Kurun ambulanssin puolesta

Ota yhteyttä adressin tekijään

Ambulanssi pysyy kurussa!

2012-09-20 13:36:36

Hei kaikille!

 

Tänään saamani tiedon peruspalvelujohtaja Kari Virralta he ovat neuvottelussa eilen tulleet siihen tulokseen, että ambulanssi pysyy kurussa.

PSHP:n ja ylöjärven kokouksessa on päädytty seuraavanlaiseen tulokseen:

Aluepelastuslaitos ei suostunut järjestämään ambulanssia kuruun.

PSHP kilpailuttaa kurun ambulanssipalvelun. Teivon "toinen" ambulanssi sijaitsee päivystysaikana eli klo 8-22 ylöjärven terveyskeskuksella.

Asiaa voidaan toki muuttaa koska vaan PSHP:n ensihoitoyksikön päätöksellä, mutta käytännössä tämä tarkoittaa että ei ainakaan seuraavan valtuustokauden aikana, eli neljään vuoteen!

Teistä kaikista on ollut suuri apu. Kerrankin voi sanoa, että on adressin keräämisestä ollut hyötyä! Se sai jotkin tahot varpailleen. JOTEN KIITOS! jokaisen Kurulaisen puolesta!

 

Iloisin terveisin:

Matti Ylitalo

 

 


Matti Ylitalo

Tilannetietoja

2012-09-14 15:02:01

Kiitos kaikille allekirjoittaneille. Vielä on reilu viikko aikaa kerätä nimiä.

 

Kävin tänään palverissa Ylöjärven perusturvajohtajan Kari Virran luona. Mukanani oli Perusturvalautakunnan jäsen Marko Taipale. Virta oli lujasti sen kannalla, että ambulanssi säilyisi Kurussa. Luovutin tähän asti kerätyt tämän nettiadressin, että perinteisen paperiversion nimet yhteensä 705kpl, Kari Virralle, ja hän oli niistä tyytyväinen ja toimittaa eteenpäin. Myös muut tahot ovat olleet kiinnostuneita adressista, joten yksikään allekirjoitus ei ole ollut turha.

Yhtenä vaihtoehtona tämänpäiväisessä palaverissa oli, että PSHP ostaisi Kurun ambulanssipalvelun, kuten nykyäänkin.

Tänään on kokous, jossa mukana Ylöjärven puolelta perusturvajohtaja Kari Virta, ylöjärven johtava ylilääkäri Jussi Saarnisto. Lisäksi paikalla ovat Johtajaylilääkäri Kari-Matti Hiltunen, ensihoidon vastuulääkäri Ilkka Virkkunen, sekä aluepelastusaitoksen edustajia. Kokouksessa keskustellaan tästä asiasta, Virta ja Saarnisto ovat ainakin puolellamme, joten kova vastustus suunniteltuja ambulanssin sijoituspaikkoja kohtaan on tiedossa.

Lisäksi asiasta on informoitu kaikkia mahdollisia PSHP:n valtuuston jäseniä, sekä kaupungin virkamiehiä.

Kari Virran mukaan PSHP:n valtuuston kokous ei asiaa päätä, vaan PSHP:n ensihoitokeskus. Ajallisesti tämä päätös tulee valtuuston kokouksen jälkeen.

Joten joudumme vielä jännittämään hetken.

Laitan informaatiota aina, kun sitä saan.

 

Kurun puolesta:

Matti Ylitalo

 


Matti Ylitalo



Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…

Facebook
Tulisiko taiteilijoita kouluttaa nykyistä vähemmän?