Aarnivalkean koululle turvalliset väistötilat Silkkiniitylle

Vaadimme Espoon kaupungilta Aarnivalkean koululle siirtokelpoisia, turvallisia väistötiloja Tapiolan Silkkiniitylle. Rakentaminen on aloitettava välittömästi. Perustelut ovat seuraavat:


1. Aarnivalkean koulussa tehtiin kuntotutkimus, jonka mukaan koulurakennus on erittäin huonossa kunnossa. Koulun oppilaat ja henkilökunta ovat altistuneet homeille ja toksiineille. Osa on herkistynyt siinä määrin, että tulevien koulutilojen on oltava ehdottoman puhtaat ja turvalliset sisäilmaltaan. Kuntotutkimuksen perusteella väistöstä tulee pitkä, ja nykyiset väistötilat ovat vaihtumassa syksyllä 2017. Emme hyväksy uusiksi tiloiksi mitään sellaisia tiloja, joissa on epäilyjä sisäilmaongelmista. Turvallisuuden ja terveyden on oltava ensisijaiset kriteerit, kun Espoon kaupunki päättää uusista väistötiloista.


2. Väistötilojen sijoittamista Silkkiniitylle puoltaa se, että sijainti on keskeinen ja turvallinen. Tämän lisäksi sijainti takaa oppilaiden tasavertaisuuden koulumatkan pituuden suhteen. Sijainti takaa myös uuden opetussuunnitelman toteuttamisen (mm. liikunta- ja kulttuuripalvelut) lähialueella. Aarnivalkean koulun pihassa on riittävästi tilaa siirrettäville väistötiloille.


3. Tapiolan alueella ei tällä hetkellä ole alakoululle sopivia tiloja, joihin koko koulu voisi turvallisesti sijoittua. Jo nyt koulun oppilaat on sijoitettu väistöön kolmeen eri paikkaan. Tulevien väistötilojen tulee olla riittävän tilavat, jotta koko koulu mahtuu samaan paikkaan.


Katsomme, että siirtokelpoisten parakkirakennusten rakentaminen Silkkiniitylle on ainoa vaihtoehto Aarnivalkean koulun turvallisen väistön toteuttamiseksi.


Jenni Koski ja joukko oppilaiden vanhempia    Ota yhteyttä adressin tekijään