Korvensuoran suuralueelle yhtenäinen peruskoulu

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tilannekatsaus Korvensuoran yhtenäisen peruskoulun hankkeesta

2013-02-02 16:26:45

Hei,

Korvensuoran yhtenäiselle peruskoululle myönnettiin suunnitteluraha viime syksynä. Olemme saaneet nyt tiedon, että konsernihallinto on antanut Oulun tilakeskukselle seuraavanlaisen ohjeen:

"Kaupungin normaalikäytännön mukaisesti ei rakennussuunnittelua voida aloittaa ennen kuin hankesuunnitelma on kv:n hyväksymä ja hanke kaupungin investointiohjelmassa. Kv:n pitäisi samalla vahvistaa se vaihtoehto, joka toteutetaan. Hanke ei ole ollut vielä kv:ssa.

Jos kaupunginhallitus ei vaadi kouluasiaa valtuutettujen äänestettäväksi pikimmiten, siitä voi seurata taas vuoden lisäviive. Siihen ei ole enää varaa. Ala-asteikäiset lapsetkin tarvitsevat pikaisesti uudet koulutilat, sillä yli 50 vuotta vanha Korvensuoran koululla on todettu sisäilma -ongelma. Koulu tarvitsee täydellistä peruskorjausta ja se tulee maksamaan enemmän kuin monitoimitalon rakentaminen.

Oulun palvelumallisuunnitelman raportti julkaistiin 1.2. eikä siinä ollut katsottu Korvensuoran koulua tarpeelliseksi. Korvensuoran koulu ja Merikosken koulu (jossa lapset joutuvat käymään yläkoulua) kuuluvat  eri koulualueisiin. Korvensuoran koulu kuuluu Itäiseen alueeseen ja Merikosken koulu Keskiseen, joten näillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Tämä on mielestämme epäoikeudenmukaista ja epätasa-arvoista Korvensuoran suuralueen asukkaita kohtaan.

Näin toimii Oulussa virkamiesjohto, mutta toivottavasti valtuutetut ovat edelleen luottamuksemme arvoisia.

Jatkamme siisentistä sisuuntuneimpina asian eteenpäin viemistä.

Voit seurata hankkeen monirikkaita vaiheita facebook -sivulla osoitteessa www.facebook.com/KorvensuoranPeruskoulu.

Kiitoksia teille kaikille tuestanne!

Terveisin

Tanja Haapanen

Korvensuoran ja Talvikankaan koulujen vanhempaintoimikunnan pj.

Korvensuora Kotina -yhteistyöryhmän pj.

Korvensuoran asukasyhdistyksen johtokunnan jäsen


Tanja Haapanen

Adressin luovutus - kiitokset

2012-11-12 22:03:28

Hei,

Luovutimme tänään adressin Oulun kaupunginjohtajalle Matti Pennaselle ja apulaiskaupunginjohtajalle Kalervo Ukkolalle "Korvensuoralle koulu" - laulun saattelemana. Saimme adressiimme lyhyessä ajassa 2952 nimeä, mikä on huippu saavutus! Tilaisuus meni loistavasti ja yhdessä tekemisen riemu oli kyllä aistittavissa. Wau!

Kiitoksia kaikille, jotka tulitte paikalle vesisateesta huolimatta, mutta mehän olemmekin joutuneet taistelemaan koulumme puolesta melkoisessa vastatuulessa ja räntäsateessa jo vuosikymmeniä, joten tämän päiväinen vesisade ei tuntunut missään. :0)  SYDÄMELLISET KIITOKSET TEILLE KAIKILLE TUESTANNE!

Emme jää "laakereille" lepäämään vaan siirrymme nyt vaiheeseen II. Jos haluat olla sen toteutuksessa mukana, voit ottaa yhteyttä allekirjoittaneeseen.

Ystävällisin terveisin

Tanja Haapanen

Korvensuoran ja Talvikankaan koulujen vanhempaintoimikunnan pj.




Tanja Haapanen

Adressin luovuttaminen Korvensuoran yhtenäisen peruskoulun puolesta

2012-11-09 17:09:39

Hei,

Kiitokset teille kaikille, jotka olette allekirjoittaneet adressin Korvensuoran yhtenäisen peruskoulun puolesta!

Adressi luovutetaan Oulun kaupunginjohtajalle Matti Pennaselle ja apulaiskaupunginjohtajalle Kalervo Ukkolalle Oulun kaupungintalolla maanantaina, 12.11. klo 16.30.

Sydämellisesti tervetuloa!

Tanja Haapanen

Korvensuoran ja Talvikankaan koulujen vanhempaintoimikunnan puheenjohtaja


Tanja Haapanen



Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Kuinka mainostaa adressia?

  • Jaa adressi Facebook-seinälläsi sekä adressin aiheeseen liittyvissä ryhmissä.
  • Ota yhteyttä kavereihisi
    1. Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
    2. Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
    3. Lähetä viesti käyttäen sähköpostia, tekstiviestiä, Facebookia, WhatsAppia, Twitteriä, Skypeä, Instagramia ja LinkedIniä.