Pakilan siirtolapuutarhan lisärakentaminen on estettävä

Ota yhteyttä adressin tekijään

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaavan 10.9.2014

2014-09-11 07:52:35

 

 

Tervehdys adressin allekirjoittaja!

Kaupunginvaltuusto käsitteli Itä-Pakilan siirtolapuutarha-alueiden asemakaavaa kokouksessaan 10.9.14 ja päätti hyväksyä sen kaupunkisuunnittelulautakunnan ja kaupunginhallituksen jo aikaisemmin hyväksymässä muodossa.

Valtuuston päätti suojella siirtolapuutarhan asemakaavalla.
Kokouksessa tehtiin kaava-asiassa kaksi muutosehdotusta.

Yrjö Hakanen esitti luopumista Lystikukkulan metsään rajautuvien rinnetonttien jakamisesta koska ”ne ovat arvokas osa koko siirtolapuutarha-alueen erityispiirteitä ja maisemallisesti tärkeitä sellaisenaan… Niillä on tärkeä merkitys koko alueen maisemassa ja myös alkuperäisen viljelysuunnitelman säilymiselle.” Ehdotus hylättiin äänin 69-15 oheisen äänestyskartan mukaisesti.
http://www.helsinkikanava.fi/fi/kaupunginvaltuusto/kaupunginvaltuuston-kokous-13-10-9.2014/voting_map?end=2014-09-10T19:45:49
 
Leo Stranius esitti, että ”hyväksyessään asemakaavamuutoksen valtuusto edellyttää, että Vantaanjoessa elävän EU-direktiivin suojeleman jokihelmisimpukan elinehtojen turvaamiseksi tehdään riittävä ympäristövaikutusten arviointi.” Ehdotus hyväksyttiin äänin 63-0 (23 tyhjää) oheisen äänestyskartan mukaisesti.
http://www.helsinkikanava.fi/fi/kaupunginvaltuusto/kaupunginvaltuuston-kokous-13-10-9.2014/voting_map?end=2014-09-10T19:46:51 

 

Tässä vaiheessa voi todeta, että arvokkain saavutuksemme on Lystikukkulan hienon kaupunkimetsän pelastuminen. Myös siirtolapuutarhamiljöötä pilaava alueen täyteen rakentaminen saatiin osittain torjuttua.
Tuomarinkylän kartanon kulttuurimaisemaan rakentamista emme onnistuneet valitettavasti nyt vielä estämään.
Kaavan käsittelyprosessi jatkuu mitä todennäköisimmin hallinto-oikeudessa.

Kiitos sinulle adressimme allekirjoittaja!
Meillä kaikilla on vastuu ja oikeus puolustaa elinympäristöämme, kaupunkimme viihtyisyyttä ja sen luontoarvoja silloin kun poliitikot tai virkamiehet eivät jostain syystä sitä tee!


-----

Joukko Pakilan siirtolapuutarhureita ja muita kaupunkilaisia on kuluneen vuoden aikana ollut kaavasuunnitelman takia aktiivisesti yhteydessä kaupungin eri lautakuntien jäseniin ja kaupunginvaltuutettuihin. Kaavan muistutusaikana viime talvena he tekivät useita hyvin perusteltuja muistutuksia, joiden vaikutus kaavaan on ollut todella merkittävää.
Kiitos heille heidän tarmokkaasta toiminnastaan!  

 


 

  

 

 

 

 

 


Antti Henttonen

Lystikukkulan arvokas metsäalue säästyy

2014-06-09 08:20:44

Tervehdys allekirjoittajat!

Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksessa huomenna 10.6.2014 käsittelyyn tulevasta kaavasuunnitelmasta on poistettu Lystikukkulan arvokkaan metsäalueen tielinjaus!
Kiitos teille allekirjoittajille ja kaikille asian puolesta toimineille!
Suunnitelmassa on kuitenkin edelleen rakentaminen Tuomarinkylän kartanon vanhaan kulttuurimaisemaan.
Odotamme ja toivomme kaupunkisuunnittelulautakunnan jäseniltä luontoa, ympäristöä ja maisemaa suojelevia päätöksiä kaavasuunnitelman tullessa nyt taas käsittelyyn.

Lisäys tiedotteeseen:
Kaava-asia pantiin pöydälle kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksessa tiistaina 10.6.2014.
Asia tulee uudelleen käsittelyyn 17.6.2014.

Lisäys tiedotteeseen:
Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi kokouksessaan 17.6.2014 kaavasuunnitelman 10.6.2014 esitetyssä muodossa.
Kaavasuunnitelma menee kaupunginhallituksen käsittelyyn loppukesällä-alkusyksystä 2014.

 


Antti Henttonen

Korjaus edelliseen tiedotteeseen (8.11.2013)

2013-12-03 21:24:34

Edellisessä tiedotteessa 8.11.2013 on virheellisesti muistutuksen vastaanottajana kaupunkisuunnitteluvirasto.
Oikea muistutuksen vastaanottaja on kaupunkisuunnittelulautakunta.
Sähköpostiosoite ja osoitetiedot muilta osin ovat oikein.

Mikäli olet tehnyt muistutuksen Pakilan siirtolapuutarhan kaavaehdotukseen,
pyydän että lähetät sen vielä uudelleen sähköpostiosoitteeseen:

helsinki.kirjaamo@hel.fi

ja osoitetietona:

Helsingin kaupungin kirjaamo
kaupunkisuunnittelulautakunta
PL 10
00099 Helsingin kaupunki

Muistutusaika on 8.11. - 9.12.2013.
Valitan virheellistä tietoani ja sen aiheuttamaa ylimääräistä vaivaa!


Antti Henttonen

Kaavaehdotuksen muistutusaika on 8.11. - 9.12.2013

2013-11-08 08:43:51

Itä-Pakilan siirtolapuutarha-alueen kaavaehdotuksen muistutusaika on 8.11. – 9.12.2013.

Niin kuin kaupunkisuunnitteluvirastosta saadusta ohjeesta ilmenee kaupunkilaisella on oikeus tehdä kaavamuistutus.

"Maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaan kunnan jäsenillä ja osallisilla on oikeus tehdä muistutus kaavaehdotuksesta.
Muistutus on toimitettava kunnalle ennen nähtävänä oloajan päättymistä. Muistutuksen muodosta ei ole määräyksiä eikä ohjeita.
Muistutus on syytä otsikoida siten, että siitä näkyy mistä kaavaehdotuksesta on kyse.
Muistutukseen voi sisällyttää kaikki ne asiat, joita muistutuksen tekijä katsoo aiheelliseksi kaavaehdotuksesta tehdä.
Tekijän yhteystiedot ovat tarpeen, jotta lautakunnan vastaus saadaan annettua muistuttajalle."

Muistutus voi siis olla hyvin vapaamuotoinen.
Otsikossa on syytä kuitenkin olla: Itä-Pakilan siirtolapuutarha-alue / Asemakaava 12190.

Muistutus toimitetaan muistutusaikana kaupungin kirjaamoon, jonka yhteystiedot ovat:

Helsingin kaupungin kirjaamo
Kaupunkisuunnitteluvirasto
PL 10, 00099
HELSINGIN KAUPUNKI

Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11–13
Avoinna arkisin klo 8.15–16

helsinki.kirjaamo@hel.fi
Faksi
: (09) 655 783

Kaavan valmistelija laatii saapuneisiin lausuntoihin ja muistutuksiin vastaukset ja muuttaa ehdotusta tarpeen mukaan.
Kaupungin perusteltu kannanotto postitetaan muistutuksen tehneille, jotka ovat jättäneet osoitetietonsa.
Tämän jälkeen kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee kaavaehdotuksen uudestaan.
Jos tehdyt muutokset ovat olennaisia, ehdotus asetetaan uudelleen julkisesti nähtäville.

-----

Itä-Pakilan siirtolapuutarha-alueen kaava-asian ajankohtainen aineisto löytyy kaupungin nettisivuilta:
www.hel.fi/ksv
klikkaa "Nähtävänä nyt"
ja sitten: "8.11.2013 Itä-Pakilan siirtolapuutarha-alue, asemakaava"

 


Antti Henttonen

Kaupunkisuunnittelulautakunta puolsi kokouksessaan 22.10.2013 kaupunkisuunnitteluviraston kaavaehdotusta

2013-10-23 13:11:15

Suunnitelmat Lystikukkulan metsän autotiestä ja Tuomarinkylän kartanon maisemaan rakentamisesta ovat edelleen kaavaehdotuksessa mukana.

Lautakunnan puoltamassa ehdotuksessa on poistettu 8 kpl siirtolapuutarhan sisäisille alueille suunniteltua mökkiä.
Edelleen suunnitelmissa kuitenkin kaavaillaan Pakilan ja Klaukkalanpuiston alueelle nykyisen 433 mökin lisäksi vielä 106 uutta mökkiä.
Kuusitoista metsänlaidan rinnetonttia aiotaan puutarhureiden mielipiteitä kuulematta jakaa kahtia. Suomen jo nykyisellään suurin
siirtolapuutarhakeskittymä kasvaa 539 mökin jättiläiseksi.

Kuntalaisilla on oikeus tehdä kirjallisia muistutuksia kaavaehdotuksesta. Kaupunkisuunnitteluvirasto käsittelee muistutukset ja muuttaa ehdotusta tarpeen mukaan. Sen jälkeen kaavaehdotus käsitellään vielä uudelleen kaupunkisuunnittelulautakunnassa.

Kaupunkisuunnitteluviraston sivuilla on kuvattu kaavoituksen kulku ja vaikuttaminen:
http://www.hel.fi/hki/Ksv/fi/Kaavoitus/Kaavankulku

Muistutus kaavaehdotuksesta on tehtävä 30 päivän sisällä siitä, kun ”kaavaehdotus on asetettu nähtäville”.
Hallintokeskuksen sivuilta löytyy tietoa milloin tämä muistutusaika alkaa. Kohta: Kuulutukset ja ilmoitukset - Kaavakuulutukset
http://www.hel.fi/hki/Halke/fi/Etusivu

Jatkamme hienon kaupunkimetsän Lystikukkulan ja Tuomarinkylän ikivanhan viljelysmaiseman puolustamista.

Teemme muistutukset itse kaavoitusprosessin virheistä, sen aiheuttamasta kohtuuttomasta läpiajoliikenteen kasvusta kapeilla asuinkaduilla, aiheettomasta "pakkolunastuskäytännöstä" ja ennen kaikkea arvokkaan, kaikille kaupunkilaisille kuuluvan metsäluonnon ja kulttuurimaiseman pilaamisesta.

Jatkamme myös edelleen allekirjoitusten keräämistä adressiin.

Tulemme postittamaan adressin ja allekirjoittajien lukumäärän myös ennen mahdollista valtuustokäsittelyä  yksittäisille valtuutetuille, koska ”Kaavaehdotuksen aiheuttamat haitat - metsäluonnon tuhoaminen, puutarhamiljöön ja kulttuurimaiseman pilaaminen, asuinkatujen läpiajoliikenteen lisääntyminen - ovat niin suuret, että se ei nykymuodossaan ole toteuttamiskelpoinen.”




Antti Henttonen

Kaavaehdotus tulossa kaupunkisuunnittelulautakunnan käsittelyyn 22.10.

2013-10-16 16:34:10

Kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee Itä-Pakila​n siirtolapu​utarha-alu​eita ja ympäristöä koskeva asemakaava​- ja asemakaava​n muutosehdo-​tusta kokouksessaan tiistaina 22.10.

Toivomme lautakunnan jäseniltä viisaita päätöksiä.
Kaavaehdotuksen aiheuttamat haitat - metsäluonnon tuhoaminen, puutarhamiljöön ja kulttuurimaiseman pilaaminen, asuinkatujen läpiajoliikenteen lisääntyminen - ovat niin suuret, että se ei nykymuodossaan ole toteuttamiskelpoinen.






Antti Henttonen

Kaavaehdotus kaupunkisuunnittelulautakunnan käsittelyyn ilmeisesti lokakuussa

2013-09-25 17:14:47

Pakilan siirtolapuutarhan kaavaehdotus tullee kaupunkisuunnittelulautakunnan
käsittelyyn ilmeisesti lokakuussa 2013.

Adressi ja allekirjoittajien lukumäärä lähetetään kaupunkisuunnittelu-
lautakunnan jäsenille ennen lautakunnan kokousta.

Lautakunnan jäsenet ovat myös saaneet kirjelmiä, joissa puututaan
kaavavalmistelussa olleisiin heikkouksiin ja suoranaisiin virheisiin.
Jo näidenkin syiden takia kaavaehdotus olisi palautettava takaisin
kaupunkisuunnitteluvirastoon uudelleen valmisteltavaksi.

Toivottavasti lautakunnan jäsenet vakuuttuvat siitä, että kaavaehdotuksen
aiheuttamat haitat - metsäluonnon tuhoaminen, puutarhamiljöön ja
kulttuurimaiseman pilaaminen, asuinkatujen läpiajoliikenteen lisääntyminen -
ovat niin suuret, että se ei nykymuodossaan ole toteuttamiskelpoinen.

Kiitokset kaikille allekirjoittajille!

Jatkakaamme allekirjoitusten keräämistä ja adressin levittämistä.
Toimintaa luonnon ja kulttuurimaiseman puolesta!


Antti Henttonen, pakilalainen siirtolapuutarhuri

Adressin tausta ja linkit kaavasuunnitelmiin

2013-09-11 07:35:56


Adressin teksti pohjautuu Helsingin Sanomissa marraskuussa 2012 julkaistuun kirjoitukseen ”Pakilan siirtolapuutarhan lisärakentaminen on estettävä”. Kirjoituksen alla oli oman nimeni lisäksi kahden muun pakilalaisen siirtolapuutarhurin nimi.

Helmikuussa 2013 siirsimme tekstin nettiadressiksi, koska sen halusi lisäksemme allekirjoittaa lukuisa joukko Pakilan siirtolapuutarhureita.
Myös lähiseudun asukkaat, alueella liikkuvat ulkoilijat, luonnonystävät yms. ovat allekirjoituksellaan yhtyneet kannanottoomme.

Kaupunkisuunnitteluviraston sivuilta http://www.hel.fi/hki/Ksv/fi/Etusivu löytyy hakemalla tietoa valmisteilla olevista ja myös Pakilan siirtolapuutarhan kaavasuunnitelmista.

Kaupunkisuunnittelulautakunnan pöytäkirjassa 16.4.2013 ja siinä pykälässä 119 (Itä-Pakilan siirtolapuutarha-alueita ja ympäristöä koskeva asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotus (nro 12186)) liitteineen on keskitetysti kuvattu kaavasuunnitelma.
Suora linkki tähän pöytäkirjaan on: http://www.hel.fi/hki/Ksv/fi/P__t_ksenteko/Asiakirja?ls=11&doc=Ksv_2013-04-16_Kslk_11_Pk

Antti Henttonen
pakilalainen siirtolapuutarhuri



 








Antti Henttonen

Kaavaehdotus palautettiin uudelleen valmisteltavaksi

2013-04-16 17:05:05

Adressi ja allekirjoittajien lukumäärä toimitettiin kaupunkisuunnittelulautakunnalle 16.4. 
Kokouksessaan samana päivänä lautakunta palautti Pakilan siirtolapuutarhan kaavaehdotuksen takaisin kaupunkisuunnitteluvirastoon uudelleen valmisteltavaksi.
Kiitokset kaikille allekirjoittajille!
Jatkamme toimintaa puutarhamiljöön, Lystikukkulan arvokkaan metsän ja Tuomarinkylän ainutlaatuisen kulttuurimaiseman puolesta.


Antti Henttonen

Lisää lisärakentamista suunnitteilla

2013-04-11 11:48:45

Kaupunkisuunnittelulautakunnan käsittelyyn menossa olevassa kaavaehdotuksessa on alueelle suunniteltujen mökkien kokonaismäärä nostettu aikaisemmasta 110:stä nyt esitettävään 124:ään.

Pakilan siirtolapuutarhaan suunnitelluista mökeistä osa sijoitettaisiin kulttuurihistoriallisesti ja maisemallisesti ainutlaatuiseen Tuomarinkylän peltomaisemaan. Jaettavaksi suunnitelluille tonteille sijoittuvien mökkien vuoksi olisi arvokasta Lystikukkulan metsää hakattava tielinjausta varten.



Antti Henttonen



Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Kuinka mainostaa adressia?

  • Jaa adressi Facebook-seinälläsi sekä adressin aiheeseen liittyvissä ryhmissä.
  • Ota yhteyttä kavereihisi
    1. Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
    2. Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
    3. Lähetä viesti käyttäen sähköpostia, tekstiviestiä, Facebookia, WhatsAppia, Twitteriä, Skypeä, Instagramia ja LinkedIniä.