Adressi Pohjan terveyskeskuksen sulkemispäätöstä vastaan

Pohjan terveyskeskus kiinni kesällä 2012 - tulevaisuuden uhkana terveyskeskuksen
lakkauttaminen
Adressi Pohjan terveyskeskuksen sulkemispäätöstä vastaan

Raaseporin perusturvatuotannon johtokunta on päättänyt vastoin perusturvalautakunnan
aiempaa päätöstä, että Pohjan terveyskeskus on kiinni kesäkuun 25. päivästä heinäkuun 29.
päivään saakka.

Seuraavat osastot sulkevat ovensa kesäksi:
Pohjan terveyskeskuksen avovastaanotto eli terveyskeskus
Pohjan neuvola on pääosin kiinni
Pohjan fysioterapia
Pohjan mielenterveyspalvelut
Pohjan työterveyshuolto
Karjaan-Pohjan sosiaalitoimiston kansliatoiminnot
Pohjan hoivapalvelutuotannon päivätoiminta vanhustenhuollossa on auki ainoastaan
tiistaisin ajalla 30.7-26.8.2012. (lähde: Perusturvalautakunta 14.06.2012 § 87)

Perusterveyspalveluiden (lääkärit, hoitajat, fysioterapia ja neuvola) puuttuminen
vaikeuttaa huomattavasti varsinkin vanhusten, lasten ja kotiäitien ja -isien
mahdollisuuksia käyttää näitä palveluita. Terveyskeskus on osa kaupungin vastuulla olevaa
peruspalveluverkkoa. Terveyskeskuspalvelut tulee säilyttää myös Raaseporin reuna-alueilla.

Terveyskeskuksen käyttäjän näkökulmasta väliaikainenkin sulkeminen merkitsee, että
terveyspalvelut lakkaavat olemasta lähipalveluja, mikä on tarpeellista erityisesti
vanhuksille ja lapsiperheille. Pohjasta on lähes 30km Tammisaaren terveyskeskukseen.
Lähipalvelun merkitystä korostaa, että julkiset yhteydet esim. Pohjasta saati sitten
Fiskarsista tai Antskogista Tammisaaren pääterveysasemalle ovat nykyisellään olemattomat.

Pohjan terveyskeskuksen tulevaisuus on huolestuttanut jo aiemminkin mm. alueen
ikäihmisiä. Kaksi eläkeläisjärjestöä sekä Raaseporin vanhusneuvosto kirjelmöivät aiheesta
viime vuonna kaupungin päättäjille ja kertovat jo tuolloin vastustavansa jyrkästi Pohjan
terveyskeskuksen alasajoa.

Ennen Raaseporin kaupungin perustamista Tammisaaren, Karjaan ja Pohjan kuntien
yhdistämisneuvotteluissa painotettiin, että myös kaupungin taajamia ja niiden  palveluita
kehitetään, jotta ne antavat mahdollisuudet työhön ja hyvään elämään. "Aiemmat
kuntakeskukset voidaan säilyttää ja niiden identiteettiä voidaan jopa vahvistaa hallinnon
yhdistämisestä huolimatta" "[S]elvityksessä Raaseporin kaupungin perustamisesta"
todetaan. Pohjan alueen osalta nämä lupaukset on unohdettu jo monelta osin.

Pohjan terveyskeskuksen tulevaisuus näyttää kriittiseltä ilman kesän väliaikaistakin
sulkemista. Perusturvalautakunnan mukaan terveydenhoitotoiminnan keskittäminen
Tammisaaren sairaalan alueelle antaa parhaat edellytykset turvata erikoissairaanhoidon
tarjonta ja päivystys Raaseporin seutukunnassa. Raaseporin kaupunki suunnittelee
sairaalan yhteyteen noin 30 miljoonan euron uudisrakennusta. Lisäksi Tammiharjun sairaala
ostetaan ja kunnostetaan velkarahalla. (EU 22.4, 14.6, LU 26.5)

Perusterveydenhuollon tehtävät ovat osa kaupungin lakisääteistä kansanterveystyötä.
Velvollisuus palveluiden järjestämisestä on ehdoton mutta kaupunki voi päättää
terveydenhuollon järjestämisen tavan itse. Raaseporissa reuna-alueiden
terveyskeskuspalvelut halutaan lakkauttaa. Pohjan alueella asuu noin 5000 asukasta.
Reuna-alueiden asukkaat vaativat, että Pohjan terveyskeskuksen palveluja ei saa
lakkauttaa.

Allekirjoittaneet ovat Pohjan terveyskeskuksen väliaikaistakin sulkemispäätöstä vastaan.
Entisen Pohjan kunnan alueen asukkaat eivät voi hyväksyä toimivan terveyskeskuksen
sulkemispäätöstä, väliaikaistakaan. Alueen asukkaat vaativat Raaseporin kaupungilta
hyvinvoinnin takaamiseksi sitä, että Pohjan terveysasemaa ei lakkauteta eikä sen
palveluja vähennetä.

Nimiä kerätään heinäkuun loppuun saakka ja sen jälkeen adressi luovutetaan Raaseporin
perusturvalautakunnalle sekä kaupunginvaltuustolle. Adressin voi käydä allekirjoittamassa
Pohjan Varubodenissa, apteekissa, kirjaston aulassa, Pohjankurun Shellillä sekä
Fiskarsissa Ruukin Pottu ja Sipulissa sekä Siwassa.
Tämän nettiadressin kautta on samoin mahdollisuus tuoda esiin mielipiteensä asiasta.

Pohjassa 19.6.2012

Saara Paatero-Burtsov
Anna Ryynänen


Saara Paatero-Burtsov    Ota yhteyttä adressin tekijään