelastamiseksi täydelliseltä tuholta ryhdytään toimeenpanemaan?
5. Milloin voimme odottaa Eduskunnan määräävän lähimenneisyydessä tapahtuneet valtio- ja maanpetokset tutkittaviksi ja syytteeseen pantaviksi?
6. Kenelle toimivaltaiselle viranomaiselle me huolestuneet kansalaiset voimme varata ajan päästäksemme luovuttamaan kannatusadressin ja siihen tähän mennessä kertyneet, yli 3 300 kannattajan allekirjoitukset? (Tilanne 15.12.2020).   

Liitin muistutussähköpostin liitteeksi pdf-muodossa uudelleen kansalaisvetoomuksen sekä oikeusministerin ja Eduskunnan puhemiesten kanssa käymääni sähköpostikirjeenvaihtoa:
– Suomi on pelastettava täydelliseltä tuholta!
– Sähköpostikirjeenvaihto oikeusministerin kanssa_ VNK_n asianumerot VN_8716_2020 ja VN_8716_2020-VNK-2
– Sähköpostikirjeenvaihto Eduskunnan puhemiehen kanssa
– Sähköpostiviesti Juho Eerolalle_Puhelinkeskustelu 15_9_2020.  

Koska Valtioneuvosto ja/tai Eduskunta ei ole edelleenkään antanut hallintoasiaamme minkäänlaista vastausta, välitin muistutuskirjelmän sellaisenaan liitteineen 3.3.2021 Oikeuskanslerille. Lisäsin kirjaamoon osoitettuun sähköpostiin ainoastaan lyhyen kantelutekstin seuraavasti:
”Emme ole saaneet minkäänlaista vastausta Valtioneuvostolle ja Eduskunnalle osoitettuun tietopyyntöön (VN/8716/2020 ja VN/8716/2020-VNK-2) koskien alempana 15.12.2020 tekemäämme muistutusta liitteineen. Pyydän Oikeuskansleria ryhtymään toimiin sen asian selvittämiseksi, onko oikeuskanslerin valvontavaltaan kuuluva taho menetellyt lainvastaisesti tai jättänyt velvollisuutensa täyttämättä. Huolestuneiden kansalaisten puolesta odotan tärkeälle asiallemme pikaista käsittelyä.  

Helsingissä 3.3.2021
Armi Salo-Tamminen
Yrittäjä, eläkeläinen, Ins., MKT, verkko-opettaja
Kivimäentie 3, 04260 KERAVA
GSM 040 583 9438
E-mail: armi.salo-tamminen@meritoforum.com”.  

Lähetin 15.3.2021 Oikeuskanslerin viraston kirjaamoon tiedustelun, onko asialle annettu diaarinumeroa ja onko sille nimetty esittelijää. Kirjaamosta vastattiin heti, että käsittelynumero on OKV/622/10/2021 ja asian esittelijäksi on nimetty Eeva Ahotupa. Asiamme on nyt siis vireillä Oikeuskanslerin virastossa, mutta missään ei ole säädetty aikarajaa, kuinka kauan esittelijä saa pitää asian omalla pöydällään tarvitsematta antaa siihen vastausta.  

Koska kansalaisvetoomuksemme on laaja, jokaisen kannattaa ladata Internetistä pdf-muodossa Euroopan komission virallinen julkaisu vuodelta 1995 ”KYMMENEN OPPITUNTIA EUROOPASTA”.  Julkaisu löytyy Googlesta hakusanalla ”ISBN 92-827-4849-9”. Se vahvistaa kansalaisvetoomuksessa kuvailemamme valtio- ja maanpetokset todeksi. Suomi on siis liitetty jo vuonna 1992 Eduskunnan tietämättä salaa valtiopetoksella Euroopan yhteisöön, joka 7.2.1992 allekirjoitetulla Maastrichtin sopimuksella oli muutettu Euroopan Unioniksi. Pääministerinä toiminut Esko Aho oli käynyt ilman Eduskunnan mandaattia yksityishenkilönä allekirjoittamassa Maastrichtin sopimuksen, johon sittemmin valtiojohtomme on vedonnut, että sopimuksen allekirjoituksella Suomi sitoutui euroalueeseen eikä perustuslakiin kirjoitetusta Suomen Markasta luopumisesta olisi sen vuoksi tarvittu erillistä lakia.

Eduskunnassa tuntuu vallitsevan täydellinen haluttomuus myöntää, että rikoksella aikaansaadut valtiosopimukset eivät sido Suomen kansaa, ainoastaan sopimusten allekirjoittajia. Julkaisu paljastaa, että Unioni on siihen liittyneiden eri valtioiden HALLITUSTEN ja poliittisten järjestelmien yhteenliittymä. Tämä lieneekin syy, miksi ministerimme “suoraan sylkevät kansanedustajien päälle” eduskunnassa pitäen itseään ylempiarvoisina EU:n virkamiehinä, joilla on syytesuoja ja joiden velvollisuuksiin kuuluu ajaa vain EU:n etuja. Kansanedustajat, jotka haaveilevat pääsevänsä poliittisella urallaan eteenpäin, alistuvat nöyrästi tähän ministereiden aitiosta tulevaan henkiseen kidutukseen. Henkisestä väkivallasta ja kidutuksesta eivät kärsi vain kansanedustajat, vaan myös “sirkusareenalta” lähetettävien suorien verkkolähetysten kautta koko kansa, joka muuttuu päivä päivältä yhä vihaisemmaksi.

Tavallisten kansalaisten perusoikeudet on tehty tyhjäksi perustuslakiin v. 2011 tehdyillä muutoksilla ja erityisesti perustuslain 118 pykälän kolmanteen momenttiin ilman perusteluja tehdyllä lisäyksellä: ” Tässä tarkoitettua syyteoikeutta ei kuitenkaan ole, jos syyte on perustuslain mukaan käsiteltävä valtakunnanoikeudessa”. Koiviston konklaavissa v. 1992 oikeuslaitos alistettiin poliittiseen ohjaukseen. Näin siitä tuli pelkästään juristien ja viranomaisten edunvalvontaorganisaatio.

Mikäli Eduskunta hyväksyy poliittisesti äänestämällä Suomelle vahingollisen EU:n tukipaketin kansan tahdon vastaisesti, kansalla on perustuslain 2 §:ssä säädetty oikeus palauttaa valta maanpetollista toimintaa harjoittavilta päättäjiltämme takaisin kansalle. Toivokaamme, että tietämys totuudesta leviää kansalaisten keskuudessa ja Suomi saadaan palautettua rauhanomaisin keinoin takaisin itsenäiseksi oikeusvaltioksi, jollainen se oli ennen edesmenneen demaripresidentti Koiviston valtakautta. 

Ystävällisin terveisin
Armi Salo-Tamminen
GSM 040 583 9438
E-mail: armi.salo-tamminen@meritoforum.com.


Armi Salo-Tamminen

Tiedote 5: Odotamme Valtioneuvostolta ja Eduskunnalta vastauksia vaatimuksiimme

2020-12-15 12:24:19

Olen tänään lähettänyt huolestuneiden kansalaisten puolesta Valtioneuvostolle ja Eduskunnalle vastattavaksi seuraavan sisältöisen sähköpostiviestin liitteineen:   

Oheistan liitteeksi uudelleen huolestuneen kansalaisryhmän viime keväänä valmisteleman kansalaisilmoituksen. Avasimme sille kannatusadressin 3.4.2020 osoitteessa https://www.adressit.com/suomi_on_pelastettava_taydelliselta_tuholta. Adressin on allekirjoittanut tähän mennessä yli 3300 kansalaista, jotka ovat huolissaan Suomen tulevaisuudesta siksi, että Suomen liittymistä valevaltioksi EU:hun rasittaa joukko ylimmän valtiojohdon vuosina 1992 – 1994 tekemiä törkeitä valtio- ja maanpetoksia. Toimitin kansalaisvaatimuksemme perusteluineen jo 7.4.2020 henkilökohtaisesti personoituina sähköpostiviesteinä jokaiselle kansanedustajalle ja ministerille erikseen. Useimmilta tuli myös lukukuittaus vahvistuksena viestin perillemenosta.    

Sain Valtioneuvoston kansliasta 28.4.2020 päivätyn kirjeen, jossa ei ollut allekirjoitusta ja jossa ilmoitettiin, että hallintoasiallemme oli annettu virallisesti diaarinumerot VN/8716/2020 ja VN/8716/2020-VNK-2. Vastauksessa puhuttiin aivan muusta asiasta kuin vuosina 1992 – 1994 tapahtuneista valtio- ja maanpetosrikoksista, jotka olimme rikoslain 15 luvun 10 §:ään vedoten kuvanneet kaikille kansanedustajille ja ministereille. Eduskunnan perustuslakivaliokunnalla on ollut jo 8 kk aikaa määrätä oma-aloitteisesti kuvailemamme rikokset tutkittavaksi. Kyse on vakavista Suomen kansalaisten turvallisuutta, olemassa oloa ja toimeentuloa vaarantavista rikoksista, jotka eivät vanhene koskaan. Lähetin VNK:sta saamani nimettömän vastauksen jälkeen alkukesästä vielä kaikille ministereille (+ cc:nä kopion heidän avustajilleen) personoidun sähköpostiviestin, jossa esitin hallintolain 6 luvun 31 §:ään perustuen lisävaatimuksia ministereille. Liitän oheen näytteen oikeusministerille henkilökohtaisesti osoitetusta sähköpostikirjeenvaihdosta, jossa viimeisin päiväys on 30.6.2020. Oikeusministeriltä en ole vielä tähän päivään mennessä saanut minkäänlaista vastausta.  

Olen kaksi eri kertaa lähestynyt sähköpostilla myös Eduskunnan puhemies Anu Vehviläista, jotta olisimme päässeet luovuttamaan hänelle delegaationa kansalaisvaatimuksemme sekä kannatusadressin allekirjoitukset. Puhemiehistön velvollisuutena olisi oikeustajumme mukaan viedä vaatimuksemme Suomen pelastamiseksi Eduskunnan käsittelyyn. Eduskunnan tulisi asettaa valtio- ja maanpetokset tutkintaan. Katsomme, että näin tärkeä koko kansankunnan tulevaisuutta ja olemassaoloa koskeva asia pitää saada julkisuuteen. Puhemies Vehviläinen ei ole suostunut vastaanottamaan delegaatiota varapuhemies Eerolalle 15.9.2020 tekemästäni muistutuksesta huolimatta.    

Kansalaisilmoituksessa kuvailemiamme valtio- ja maanpetosrikoksia on käsitelty julkisuudessa jo vuodesta 1995 alkaen eikä valtiovalta ole edes yrittänyt kiistää niitä. Pikemminkin eduskunnassa parlamentaarista vaikutusvaltaa käyttäneet poliittiset päättäjät ovat määrätietoisesti tehneet vuonna 1992 voimassa olleeseen perustuslakiin mitä erikoislaatuisimmilla silmänkääntötempuilla muutoksia, joilla on murennettu jokaisen perustuslakiuudistuksen yhteydessä kansalaisten perusoikeuksia ja oikeussuojakeinoja. Erityisesti niihin pykäliin tehdyt muutokset, joissa on viite (4.11.2011/1112), ovat Suomelle ja sen omille kansalaisille erityisen tuhoisia. 13.9.2011 pidetyn täysistunnon videotallenteelta voidaan todentaa, että oppositio yritti saada kumottua koko lakialoitteen, mutta heidän vaatiessaan perusteluja lakialoitteelle ministerit eivät suostuneet vastaamaan, https://verkkolahetys.eduskunta.fi/fi/taysistunnot/taysistunto-32-2011. Kun perusteluja tivattiin kolmannen kerran, puhemies päätti asiasta keskustelun opposition jäädessä vaille vastauksia. Valtionhallintoon pesiytyneitä valtio- ja maanpettureita on vaikea saada syytteeseen, koska jokainen hallitus on jatkanut maanpetollista toimintaa ja lainsäädännön rukkaamista kansainvälisten sopimusten vastaisesti jo vuodesta -92 lähtien. Jo perustuslain 1 §:n alamomentit ovat täydellisessä ristiriidassa keskenään. Lisäksi 118 §:n on ujutettu kastijako, jonka mukaan ihmiset eivät olekaan yhdenvertaisia lain edessä (vrt. PL 2:6.1). PL 29 §:n vastaisella ryhmäkurilla kansanedustajat kykenevät parlamentaarisesti äänestämällä suojelemaan rikollisesti toimivia, julkista valtaa käyttäviä viranomaisia joutumasta oikeuden eteen (RL 15:11) Tästä tuoreimpana esimerkkinä tänään tapahtunut ministeri Haaviston luottamusäänestys, jossa tämä sai muka 101 äänellä Eduskunnan luottamuksen ja näin vältti syytteeseen joutumisen, vaikka oli virkatoimissaan rikkonut lakia. Suomesta tosin puuttuu tällainen rikostuomioistuin, koska edesmennyt presidentti Koivisto alisti kuuluisassa konklaavissaan vuonna 1992 oikeuslaitoksemme poliittiseen ohjaukseen.

En siis vaadi vastauksia kansalaisvaatimuksiimme pelkästään omissa nimissäni, vaan meidän kaikkien yli 3 300 huolestuneen kansalaisen nimissä. Vaadimme pikimmiten vastauksia seuraaviin kysymyksiin:  

1. Mikä on hallintoasiamme VN/8716/2020 ja VN/8716/2020-VNK-2 nykytilanne?

2. Mihin toimiin Valtioneuvosto tai Eduskunta aikoo ryhtyä vaatimustemme tiimoilta?

3. Kuka on tai ketkä ovat vastuuhenkilöitä hallintoasiamme käsittelyssä?

4. Milloin voimme odottaa, että vaatimuksiamme Suomen pelastamiseksi täydelliseltä tuholta ryhdytään toimeenpanemaan?

5. Milloin voimme odottaa Eduskunnan määräävän lähimenneisyydessä tapahtuneet valtio- ja maanpetokset tutkittaviksi ja syytteeseen pantaviksi?

5. Kenelle toimivaltaiselle viranomaiselle me huolestuneet kansalaiset voimme varata ajan päästäksemme luovuttamaan kannatusadressin ja siihen tähän mennessä kertyneet yli 3 300 kannattajan allekirjoitukset?  

Huolestuneiden kansalaisten puolesta pikaista vastausta odottaen,  

Armi Salo-Tamminen
KERAVA
GSM 040 583 9438
E-mail: armi.salo-tamminen@meritoforum.com  

Liitteet:
Suomi on pelastettava täydelliseltä tuholta!
Sähköpostikirjeenvaihto oikeusministerin kanssa_ VNK_n asianumerot VN_8716_2020 ja VN_8716_2020-VNK-2
Sähköpostikirjeenvaihto Eduskunnan puhemiehen kanssa
Sähköpostiviesti Juho Eerolalle_Puhelinkeskustelu 15_9_2020


Armi Salo-Tamminen

Tiedote 4: Jokaisen on nyt syytä painostaa omia tuntemiaan kansanedustajia vaatimaan puhemiehistöä vastaanottamaan tämä kannatusadressi vaatimuksineen ja allekirjoituksineen

2020-11-24 09:38:22

Nyt on viimeiset hetket käsillä saada kansanedustajat painostettua vaatimaan puhemiehistöä vastaanottamaan huolestuneista kansalaisista koostuva delegaatio luovuttamaan tämä kannatusadressi allekirjoituksineen Eduskunnan puhemiehelle. Puhemiehistön velvollisuutena on viedä huolestuneiden kansalaisten vaatimukset Eduskunnan käsittelyyn, koska Valtioneuvosto yrittää vaieta jäljempänä kuvatulla tavalla asiasta. Jokainen kansanedustaja, joka ei hyväksy vaatimuksiamme, syyllistyy itse maanpetollisen toiminnan jatkamiseen, kuten jokainen hallitus ja eduskunta on syyllistynyt vuoden 1992 jälkeen. Pyydän, että adressilinkkiä https://www.adressit.com/suomi_on_pelastettava_taydelliselta_tuholta jaetaan nyt vimmatusti sähköpostilla ja somessa, jotta siihen saadaan allekirjoituksia mahdollisimman paljon ennen Eduskunnassa puhemiehistölle tapahtuvaa luovutustilaisuutta. Kun ajankohta selviää, laadin siitä erillisen tiedotteen. Nyt ei auta antaa periksi. Ei edellinenkään sukupolvi antanut periksi taistellessaan maallemme itsenäisyyden.   Tässä kannatusadressissa esittämämme vaatimukset toimitettiin jo 7.4.2020 sähköpostilla jokaiselle kansanedustajalle ja ministerille henkilökohtaisesti personoituna. Olemme vaatineet Valtioneuvostoa ja Eduskuntaa ryhtymään pikaisiin toimiin Suomen pelastamiseksi täydelliseltä tuholta. Ensisijaisesti valtiojohtoa vaadittiin ryhtymään mm. seuraaviin välittömiin pelastustoimiin:  

1. Eduskunnan päätösvalta ja itsenäinen raha- ja talouspolitiikka on palautettava ottamalla käyttöön Suomen Laki II 1992 -kirjassa oleva Hallitusmuoto ja Valtiopäiväjärjestys.

2. Suomen on irtaannuttava Euroopan Unionista, koska yhdentymistä rasittaa sarja valtio- ja maanpetoksia! Samalla Suomi irtisanoutuu EU:n kriisimaita koskevista velkavastuista. EY-jäsenyyshakemuksen jättäminen 27.2.1992 varaslähtönä salaa ilman Eduskunnan antamaa valtuutusta oli valtiopetos. Jäsenyyshakemus "hyväksytettiin" eduskunnassa jälkikäteen 18.3.1992 järjestetyssä demokratian vastaisessa äänestysnäytelmässä.

3. Suomen on irtaannuttava eurosta. Euro otettiin käyttöön perustuslain vastaisesti pääministerin ilmoituksella, jonka yhteydessä Eduskunta äänesti ainoastaan hallituksen luottamuksesta. Suomen on palautettava käyttöön oma rahainstrumentti, Suomen markka. Siitä luopumisesta Eduskunnalle ei ole milloinkaan annettu edes lakialoitetta.
Suomen Pankille on palautettava rahanluontioikeus ja keskuspankkirahoitus!  

Jokainen ministeri ja kansanedustaja vastaanottivat kansalaisilmoituksen ja sen liitteessä tarkan tiedon siitä, millaista maanpetollista vehkeilyä valtiojohtomme harjoitti vuosina 1992 – 1994, kun Suomi liitettiin valtiopetoksella Euroopan Unioniin. Liitteessä; ”Suomen yhdentymisessä Eurooppaan (ETA-, EY- ja EU-jäsenyys) tapahtui valtiopetoksia, maanpetoksia, vaalipetos, sekä valehtelua, salailua ja juonittelua” on aukoton todistelu useiden eri tutkijoiden selville saamista valtio- ja maanpetoksista ja ovat kaikkien tarkistettavissa eduskunnan arkistoista.   

Vain muutama kansanedustaja vaivautui vastaamaan ja hekin vastasivat asian vierestä vetoamalla koronaan. Ministeriöt välttelivät vastuutaan ”pallotellen” ilmoitusta toistensa vastuualueelle. Jos joltain saatiin vastaus, siinä puhuttiin asian vierestä, yleensä vain koronasta. Korona-käsitettä ei edes tunnettu -90-luvun alussa, kun Suomelta riistettiin itsemääräämisoikeus taloudestaan ja rahankäytöstään. Koiviston konklaavissa oikeuslaitos alistettiin v. 1992 poliittiseen ohjaukseen. Perustuslakia laittomasti rukkaamalla kansalaisilta riistettiin siinä meille jokaiselle säädetyt perusoikeudet.  

Valtioneuvoston kansliassa ilmoitukselle oli annettu virallisesti diaarinumerot VN/8716/2020 ja VN/8716/2020-VNK-2. Kun eräs huolestunut kansalainen tiedusteli, miten hallintoasia etenee eikä saanut tiedusteluunsa vastausta, hän teki kesällä oikeuskanslerille hallintokantelun asiasta. Tiedustellessaan syksyllä asiaa uudelleen Valtioneuvoston kansliasta, hän sai sieltä vain lyhyen ilmoituksen, että oikeuskanslerille oli annettu asiasta pyydetty selvitys ja asian käsittely oli sen jälkeen suljettu siellä 8.9.2020. Minulle itselleni, joka olen toiminut yhteyshenkilönä huolestuneiden kansalaisten puolesta, ei ole tullut Valtioneuvostosta minkäänlaista vastausta.  

Näin siis Valtioneuvosto eli Suomen hallitus aikoo vaikenemalla haudata huolestuneiden kansalaisten valtio- ja maanpetosrikoksista tekemän ilmoituksen. Meillä kansalaisilla ei ole varaa hyväksyä tällaista demokratian ja kansanvallan polkemista. Valtio- ja maanpetokset ovat rikoksia, jotka eivät vanhene koskaan. Ne ovat nyt realisoituneet, kuten jokainen yhteiskunnallisia asioita ja Eduskunnan toimia tarkkaileva valveutunut kansalainen voi havaita. Suomesta on tullut oikeusvaltioperiaatteen irvikuva, jonka EU tulee omilla suunnitelmillaan alistamaan ”takapajulakseen”. Näihin suunnitelmiin suomalaiset eivät kykene itse millään tavoin vaikuttamaan, jollemme irtaannu EU:sta. Minkäänlaista kieltoa tai selitystä tapahtumien kuvaukseen ei ole Valtionjohdon taholta edes yritetty antaa. Eduskunta ja Valtioneuvosto ovat näillä edellä kuvatuilla toimillaan myöntäneet valtio- ja maanpetokset todella tapahtuneiksi. Liittymissopimuksessa, joka oli allekirjoitettu jo ennen kuin asia oli tuotu edes Eduskuntaan, valtiojohtomme oli sitoutunut sekä menneisiin että tuleviin EU-sopimuksiin, mikä oli todella törkeä valtiopetos. Suomalaisia ei ole lainkaan informoitu näistä sopimuksista, jotka yleensä on julistettu salaisiksi!  

Mitkään rikoksiin perustuvat sopimukset eivät sido meitä kansalaisia, ainoastaan sopimusten allekirjoittajia! Siksi Eduskunta voi irtisanoa EU-liittymissopimuksen välittömästi ilman irtisanomisaikoja ja sanktioita. Suomi on saamapuolella, kun irtisanomisen jälkeen Suomen tulee vaatia ositusta, aivan kuten avioerossa. ”Valevaltiona” maksettu rahasumma, joka osituksessa on vaadittava EU:lta palauttamaan, nousisi alustavien arvioiden mukaan yli tuhanteen (1000) miljardiin euroon. Se on jo sellainen rahasumma jaettavaksi Suomen omille kansalaisille, ettei kenenkään järkevän ihmisen pidä antaa EU:n lumoissa paistattelevien, omaa kansaansa vihaavien vallanpitäjien valehdella, ettei Suomi muka pärjäisi ilman EU:ta. Suomessa asuu korkeasti koulutettu oppinut kansa, joka on käynyt vientikauppaa ympäri maailmaa jo ennen EU:ta. Aivan varmasti Suomi pystyy ilman EU:n asettamia vientikaupan esteitä jatkossakin huolehtimaan omien kansalaisten hyvinvoinnista, kunhan valtio- ja maanpetturit saadaan ensin kokonaan pois maailman toiseksi suurimmaksi paisuneesta valtion virkakoneistosta.

Lisätietoja:
Armi Salo-Tamminen
GSM 040 583 9438
E-mail: armi.salo-tamminen@meritoforum.com


Armi Salo-Tamminen

Tiedote 3: Tarvitsemme lisää kansalaisaktivisteja mukaan vaatimaan valtio- ja maanpetosrikoksia tutkittaviksi ja syytteeseen pantaviksi

2020-11-01 11:27:39

Vetoan nyt teihin, jotka jo olette allekirjoittaneet kannatusadressin, https://www.adressit.com/suomi_on_pelastettava_taydelliselta_tuholta, että jokainen teistä ryhtyy nyt aktiivisesti markkinoimaan kansalaisvetoomustamme sekä sähköpostilla että sosiaalisessa mediassa, jotta allekirjoituksia saadaan vähintään 50 000 kannattajalta.

Pyydän, että teistä jokainen lataa nyt em. linkistä pdf-muotoisen lomakkeen, tallentaa sen omalle koneelleen ja ryhtyy jakamaan sitä sähköpostin liitteenä omissa verkostoissaan. Kehottakaa vastaanottajia lähettämään lomaketta edelleen sähköpostilla omissa verkostoissaan. Laittakaa saatteeseen tuo em. linkki, mistä lomakkeen voi ladata ja kehottakaa vastaanottajia jakamaan linkkiä sosiaalisessa mediassa. Aktiivisimmat, jotka suinkin ehtivät ja jaksavat, voisivat tulostaa lomakkeita useampia kappaleita ja mennä keräämään niihin allekirjoituksia toreilla ja kauppakeskuksissa liikkuvilta ihmisiltä tai palvelutaloissa asuvilta iäkkäiltä sukulaisilta. Ihmisiä pitäisi saada aktivoitua keräämään allekirjoituksia myös rautatieasemilla, lentokentillä, mielenosoituksissa, toritapahtumissa ja vaikkapa yksityistilaisuuksissa.  

Näillä markkinointiponnistuksilla kannatusadressiin ja paperilomakkeisiin pitäisi saada kerättyä marraskuun aikana yhteensä vähintään 50 000 allekirjoitusta. Silloin voisimme vaatia Eduskunnan puhemies Anu Vehviläiseltä kolmannen kerran tapaamisaikaa kansalaisvetoomuksen luovuttamiseksi hänelle delegaationa. Hänen virkavelvollisuuksiinsa kuuluu viedä kansalaisvetoomuksessa vaatimamme asiat Eduskunnan käsiteltäväksi. Hän voi myös halutessaan tarkistuttaa allekirjoitusten lukumäärän Väestörekisterikeskuksesta. Jokaisen on syytä muistaa, että meidän tavallisten kansalaisten perusoikeuksia on tietoisesti vähennetty vuodesta 1992 lähtien, jolloin valtiojohtomme rukkasi perustuslakiin muutoksia sen säätämisjärjestyksen vastaisesti ja Suomi keploteltiin valtio- & maanpetoksilla kansalaisille valehtelemalla valejäseneksi EU:hun. Kunhan EU:sta päästään irti, osituksen yhteydessä EU:ta voidaan vaatia palauttamaan Suomelle sinne aiheettomasti maksetut maksut, jotka alustavien arvioiden mukaan nousevat reilusti yli 1000 miljardiin euron.  

Aika EU:sta irtaantumiseen Suomen pelastamiseksi täydelliseltä tuholta käy vähiin. Me huolestuneet kansalaiset olemme vieneet kaikille kansanedustajille ja ministereille jo 7.4.2020 kansalaisvetoomuksen, jossa on lueteltu pelastustoimet ja niiden perusteluna luettelo valtio- ja maanpetoksista, joilla Suomi on liitetty valejäseneksi EU:hun. Nämä katsovat olevansa niin korkealla tavallisten kansalaisten yläpuolella, etteivät vaivaudu antamaan vastausta hallintolain piiriin kuuluvaan asiaamme, jolle valtioneuvoston kansliassa on annettu 7.4.2020 virallisesti diaarinumerot VN/8716/2020 ja VN/8716/2020-VNK-2. Emme ole saaneet virallista vastausta myöskään oikeusministeriöstä, valtiovarainministeriöstä emmekä ulkoasiainministeriöstä, joille asia oli siirretty ja joita olemme muistuttaneet asiasta viimeksi 30.6.2020.

Sen sijaan esim. vielä 9.9.2020 Eduskunnan täysistunnon suorassa verkkolähetyksessä, https://verkkolahetys.eduskunta.fi/fi/taysistunnot/taysistunto-109-2020 (täysistunto alkaa kohdasta 00:15:25), kansanedustajat esiintyivät ikään kuin eivät olisi tietävinään, että he kaikki ovat rikosvastuussa maanpettureiden ja valtiopettureiden suojelemisesta. Näin he itsekin syyllistyvät maanpetolliseen toiminnan jatkamiseen. Monet kansanedustajat kehuivat suu vaahdossa kilpaa pääministeri Sanna Marinia, miten hyvän diilin tämä oli käynyt heinäkuussa sopimassa EU:n turvatakuista, vaikka kaikki talousasiantuntijat ovat julkisesti paheksuneet & kauhistelleet sekä Suomen että EU:n perustuslakien vastaista elpymisrahastoa täydellisenä katastrofina Suomelle, https://pelastusrahasto.fi/.

Edellä esitetyn perusteella ymmärrätte, etteivät omia etujaan ajavat poliitikot halua vapaaehtoisesti luopua saavuttamistaan eduista eivätkä ole valmiita pelastamaan meitä. Heidän pääasiallisena tavoitteena on tulla neljän vuoden jälkeen uudelleen valituksi Eduskuntaan, päästä ministeriksi hallitukseen ja ennen pitkää mahdollisesti myös korkeapalkkaisiin EU-virkoihin. Kansalaisvetoomuksemme allekirjoituksineen on ainoa rauhanomainen keino palauttaa valta kansalle, jolle se perustuslain 2 §:n nojalla kuuluu. Nykyinen omaan kansaan vihamielisesti suhtautuva valtionhallinto ei ole sellainen laillinen esivalta, jota armeijan käyneet kansalaiset ovat sotilasvalassaan vannoneet kunnioittavansa. Eduskunta on hajotettava ja maahan on saatava poliittisesti sitoutumattomista älymystön edustajista koottava hätätilahallitus johtamaan Suomea niin pitkäksi aikaa, kunnes kansalaisvetoomuksessa esittämämme vaatimukset on pantu täytäntöön ja yhteiskuntarauha saatu turvattua vuoden 1992 kaltaisella perustuslailla siten, että valtionhallinnosta on poistettu valtio- ja maanpetturit kärsimään heille rikoslain säädösten mukaisesti tuomittuja rangaistuksia ja heidän omaisuutensa on takavarikoitu, jotta kansalaisille kyetään niistä korvaamaan heidän aiheuttamansa vahingot ja kärsimykset.  

Sinnikkäimmille EU:n puolustajille, jotka valtamedia on saanut uskomaan, että Suomi ei muka pärjäisi ilman EU:ta, voitte esittää mm. seuraavia perusteluja: Euroopan Unionin uskoteltiin olevan itsenäisten kansallisvaltioiden muodostama vapaakauppaliitto, jonka luvattiin tuovan Suomeen halpaa ruokaa, työtä, vapaata liikkumista, ulkomaisia investointeja, vahvaa aluepolitiikkaa, hyvinvointia ja jopa sotilaallista turvaa. Jokainen nykyistä kehitystä seuraava ymmärtää, ettei mikään näistä lupauksista ole toteutunut. EU:sta on tulossa liittovaltio, jossa Suomi pakotetaan maksamaan yli varojensa eläneiden eteläisten valtioiden velat. Erityisesti meihin yksityisiin kansalaisiin kohdistuu EU:n taholta vakavia turvallisuusuhkia siksi, että Suomi, paremmin kuin EU:kaan ei noudata kansainvälisiä sopimuksia. V. 1947 solmitussa Pariisin rauhansopimuksessa, https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1947/19470020, joka on edelleen voimassa, Suomea kielletään liittymästä minkäänlaisiin koalitioihin, mm. liittymään Euroopan Unioniin 1.1.1995, samoin kuin 4.9.2014 allekirjoittamaan Naton isäntämaasopimus. Isäntämaasopimus on meille Suomen kansalaisille erittäin vaarallinen siksi, että isäntämaasopimuksen mukaan Suomi sallii Naton vapaasti hyökätä Suomen maaperältä, ilmatilasta tai merialueelta toiseen valtioon, vaikkapa Venäjälle. Nyt on vain ajan kysymys, milloin tällainen hyökkäys tapahtuu. Sen seurauksia voi aikaisempien sotatilanteiden valossa jokainen vain arvailla…

EU:n ja Marinin ihailijoita voitte kehottaa kuuntelemaan äskettäin Alfa-tv:ssä haastatellun iäkkään laamanni Hannu Krogeruksen julkisuuteen paljastamia totuuksia, miten valtionhallinto on myötävaikuttanut kokonaisten toimialojen, mm. elektroniikkateollisuuden ja ikkunalasiteollisuuden toimialojen tuhoamiseen Suomesta, https://www.permanto.fi/fi/web//alfatv/player/vod?assetId=71158461. Joka ei saa avattua videolinkkiä, voi lukea haastattelun pääpiirteittäin osoitteesta, https://mvlehti.net/2020/10/24/elcotegin-hannu-krogerus-nokian-petos-ja-miten-pankkisydikaatti-teurasti-elektroniikkateollisuuden-suomen-ja-luxembourgin-tuella/. Parhaillaan on menossa jo puunjalostusteollisuuden ja maatalouden alasajo. Keväällä paljastui Huoltovarmuuskeskuksen kyvyttömyys toimia, jos Suomea kohtaa jokin yllättävä katastrofi. Valtionhallinnon vihamielinen suhtautuminen oman maan kansalaisiin, mitä vihamielisyyttä hallituksen ministerit eivät kykene edes peittelemään suorissa tv-lähetyksissä, johtuu siitä, että he ovat sitoutuneet salaisen kansainvälisen rahamaailman eliitin määräysvaltaan. Tämän salaseuran tavoitteena on ollut jo kymmenien vuosien ajan saada kaikkien kansallisvaltioiden hallitukset ja päättäjät mukaan ajamaan ns. uutta maailmanjärjestystä (NWO), jossa yhtenä tavoitteena on mm. hävittää kansallisvaltiot ja niiden rajat. Monet älymystön edustajat ovat perehtyneet asiaan ja aiheesta löytyy paljon kirjallisuutta. ”Epäileviä epävarmoja Tuomaita” voitte kehottaa kuuntelemaan teologian tohtori Juha Ahvion YouTubesta löytyvää nauhoitusta, https://www.youtube.com/watch?v=XnCzUAe3og0. Tällä äänitteellä hän selvittää, millaisten globalististen eliittitoimijoiden verkoston, kuten Rooman klubin, Trilateraalisenkomission ja Bilderberg-ryhmän osatekijä Helsingin Sanomien ja Sanoma-yhtiön toimitusjohtaja ja omistaja Aatos Erkko (1932–2012) oli ja millä tavalla Erkko näiden globalistien asiaa Suomessa ajoi. Erkko tosin on ollut vain yksi suomalainen globalististen eliittitoimijoiden verkoston jäsen. Näitä on ollut monia muitakin ja useimmat ovat nykyisin vieläpä elossa, mikä tekee tilanteestamme erittäin haastavan. Tämä selittääkin sen, miksi sananvapaus pyritään nyt vihapuhelainsäädännöllä estämään ja some-tilit sulkemaan kansallismielisesti ajattelevilta.  

Nykyinen Marinin hallitus tottelee maan rajojen ulkopuolelta kansainvälisen rahamaailman eliitin määräyksiä tuhota Suomi lopullisesti. Hän ei ole tehnyt mitään muuta kuin kasvattanut valtion velkaa ja perustanut uusia suojatyöpaikkoja valtionhallintoon. Se oli jo ennestään paisunut maailman toiseksi suurimmaksi, mikä on täysin järjen vastaista 5,5 miljoonaiseen väkimäärään suhteutettuna. Valtionhallinnon suojatyöpaikat eivät millään tavoin edistä vientitoimia, mutta näiden joutilaiden siipieläjien joukkio kykenee tuhoamaan Suomesta työllisyyttä edistävät yritykset ajamalla nämä konkurssiin. Lamavuonna -92 tuhottiin Suomesta kokonainen yrittäjäsukupolvi. Heidän omaisuutensa ryöstettiin ja nyt sama tilanne on edessä korona-sumuverhoon kätkettynä yritysten alasajona. Poliitikot eivät voi toimia tuomareina eikä heillä ole oikeutta loputtomiin tarjota syytesuojaa kollegoilleen, vaan eduskunnan on määrättävä valtiopetokset ja maanpetokset tutkittaviksi. Rikollisten tulee saada rikoslain mukaiset rikostuomiot ja heidät tulee velvoittaa maksamaan kansalaisille vahingonkorvaukset joukkotuhonnasta ja maanpetollisesta toiminnasta. Hätätilahallituksen yksi tärkeimmistä tehtävistä on perustaa ad hoc – periaatteella kansainvälinen Suomi rikostuomioistuin, johon riippumattomat tuomarit kutsutaan maan rajojen ulkopuolelta. Jokainen valtio, joka on ratifioinut Euroopan ihmisoikeussopimuksen, https://finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1999/19990063, on velvollinen auttamaan toista valtiota, että ihmisoikeusrikkomuksiin syyllistyneet saadaan universaaliperiaatteen mukaisesti rikosvastuuseen ihmisyyttä vastaan tekemistään rikoksista.

Suomi tarvitsee kiireesti hätätilahallituksen niin pitkäksi aikaa, että vaatimamme pelastustoimet on pantu täytäntöön ja Suomi palautettu itsenäiseksi oikeusvaltioksi. Nyt tarvitaan jokaista jakamaan sähköpostilla FIXIT-kannatuslomaketta ja levittämään somessa linkkejä, mistä lomakkeen voi tulostaa, allekirjoittaa ja postittaa lomakkeen alareunassa olevaan osoitteeseen. Jokainen voi tehdä jotain myös kotoa käsin näissä talkoissa. Erityisesti toivoisimme allekirjoittajien joukosta löytyvän osaajia, jotka pystyvät viemään lomakkeen muillekin verkkoalustoille, jotta saataisiin enemmän linkkejä jaettavaksi somessa. Tavoitteena on, että saisimme sovittua Eduskunnan puhemiehelle sopivan ajankohdan viimeistään joulukuussa kansalaisvetoomuksen luovuttamiseksi allekirjoituksineen delegaationa. Tapahtuma tullaan videoimaan suorana lähetyksenä verkkoon.

Mikäli mieleesi tulee mitä tahansa kysymyksiä, uusia ideoita, yms., pyydän ottamaan yhteyttä allekirjoittaneeseen.

1.11.2020 huolestuneiden kansalaisten puolesta,

Armi Salo-Tamminen
GSM 040 583 9438
E-mail: armi.salo-tamminen@meritoforum.com


Armi Salo-Tamminen

Toinen tiedote kannatusadressin allekirjoittajille

2020-09-05 10:55:33

Hyvät kannatusadressin allekirjoittajat, https://www.adressit.com/suomi_on_pelastettava_taydelliselta_tuholta    

Olette joutuneet odottamaan uutta tiedotetta allekirjoittaneelta koko kesäajan, mistä viiveestä esitän pahoitteluni. Olen yrittänyt olla yhteydessä eduskunnan puhemies Anu Vehviläiseen alkukesästä lähtien, jotta hän olisi suostunut vastaanottamaan delegaation, joka olisi luovuttanut hänelle kansalaisilmoituksemme ja sen kannatusadressin allekirjoitukset. Hän on kaksi kertaa kieltäytynyt käyttäen verukkeena koronaa, vaikka 1.9.2020 luovutus olisi tapahtunut eduskunnan portailla ulkosalla.  

Myöskään pääministeri Sanna Marin ei ole vastannut, saatikka että hän olisi tullut henkilökohtaisesti ulos vastaamaan Eduskuntatalon edessä 1.9.2020 järjestetyssä mielenilmauksessa hänelle jo 12.8.2020 järjestäjien julkisesti esittämiin kysymyksiin, joihin häneltä vaadittiin vastauksia, mm. kesällä Suomen puolesta sopimansa elvytysrahaston, samoin kuin EU:n ja hallituksen toimien johdosta, lue lisää https://euero.net/kutsumme-sinut-paaministeri-sanna-marin-1-9-mielenosoitukseen-puhumaan/. Tällainen ylimielisyys päättäjiemme taholta osoittaa, että Suomeen on syntynyt vuosien 1992-1994 valtio- ja maanpetosten seurauksena valtaa pitävä yläluokka, joka luulee olevansa niin korkealla tavallisen kansan yläpuolella, etteivät he katso tarpeelliseksi edes vastata tavallisten kansalaisten yhteydenottoihin.  

Asiaa ei kuitenkaan jätetä tähän. Pyydän ensi alkuun jokaista tiedotteen lukijaa jakamaan Juha Korhosen videoimaa tallennetta 1.9.2020 järjestetystä ”Suomi irti EUsta, Eroa hallitus”-mielenosoituksesta verkostoissanne, https://www.youtube.com/watch?v=WKbTo6tcCsQ&feature=share&fbclid=IwAR0VoT21azFnH26YO_6xoLdg5MyCXSDZAFe2qTnMJsd6hia7o9zCf54o9is. Varsinainen ohjelma ja puheet alkavat 17:08 minuutin kohdalla. Pyytäkää samalla viestinne vastaanottajia jakamaan linkkiä taas edelleen ja mikäli mahdollista, käymään esittämässä video joissakin paikallisissa tapahtumissa, jne. Näin mahdollisimman monelle kansalaiselle saadaan jaettua faktatietoa mielenilmauksessa pidetyistä puheista, jotka valottavat useista eri näkökulmista kannatusadressissa esitettyjä tosiasioita ja Suomen Force Majeure – tilannetta. Järjestäjät saivat minulta jo heinäkuussa pohjatietoa kansalaisilmoituksestamme, jonka kaikki kansanedustajat ja ministerit ovat saaneet käyttöönsä jo pääsiäisen aikaan 7.4.2020. Paikalla olleena 1.9.2020 mielenosoitus oli mielestäni laadukkaasti toteutettu ja kaikin tavoin onnistunut yleisötapahtuma, josta suuret kiitokset sen keskisuomalaisille järjestäjille Suvi Ahoselle, Janne Mäkiselle ja Miika Koskelalle.  

Meidän huolestuneiden kansalaisten ei ole mitään syytä lannistua viranomaisvastustuksen edessä. Meidän on syytä jatkaa entistä kiivaammin yhteydenottoja valtaa pitäviin kansanedustajiin ja ministereihin, koska perustuslain 2 §:n mukaan valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle ja sitä edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Kansanedustajat on saatava ymmärtämään, että kansalaisten mitta on nyt lopullisesti täyttynyt vallassa olevien viranomaisten maanpetollisen toiminnan jatkumisen johdosta. Hallitus ei todennäköisesti kaadu poliitikkojen toimesta eivätkä poliitikot kykene langettamaan kollegoilleen rikosoikeudellisia tuomioita valtio- ja maanpetoksista, koska edesmennyt presidentti Mauno Koivisto alisti konklaavissaan v. 1992 oikeuslaitoksemme poliittiseen ohjaukseen. Rikollinen valtiovalta ei kykene huolehtimaan perustuslain 22 §:ssä säädetyllä tavalla Suomen kansan eduista ja perusoikeuksista. Ainoa keino saada viranomaisten jokapäiväiset rikokset ihmisyyttä vastaan tutkittaviksi kansainvälisessä rikostuomioistuimessa on kansannousu.  

Nyt tarvitaan nopeita keinoja saada nykyinen hallitus kaadettua ja tilalle asiantuntijoista koostuva hätätilahallitus tai uusi hallitus, jossa ovat edustettuina kaikki puolueet. Nopeana toimenpiteenä ehdotan, että mahdollisimman moni tämän tiedotteen lukijoista lähettäisi eduskunnan työterveyslääkäri Anita Pienimäelle, eduskunnan puhemies Anu Vehviläiselle ja eduskunnan pääsihteeri Maija-Liisa Paavolalle kirjeen, jossa näitä pyydetään ryhtymään pikimmiten toimiin, jotta kaikille kansanedustajille ja ministereille suoritetaan perusteellinen lääketieteellinen testaus. Testin tulokset tulee julkistaa jokaisen osalta erikseen. Huume- ja lääkeainetestien lisäksi heille olisi tarpeen suorittaa myös koronatesti ja koronan vasta-ainetesti. Perusteluna voidaan esittää, että aivan liian monet kansalaiset ovat huolissaan turvallisuudestaan, koska on epäiltävissä, etteivät edustajamme tee ratkaisevia päätöksiä täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Jo pitkään on vaikuttanut siltä, että varsinkaan ministerit eivät ole tehtäviensä vaatimalla tasolla. Kyselytunnilla he eivät vastaa kansanedustajien heille tekemiin kysymyksiin tai jos vastaavatkin, puhuvat aivan eri asiasta kuin mistä heille on alun perin kysymys esitetty. Maan tavaksi näiden viranomaisten keskuudessa on lisäksi tullut asioiden salailu sekä muunnellun totuuden puhuminen täysin perustuslain vastaisesti. Kansalaiset eivät kykene luottamaan tällaisen hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita.  

Seuraavana toimenpiteenä pienellä työryhmällämme on tarkoitus valmistella kannatusadressia tukeva paperille tulostettava lomake, jota on mahdollista jakaa pdf-muodossa sähköpostilla ja joka on tarkoitus saada ladattavaksi joltakin yhteistyökumppanimme alustalta. Näin allekirjoituksia saadaan kerättyä kustannustehokkaasti myös paperilla, koska kaikki kansalaiset eivät kykene asioimaan verkossa eikä heitä tavoiteta SOMEn kautta. Tarvitsemme useamman yhteyshenkilön, joille allekirjoitettuja lomakkeita voidaan postittaa ja jotka sitten lupautuvat tulemaan mukaan delegaatioon, joka luovuttaa allekirjoitukset eduskunnan puhemiehelle sitten, kun tälle saadaan lopulta varattua aika (ehkä loka-marraskuussa). Nyt tarvitaan kiireesti kansalaisaktiivisuutta, joten lähettäkää allekirjoittaneelle yhteystietojanne.  

Myös Me Kansa kansanliikkeen FB-sivulla kerätään jo ihmisiä alueittain yhteen siten, että saman alueen toimijat voivat aktiivisemmin pitää yhteyttä toisiinsa, lue lisää https://www.facebook.com/groups/mekansa/. Näillä keinoilla pääsemme vaikuttamaan maan asioihin valtakunnallisesti, kustannustehokkaasti ja tuloksellisesti. Me Kansan FB-ryhmässä on listattuna pääkaupunkiseudun lisäksi Suomen suurimmat kaupungit. Aikaa ei ole enää yhtään hukattavissa, joten jokaisen on syytä ilmoittautua vapaaehtoisena mukaan toimintaan. Ensisijaisesti meidän kaikkien äitien, isien, isoäitien ja isoisien on nyt ryhdyttävä yhteistyössä puolustamaan lastemme ja lastenlastemme tulevaisuutta. Suomi on pelastettava täydelliseltä tuholta ja keinot siihen on lueteltu yksiselitteisesti kansalaisilmoituksessa. Suomi on palautettava itsenäiseksi oikeusvaltioksi irtaantumalla EU:sta. Samalla valta tulee palauttaa vuoden1992 perustuslain mukaisesti Suomen kansalle.

Mikäli kansanedustajat/ministerit eivät suostu vaatimuksiimme, meillä kansalaisilla on oikeus ottaa valta takaisin itsellemme. Mitä pikimmin saamme kerättyä kirjallisesti allekirjoituksia vaatimuksiimme riittävä määrä eli noin puolet äänioikeutettujen kansalaisten lukumäärästä, sitä pikemmin pääsemme tavoitteisiimme. Kaikki ideat ja evästykset ovat tervetulleita.  

Huolestuneiden kansalaisten puolesta kiitän etukäteen yhteistyöstä,  

Armi Salo-Tamminen

GSM 040 583 9438

E-mail: armi.salo-tamminen@meritoforum.com.


Armi Salo-Tamminen

Ensimmäinen tiedote kannatusadressin allekirjoittajille

2020-05-22 11:31:27

 

Suurkiitos kaikille teille, jotka olette tukeneet allekirjoituksillanne kansalaisilmoitusta Suomi on pelastettava täydelliseltä tuholta! Se lähetettiin pääsiäisen aikaan sähköpostilla valtioneuvoston ja eduskunnan toimenpiteitä varten kaikille kansanedustajille ja ministereille kullekin erikseen personoituna. 

Sosiaali- ja terveysministeriöstä kansalaisilmoitus oli välitetty edelleen valtioneuvoston kirjaamoon, jossa sille oli annettu diaarinumerot VN/8716/2020 ja VN/8716/2020-VNK-2. Saimme valtioneuvoston kansliasta 28.4.2020 päivätyn allekirjoittamattoman vastauksen, jossa puhuttiin aivan eri asiasta kuin kansalaisilmoituksessa. Sen jälkeen laadimme Kristiina Kalliojärven kanssa yhteisvoimin tiukan kirjelmän, jossa esitimme hallintolain 6 luvun 31 §:n perusteella seuraavat lisävaatimukset: 
1. Ministeriöiltä ja hallitukselta kansalaisilmoituksellemme ja sen 5-sivuiselle liitteelle viivytyksetöntä ja julkista käsittelyä. 
2. Hallintoasiamme on saatettava median kautta tiedoksi myös kansalaisille. 
3. Ministeriöiden on informoitava vireille saattamastamme hallintoasiasta eduskuntaa ja kiireellisesti tarvittavien asetusten /lakiuudistusten osalta tarpeellisin osin valiokuntia. 
4. Kansalaisilmoituksemme 5-sivuisessa liitteessä ilmi tuomamme valtio- ja maanpetosrikokset, joihin Suomen liittäminen EU:hun perustuu, on asetettava selvitettäväksi.

Kirjelmä lähetettiin sähköpostilla kaikkien ministeriöiden kirjaamoihin ja jokaiselle ministerille kullekin erikseen personoituna sekä lisäksi cc:nä kunkin ministerin sihteerille, erityisavustajille ja valtiosihteereille. Näin halusimme varmistaa, että jokainen ministeri tulee varmasti tietoiseksi lähimenneisyydessä tapahtuneista valtio- ja maanpetoksista, joilla Suomi liitettiin perustuslain vastaisesti valevaltiona EU:hun ja voidaan irrottaa sieltä yksipuolisella ilmoituksella. Tähän saatu sisäasiainministeriöstä 18.5.2020 vastaus, ettei asia anna aihetta toimenpiteisiin, vaikka tällainen parhaillaan käynnissä oleva kansallinen kriisi-/hätätilanne kuuluu nimenomaan sisäasiainministeriön vastuulle.

Nyt joudumme valmistelemaan uuden kirjelmän, jossa ilmoitamme, ettemme hyväksy allekirjoittamattomia päätöksiä, joista ei käy selville, ketkä kaksi henkilöä ovat olleet päätöksen takana. Samalla valmistaudumme jo siihen, että mahdollisesti muistakin ministeriöistä tulevat kielteiset päätökset joudutaan viemään hallinto-oikeuteen, mikä aiheuttaa edelleen lisäviivettä nyt tarvittaville toimille. Viittasimme kirjeessä jo siihen, että jokainen ministeri, joka ei halua ymmärtää kansalaisilmoituksen merkitystä, syyllistyy nyt myös itse henkilökohtaisesti maanpetollisen toiminnan ja -90-luvulta alkaneen joukkotuhonnan jatkamiseen. Universaaliperiaatteen mukaan tällaiset kansainvälisen oikeuden vastaiset rikokset ovat vaarantaneet kohtalokkaalla tavalla Suomen valtion olemassaolon ja kehityksen sekä kansalaisten perusoikeudet ja turvallisuuden.

Mikäli asiamme ei etene valtioneuvostossa ministereiden toimestaq, meidän tavallisten kansalaisten on ryhdyttävä kaiken varalta ennakkovalmisteluihin kansainvälisen rikostuomioistuimen pystyttämiseksi Suomeen (ad-hoc). Siihen pitää saada kansalaisten omien verkostojen kautta ulkomailta mukaan virallinen syyttäjä ja tuomarit Suomen kansaa tukevista valtioista sekä simultaanitulkkaus.

Kiitämme etukäteen kaikista rakentavista palautteista, ehdotuksista ja uusista ideoista, joita pyydämme lähettämään alla oleville yhteyshenkilöille. Pahoittelut, ettei täältä adressit-palvelusta pysty lähettämään teille koostetta asiasta käydystä kirjeenvaihdosta pdf-tiedostona, mutta voimme lähettää sen sähköpostilla kaikille halukkaille erikseen pyydettäessä.

Ystävällisin terveisin, 

Armi Salo-Tamminen, GSM 040 583 9438
E-mail: 
armi.salo-tamminen@meritoforum.com
ja 
Kristiina Kalliojärvi, GSM 040 760 2720
E-mail: 
kristiina.kalliojarvi@kolumbus.fi

 


Armi Salo-Tamminen



Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Kuinka mainostaa adressia?

  • Jaa adressi Facebook-seinälläsi sekä adressin aiheeseen liittyvissä ryhmissä.
  • Ota yhteyttä kavereihisi
    1. Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
    2. Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
    3. Lähetä viesti käyttäen sähköpostia, tekstiviestiä, Facebookia, WhatsAppia, Twitteriä, Skypeä, Instagramia ja LinkedIniä.



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…