Ahlaisten terveyspalvelut

Porin kaupunki pyrkii lakkauttamaan Ahlaisten kaupunginosasta terveyspalvelut; terveyskeskus, hammashoitola, neuvola, vanhainkoti. Eniten tästä muutoksesta tulisivat kärsimään lapset, heidän vanhempansa ja vanhukset. Tätä toimintaa Pori kutsuu perusturvaksi.

Ahlainen oli aikaisemmin oma kuntansa. Kun Ahlainen liitettiin Porin kaupunkiin, tehtiin liitossopimus, jossa sovittiin muun muassa, että terveyspalvelut säilyvät Ahlaisissa vähintään sillä tasolla kuin ne olivat liitoksen aikaan vuonna 1972.

Terveyspalveluiden lakkauttamisen vaikutuksista ei ole tehty minkäänlaista arviointia, ei ainakaan julkista sellaista, missä Ahlaisten asukkaita olisi kuultu. Niin ikään, ei ole esitetty minkäänlaista arviota, mitä rahallista tai asukkaiden hyvinvointiin vaikuttavaa hyötyä terveyspalveluiden lakkauttamisella tavoitellaan. 

Tällä adressilla pyritään osaltaan vaikuttamaan siihen, että terveyspalvelut saadaan säilytettyä ennallaan.

Me tämän adressin allekirjoittaneet vaadimme, että kaikista Ahlaisten terveyspalvelujen lakkauttamiseen tai heikentämiseen tähtäävistä toimenpiteistä luovutaan.

Facebook
Tulisiko yritystukia vähentää?