Bjursin ulkoilualueen säilyttäminen vantaalaisille

 

Vaatimus Vantaan kaupunginvaltuustolle ja kaupunginhallitukselle

Me allekirjoittaneet karavaanarit ja karavaanareiden kaverit vaadimme Bjursin ulkoilualueen säilyttämistä Vantaalaisille.

Me olemme jo siinä iässä, että emme kaipaa urheilukenttiä tai jäähalleja, meille riittää luonnon rauha, raikas ilma ja kalaisa meri. Me olemme myös pitkäaikaisia Vantaalaisia veron maksajia, ja maksamme veroja edelleen.

Emme pyydä kuuta taivaalta vaan paikkaa jossa voimme rentoutua raskaan työviikon jälkeen raittiissa ilmassa meren äärellä kalastellen ja metsissä samoillen. Meitä on alueella ollut jo useassa polvessa, lapsemme kasvattavat lapsiaan samalla alueella.

Alueen valvojan palkalla ei kaupungin taloutta pelasteta.

Uimareilla on uimahalli, jääkiekkoilijoilla on jäähalli, keilaajilla on keilahalli, jalkapalloilijoilla on urheilukentät, karavaanareilla on ulkoilu ja virkistysalue. Virkistysalue on monelle henkireikä, kesäpaikka, kalapaikka, sienipaikka.

Ei urheilijoiltakaan viedä heidän harrastuspaikkojaan. Miksi karavaanareilta pitäisi viedä heidän harrastuspaikkansa ?

Vantaalla on kaksi ulkoilualuetta karavaanareille. Kummassakin paikassa on noin 100 asuntovaunua. Jokaisessa vaunussa on 2-4 henkilöä. Pyöreästi noin 700 henkilöä yhteensä. Mistä meille korvaava paikka, jos ulkoilualueet myydään ?

Tietääkö päättäjät mistä ovat luopumassa ? Bjurs kuuluu eteläsuomen kauneimpiin saaristoalueisiin.

Bjurs Inkoossa on kaupungin ulkoilualueista etäisin. Se on myös suurin ja luontonsa puolesta monipuolisin.

Alue sijaitsee saaressa, ja on siksi rauhallinen. Peurat syövät täällä pihassa.

Bjursiin mennään lossilla. Päiväseltään kävijät voivat vuokrata veneitä narratakseen kalaa tai piipahtaakseen grillisaareen, jossa luonnonrauhaa on enemmän kuin pääsaarella.

Ulkoilualueen elämänmuoto rakentuu kalastuksen ympärille. Pilkkijät kansoittavat merenjäätä talviaikaan. Kesällä käydään kalakisaa.

Alue on ympärivuotisessa käytössä.

Mitä enemmän nimiä saamme, sitä enemmän vaatimuksellamme on painoarvoa.

Me allekirjoittaneet tulemme seuraamaan, miten kukin valtuutettu äänestää, ja muistamme sen syksyn kuntavaaleissa.