ammattiliikenteen selvitys Suomessa

Kuljetusala murroksessa

 

Kuljetusala elinkeinona on jo usean vuoden muun teollisuuden ohella ollut alamäessä. Silti arvioiden mukaan alamme työllistää Suomessa noin 100 000 ihmistä ja välillisesti vieläkin enemmän. Nyky tilanteessa meillä ei ole varaa menettää noista työpaikoista yhtäkään.

                                  Euroopan unioniin liityttyämme vuonna 1995 mahdollistimme omien tuotteidemme ja kansalaistemme vapaan pääsyn Eurooppaan, kuin myös muiden EU kansalaisten ja tuotteiden pääsyn omille markkinoillemme. Tästä on myöskin seurannut ongelmia niin meillä Suomessa jossa verotus on korkea verrattuna muutamiin muihin EU maihin, kuin myös naapurimaassamme Ruotsissa. Missä jopa arviolta yli 90% kuljetusalan työntekijöistä ja yrityksistä on ulkomaisia. Tämä kehitys on ajanut ruotsalaiset toimijat ahtaalle sillä heidän on lähes mahdotonta kilpailla matalan verotuksen maista tulevia yrityksiä vastaan hintakilpailussa.

                         Tätä samaa emme haluaisi tapahtuvan Suomessa. Joten etenkin meidän nuorten on otettava vastuuta ja pidettävä huolta oman alamme tulevaisuudesta, että jatkossakin meillä olisi osaava ja suomeksi palveleva ammattikunta.

Sinäkin voit osallistua näihin talkoisiin allekirjoittamalla alla olevan adressin, jonka toivoisimme tietyn nimimäärän saavutettuaan toisi asiamme asioista päättävien tietoon ja saisi aikaan puolueettoman selvityksen suomalaisen logistiikka alan nykytilanteesta, niin yrittäjä kuin työntekijä tasolla ammattinimikettä sen enempää katsomatta.

 

http://www.adressit.com/ammattiliikenteen_selvitys_suomessa