Vantaalaisten ikääntyvien mielenterveyttä tulee tukea jatkossakin

Ota yhteyttä adressin tekijään

Kaupunki jatkaa rastien toiminnan rahoittamista!

2020-12-03 20:36:27

Vantaan kaupunki on myöntänyt rahoitusta Myyrastille ja Havurastille kahdelle seuraavalle vuodelle. Lisäksi Stean rahoitusehdotus on esitetty ja varmuus sen saamiseen tulee alkuvuodesta, joten olemme luottavaisin mielin tärkeän rastitoiminnan jatkumisesta. Iso kiitos kuuluu kaikille teille adressin allekirjoittaneille. Hyvän asian puolesta kannattaa aina taistella! Uskomme adressilla olleen oma tärkeä vaikutuksensa kaupungin myönteiseen rahoituspäätökseen.

 

Ikääntyvien mielenterveydellä on merkitystä. 


Marika Alamikkotervo, Eveliina Haapa-aho

Adressi luovutettu eteenpäin !

2020-10-13 17:45:16

Adressi luovutettiin maanantaina 12.10.2020 Myyrastissa Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Timo Aronkydölle, joka lupasi toimittaa sen eteenpäin sosiaali- ja terveyslautakunnalle. Adressiin kerättiin nimiä myös paperisella versiolla. Nämä mukaan laskettuna allekirjoituksia oli yhteensä 590.  Tilaisuudessa oli paikalla runsas joukko rastien asiakkaita, jotka ilmaisivat huolensa lopettamisuhan takia.


Marika Alamikkotervo, Eveliina Haapa-aho

Adressin luovutus !

2020-10-04 15:17:52

Hei!

Lämmin kiitos kaikille allekirjoittaneille. On hienoa huomata miten monia ihmisiä tämä asia on koskettanut. Adressin tullaan lokakuun aikana luovuttamaan eteenpäin kaupungin päättäjille. 

 

T. Marika Alamikkotervo


Marika Alamikkotervo



Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Kuinka mainostaa adressia?

  • Jaa adressi Facebook-seinälläsi sekä adressin aiheeseen liittyvissä ryhmissä.
  • Ota yhteyttä kavereihisi
    1. Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
    2. Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
    3. Lähetä viesti käyttäen sähköpostia, tekstiviestiä, Facebookia, WhatsAppia, Twitteriä, Skypeä, Instagramia ja LinkedIniä.



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…

kysytään!-- Large modal -->