Suosituimmat adressit

Koko ajalta | 24 tuntia | 7 päivää | 30 päivää | Edellinen kuukausi | Tämä vuosi (2018) | 2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | 2012 | 2011 | 2010 | 2009 | 2008 | 2007 | 2006
30 päivää Koko ajalta Adressin nimiLuotu
70 934 Ei jättikaavaa Toivion luontohelmeen
Ei jättikaavaa Toivion luontohelmeen Pirkkalan kunta on lokakuusta 2015 laatinut Toivion ja Kaitalankulman alueille osayleiskaavaa (Kaakkois-Pirkkalan osayleiskaava). Kaavaa on valmistelu osallisilta salassa. Kaavaluonnoksessa on monia kyseenalaisia ja ilmeisen heikosti tutkittuja ratkaisuja. Alla on esitetty sisältöongelmista pahimpia. ME ADRESSIN ALLEKIRJOITTAJAT VAADIMME, että • Kunta jäädytt...
26.01.2018
68 9 658 Loviisan tyttöjen palautukselle Irakiin SEIS !!!!
Yhdeksänhenkinen perhe joutui pakenemaan Irakista, kun perheen isä ei suostunut kuljettamaan aseita taistelijoille ambulanssissaan. Perhe on nyt asunut Suomessa reilun kahden vuoden ajan. Pakkopalautus uhkaa heitä jo alle viikossa. Se tarkoittaa isän todennäköistä kuolemaa. Vanhemmat ovat varmoja, että heidät kaikki tapetaan. Lapset ovat löytäneet paikkansa suomalaisessa kotikunnassaan, heistä vii...
25.02.2018
68 690 Ei kultakaivosta Valkeakosken kaapelinkulmalle
Me allekirjoittaneet vetoamme Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirastoa sekä TUKESia ottamaan Dragon Miningin Valkeakosken kaapelinkulman kultakaivoshankkeen ympäristö- ja kaivosluvan uudelleen käsittelyyn ja peruuttamaan mainitut luvat. Vetoamme myös Valkekosken päättäjiin, jotta kestämätön ja muita elinkeinoja sekä naapureita pysyvästi haittaava hanke kiellettäisiin oikeusvaikutteisella kaavall...
02.09.2017
66 67 Pyskä takaisin!
      "Nää ihmiset käy täällä joka päivä" - Arman Alizad    ...
10.04.2018
63 44 390 Suomen pohjavesiä ei saa myydä ulkomaalaisomistukseen!
Johdanto: "Makean veden ja pohjaveden varannot ovat meille kaikille suomalaisille kuuluvaa kansallinen luonnonvara, jota EI saa yksityistää eikä myydä ulkomaiseen omistukseen." "Kansainväliset suuryhtiöt ovat kilvan rynnänneet käsiksi vesimarkkinoille, ja ovat lohkaisseet isot siivut itselleen kaikkien sellaisten kehitysmaiden varannoista, joissa liberalisointi on toteutettu. Paikallisten vesif...
20.02.2010
58 58 Kokkolan Koivuhaassa postin palvelut säilytettävä!
Kokkolan Koivuhaka on isohko, viriili asuinalue. Alueen etuja monipuoliset palvelut (kauppa, tk, koivutupa, kirjasto, apteekki, r-kioski). Nyt R kioski Koivuhaassa lopettaa elokuun lopussa 2018 toimintansa. Vaadimme, että postin palvelupiste josta hakea maksikirjeet ja paketit säilyisi. Jatkossa muutoin joutuisimme hakemaan paketit Ykspihlajasta tai jopa toiselta puolelta kaupunkia ellei valittavi...
11.04.2018
57 57 Presidentti Kyösti Kallion rukous ja puhe talvisodan aikana 1939!
PRESIDENTTI KYÖSTI KALLION RUKOUS TALVISODAN AIKANA NIVALAN KIRKOSSA ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ 6.12.1939, KUN SUOMI OLI OLLUT VIIKON TALVISODASSA!         PRESIDENTTI KYÖSTI KALLION PUHE SUOMEN ARMEIJALLE JOULUNA 1939!     Matteuksen evankeliumi: Matteus 6 Almut, rukous ja paasto 6:1 "Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa pa...
17.04.2018
56 56 Aamupala lukioihin!
https://yle.fi/uutiset/3-10168931 Oletko opiskelijana usein joutunut lähtemään kiireessä aamulla, etkä ole ehtinyt syömään aamupalaa? Oletko toistanut mielessäsi lauseita "Milloin saa ruokaa?" ja "Olisipa jo ruokailu."?    Jos vastasit kyllä, et ole yksin! Liian monta opiskelijaa kärsii nälästä aamutunneilla. Opiskelijoiden keskittyminen siirtyy opetuksesta nälän aiheuttamaan heikotuksen tunteesee...
20.04.2018
53 53 EI SÄHKÖISTÄ MATEMATIIKAN YLIOPPILASKOETTA!
Matemaattisista aineista (matikka, fysiikka, kemia) ei pitäisi olla sähköistä ylioppilaskoetta. Vaikka oppilas osaisi laskea tarvittavat asiat helposti paperille, voi sähköisten järjestelmien käyttö luoda isojakin ongelmia. Ensinnäkin laskujen, kaavojen ja kuvioiden tuotto on hidasta ja monen pykälän kautta tapahtuvaa, kun taas käsin sama hoituisi huomattavasti lyhyemmässä ajassa. Sen lisäksi, ett...
05.04.2018
52 52 Vaatimus Konalan ala-asteen koulurakennusten sulkemiseksi terveydelle haitallisten homeongelmien vuoksi
 Vaatimus Konalan ala-asteen koulurakennusten sulkemiseksi   Arvoisat päättäjät. Vaadimme, että Konalan ala-asteen koulurakennukset suljetaan välittömästi sekä koulun oppilaisiin että koulun henkilökuntaan kohdistuvien erittäin vakavien terveysuhkien vuoksi. Useissa viime vuosina tehdyissä Tilakeskuksen teettämissä tutkimuksissa on todettu Konalan koulussa olevan terveydellisesti erittäin haitalli...
23.04.2018
52 623 sosiaaliviranomaiset aiheettomista huostaanotoista vastuuseen
Vaadimme että lastensuojeluviranomaiset on saatava vastuuseen virkavirheistä ja rikoksista. Lastensuojeluviranomaiset ovat rikkoneet hyvin monia lakeja,suorastaan pitävät suomen lakia pilkkanaan. Vaadimme valtion puuttumaan asiaan. Aiheettomat huostaanotot on purettava. Vanhemmilla ja lapsilla ei tunnu olevan minkäänlaista oikeutta suomessa. Lastensuojeluviranomaisten toimintaa on valvottava.Koska...
29.02.2008
51 91 Avoin kirje Loviisan kaupunginjohtajalle ja kaupunginhallituksen jäsenille Harjurinteen koulun sisäilmaongelmasta
Me Harjurinteen koulun oppilaiden vanhemmat esitämme Loviisan kaupunginjohtajalle ja kaupunginhallituksen jäsenille huolemme Harjurinteen koulun oppilaiden ja henkilökunnan terveydestä ja turvallisuudesta sekä laadukkaan opetuksen toteutumisesta. Koulun sisäilmaongelmat ovat pahentuneet merkittävästi kuluvana lukuvuonna. Muutaman luokan siirtäminen Valkon satamataloon ja Valkon kouluun muiden jatk...
26.03.2018
51 53 Haagan Alppiruusupuiston ilta-auringon eteen ei kerrostaloja
Save the sunsets in Haaga Rhododendron Park! Haagan Alppiruusupuisto on ympäri vuoden kaupungin kauneimpia ulkoilualueita. Kesän kukinta-aikaan ainutlaatuinen puisto on vetovoimainen turistinähtävyys, joka vetää kymmeniä tuhansia kävijöitä. Nyt Alppiruusupuiston länsireunan Paatsamatien toiselle puolelle on kaavoitettu 6-kerroksisia taloja, jotka peittävät tuntikausien ilta-auringon upeimmalla, ek...
25.03.2018
51 325 Hyvinkään Sveitsiä tulee kehittää luontonäkökulma edellä
Tämä vetoomus toimitetaan Hyvinkään päättäjille. Allekirjoittamalla adressin, tuet kanssamme näkemystä, että Finex Capital Oy:lle varattu rakennusoikeus tulee käyttää jo valmiiksi kaavoitetuilla Tehtaankulman ja Marjamäenkadun alueilla, ja männyistään ja harjumaisemastaan kuuluisaa Sveitsiä tulee kehittää matkailun, ulkoilun ja luonnon ehdoilla. Samalla me hyvinkääläiset saamme nauttia edelleen l...
19.01.2018
50 457 Hälvälän alueen koulu säilytettävä (Suljettu)
Hollolan kunta selvittää Hälvälän koulun mahdollista lakkauttamista. Tällä adressilla osoitamme tukemme koulun säilyttämiselle Hälvälän alueella. Vaadimme myös sitä, että tekeillä olevan selvitystyön tulokset ja niiden perusteet tuodaan asianomaisten tietoon hyvissä ajoin ennen päätöksentekoa. Taustaa Kun Hollolassa siirrettiin 5–6  -luokkien oppilaat lähikouluista Heinsuon kouluun, vanhemmill...
18.01.2018
48 48 Black Dagger Brotherhood-sarjan suomennos jatkuttava!
Vuodesta 2009 asti suomennettu Black Dagger Brotherhood-kirjasarja (suom. Mustan tikarin veljeskunta) on valloittanut ihmisiä maailmanlaajuisesti. Fantasiasarja keskittyy Caldwellissa taisteleviin vampyyrisotureihin, jotka suojelevat rotuaan Omegaa ja hänen kätyreitään vastaan. Sarjaan on ilmestynyt suomeksi jo huikeat 14 kirjaa ja se on kerännyt mittavan fanijoukon ympärilleen ympäri suomen. Moni...
16.04.2018
47 47 Eläkeläisten taitetusta indeksistä luovuttava ja pieneläkeläisten veroa laskettava
Olen ollut yhteydessä moniin henkilöihin, joilta olen saanut tietoa pienillä työeläkkeillä olevien tukalasta asemasta, koska aikanaan Paavo Lipposen aikana päätettiin luopua eläkkeiden täysimääräisistä indeksikorotuksista. Tällä hetkellä monet eläkeläiset miettivät ostavatko he ruokaa vai lääkkeitä. Se on tosi aliarvostettua sellaisille, jotka ovat koko elämänsä tehneet raskasta työtä pienellä pal...
17.04.2018
47 47 Limingan lakeuden valtakunnallisesti arvokas kulttuurimaisema-alue turvattava
Limingan kunta on kaavoittanut Limingan kuntakeskuksen ja Tupoksen kylän välille Ekokortteliksi kutsutun alueen "materiaalien käsittelyä ja kierrätystä" varten. Alue kuuluu MK-7 –merkinnällä osoitettuun Lakeuden kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta valtakunnallisesti tärkeään alueeseen (Limingan lakeus). Ekokortteli sijaitsee keskellä kyseistä aluetta. Lisäksi alueen länsipuolella...
01.04.2018
46 82 Muovin käyttöä on rajoitettava
Muovia kerääntyy ympäristöön koko ajan lisää. Ympäristöstä muovi päätyy eläimiin ja lopulta meihin ihmisiin.  Muoville on olemassa monia hyviä, kestävämpiä, vaihtoehtoja. Muovipakkausten käyttöä tulee vähentää ja olemassa olevien pakkausten uudelleenkäyttömahdollisuuksia tulee lisätä. ...
15.12.2017
46 3 146 Kansanedustajien sopeutumiseläke lakkautettava
Kansanedustajien sopeutumiseläke lakkautettava välittömästi,koska se on turha kustannus yhteiskunnalle. Sopeutumiseläkettä nostavat nyt myös sellaiset kansanedustajat jotka eivät sitä tarvitse....
04.08.2017
44 3 396 Adressi Petteri Orpon erottamiseksi sisäministerinvirasta
Sisäministeri on hallituksen jäsen, joka vastaa tyypillisesti kansallisesta turvallisuudesta, mukaan lukien poliisi, salainen poliisi, rajavartiolaitos ja mahdolliset terrorismin vastaiset erikoisjoukot. Oikeuslaitos on joskus erillisen oikeusministerin vastuulla. Sisäministerillä on merkittävä voima-asema, koska ministerillä on alaisuudessaan aseistettuja joukkoja. Petteri Orpo on toistuvasti lai...
19.01.2016
39 251 Uudenmaan vammaisten ja vanhusten kuljetuspalvelut on suunniteltava asiakaslähtöisesti
Uudenmaan valtuustot, sosiaali- ja terveyslautakunnat ja -valiokunnat sekä vanhus- ja vammaispalvelut UUDENMAAN VAMMAISTEN JA VANHUSTEN KULJETUSPALVELUT ON SUUNNITELTAVA ASIAKASLÄHTÖISESTI Me allekirjoittaneet olemme hyvin huolissamme Uudellamaalla asuvien vammaisten ja vanhusten vammaispalvelu- ja sosiaalihuoltolain alaisten kuljetuspalveluiden tulevaisuudesta ja toimivuudesta. Valtaosa kuljetus...
12.03.2018
38 5 987 Kroonisen väsymysoireyhtymän (CFS) tutkimus ja asianmukainen hoito aloitettava välittömästi Suomessa
Krooniseen väsymysoireyhtymään (CFS) liittyvät rajut fyysiset oireet, kuten puhe- ja kävelykyvyn menetys, lihas- ja nivelkivut, krooninen kuumeilu sekä luonnoton jatkuva väsymys ja uupumus. CFS:ään perehtyneiden harvojen lääkäreiden mukaan kyse on neuroimmuunisairaudesta, jolle leimallista on autonomisen hermoston häiriötila. Heidän mukaansa oireyhtymä on fyysinen. Myös Maailman terveysjärjestö W...
28.09.2014
37 7 971 Työttömyysturvan aktiivimalli ns. orjatyölaki saatava peruttua!
Suomen hallitus rikkoi liitoille antamansa lupauksen törkeällä tavalla, kilpailukykysopimuksen piti riittää. Enempää työttömyysturvasta ei leikata, lupasi hallitus. Toisin kävi. Hallituksen käytös on ylimielistä ja pöyristyttävää. SAK:n ja liittojen on nyt noustava puolustamaan jäseniään ja näytettävä toteen se, miksi ammattiliitot on alun alkaen perustettu. Puolustamaan heitä, jotka eivät yksin p...
20.12.2017
37 741 Inarijärvi kansallispuistoksi
Inarijärvi on viimeinen erämainen suurjärvi Suomessa. Se on puhdas, suurimmaksi osaksi rakentamaton ja rannoiltaan hakkaamaton. Alueella ovat maapallon pohjoisimmat mäntymetsät. Inarijärvi on yksi Suomen itsenäisyyden juhlavuoden luontohelmikohteista. Maat ja vesialueet omistaa suurimmaksi osaksi Suomen valtio. Kansallispuistoon kuuluvat vain valtionmaat. Järvi ympäristöineen kuuluu pohjoiseen hav...
06.12.2017
37 34 348 Suomen Kennelliitto: sano EI Maailmannäyttelylle Kiinassa 2019
Suomen Kennelliiton hallitukselle: Kiina voitti kisan koirien maailmannäyttelyn (Maailman Voittaja) isäntämaaksi vuonna 2019. Se ohitti mm. Saksan ja Kroatian. Koirien julma ja epäinhimillinen kohtelu Kiinassa on yleisessä tiedossa Suomessa. Koiria kidutetaan sekä turkis- että lihateollisuudessa. Niitä poltetaan elävältä, heitetään kiehuvaan veteen ja nyljetään elävältä. Tästä kaikesta huolimat...
26.06.2015
35 73 Hyönteisten ja niiden suolensisällön syöttäminen ihmisille ilman tietoista suostumusta kiellettävä
Markkinoille on nyt ruvettu levittämään ja mediassa hypettämään hyönteisistä tehtyjä elintarvikkeita. Kaupoissa hehkutetaan jo mm. kotisirkkoja sanoilla "terveellistä, rohkeaa ja repäisevää". Paitsi että ötökät ovat normaalille ihmiselle sinänsä jo iljetys käytettäväksi, niitä ei myöskään perata, vaan suolensisältö kaikkien muiden puistattavuuksien lisäksi on myös mukana. Teurastamoteollisuudessa...
01.02.2018
34 1 111 Naisilta henkilöauton ajo-oikeus pois
Suomessa autolla saa ajaa sukupuolesta riippumatta tasa-arvosyistä. Esimerkiksi Saudi-Arabiassa nainen ei saa ajaa autoa. Saudi-Arabiassa on kansalaisten turvallisuus siis asetettu etusijalle. Suomessa nainen saa ajaa autoa itsenäisesti vain tasa-arvosyiden vuoksi, koska kieltämistä ei kehdata esittää. Naisilta tulee kieltää Suomessa autolla ajaminen välittömästi seuraavista syistä: - Naisella ei...
28.10.2013
31 4 610 Tampereen Eteläpuisto on säilytettävä!
  Me allekirjoittajat vaadimme, että Tampereen Eteläpuisto on säilytettävä kaupunkipuistona, ja sitä on uudistettava tamperelaisille avoimena virkistysalueena.   Eteläpuisto on yksi Tampereen vanhimmista puistoista. Se on Hämeenpuiston pääte Pyhäjärven rannassa, ja se yhdistää Tammerkosken ja Nalkalanrannan kävelyreitit sekä Pyynikin harjun.   Mahdollisuudet kehittää Eteläpuistosta laadukas kaup...
08.12.2014
31 3 411 Mopojen sallittunopeus
Mopojen suurin sallittu rakeenteellinen nopeus on 45 km/h, mikä on lähes jokaisen mopoilijan mielestä aivan liian pieni. Poliisien teettämän tutkimuksen mukaan joka kolmas mopo on viritetty, joka on suoraansanotusti paskapuhetta. Viritettyjä mopoja on enemmän...paljon enemmän.. Vakioita saa hakemalla hakea jos haluaa oikeasti sellaisen löytää. Lähes jokainen mopo on viritetty, ja virittämisestä...
09.06.2007
30 19 885 Turkistarhaus kiellettävä!
Turkistarhaus kiellettävä! Me allekirjoittaneet vaadimme turkistarhauksen kieltämistä lailla Suomessa. Turkisalaa ja eläinten hyvinvointia ei voi mitenkään sovittaa yhteen. Oikeutta Eläimille -yhdistyksen helmikuussa 2010 julkistama kuvamateriaali näyttää turkiseläinten sietämättömän arjen 32 suomalaiselta turkistarhalta. Kuvissa näkyy sairaita ja vammautuneita eläimiä sekä ahtaita virikkeettö...
17.02.2010
29 45 Suomen Hippos ry:n rekisteriin väärin perustein tunnistettujen ja merkittyjen hevosten merkitseminen FIU-rekisteriin ja niiden kilpailuoikeuksien evääminen Suomessa syntyneiden ravureiden lähtöihin.
Vaatimus: Suomen Hippos ry:n rekisteriin väärin perustein tunnistettujen ja merkittyjen hevosten poistaminen Suomessa syntyneiden ravureiden listalta ja niiden merkitseminen FIU-listalle joilloin niiden kilpailuoikeus Suomessa syntyneiden ravureiden lähtöihin evätään ja mahdolliset maksetut Kasvattajapalkinnot peritään takaisin väärin perustein maksettuna. -----------------------------------------...
16.03.2018
29 1 365 BTS Suomeen keikalle
BTS:sää toivottaisiin Suomeen keikalle ja fanitapaamiseen, sillä Suomessa on paljon faneja. Kaikki ARMYt nyt allekirjoittamaan ja tämä adressi annetaan eteenpäin tuottajille. Nyt tarvitaan nopeeta toimintaa ja n. 1000 allekirjoitusta! #BTSinFinland #armylaine #saunamaksu #BTS...
24.05.2016
29 589 TÜV-hyväksytyt spacerit / levikepalat sallituksi Suomessa
Spacerit ovat levikepaloja jotka asennetaan vanteen ja pyörännavan väliin vähentämään vanteen ET-lukemaa ja kasvattamaan raideväliä. Monet spacerit ovat TÜV-hyväksyttyjä, mutta silti niitä ei saa käyttää Suomessa. Mitään perusteluja tälle kiellolle ei ajoneuvolainsäädännössä ole kerrotu. Tuotteen TÜV-hyväksyntä takaa laadun ja sen että tuote on testattu ja toimivaksi/turvalliseksi todettu. Monissa...
14.04.2008
29 35 424 Muumilimu 1,5 litran pulloihin!
Muumi on kauniin punainen, metsämansikan makuinen virvoitusjuoma, jota me kaikki suomalaiset vauvasta vaariin niin rakastamme. Kuitenkin kerta kerran jälkeen nousee esille hämmennystä herättävä kysymys: miksi muumilimsaa ei saada lainkaan 1,5 litran pulloissa? Täten olen päättänyt kerätä adressin kyseistä virvoketta valmistavalle Sinebrychoffille, jotta me kaikki muumijuomaa niin kovasti janoavat...
28.07.2006
27 271 Hyvinkään Aseman koulu tulee säästää ja remontoida
Hyvinkään Aseman koulun vanhempainyhdistys Veturi haluaa selvittää, mitä mieltä enemmistö hyvinkääläisistä on Aseman koulun tilanteesta. Veturilaisilla ja koulun edustajilla on toiveena, että koulu säästetään ja remontoidaan kuntoon. Toinen vaihtoehto vaikuttaa olevan tontin myynti. Asia on jälleen ajankohtainen, kun opetuslautakunta tekee päätöksen Hyvinkään palveluverkosta ja Aseman koulusta osa...
25.01.2018
27 2 229 ADRESSI ISRAELIN JA JERUSALEMIN JAKAMISTA VASTAAN!
NIMIEN KERUU JATKUU JA JATKOADRESSIT TOIMITETAAN KANSANEDUSTAJILLE JATKOSSAKIN! Israelin ja Jerusalemin jakamista vastaan - adressin - 3.000 nimeä - luovuttivat Eduskunnan Israel-ystävyysryhmän puheenjohtaja Peter Östmanille ja kaikille kansanedustajille adressin ensimmäiset allekirjoittajat Juhani ja Terttu Starczewski Jyväskylästä. Katso tiedotteet: https://www.adressit.com/a/191273 Va...
18.12.2017
25 697 Ympärivuorokautisen henkilökohtaisen avustajan palkkaaminen Keijo Virtaselle
  Perusturvalautakunnan ja sosiaalipalveluiden toimialajohtaja Ulla Kuittu Jyväskylän Kaupunki PL193 40101 Jyväskylä Me vaadimme kirjailija/muusikko/kuvataiteilija Keijo Virtaselle ympärivuorokautisen henkilökohtaisen avustajan palkkaamista. Lain mukaan vaikeavammaisella Parkinsonin tautia sairastavalla on oikeus henkilökohtaiseen apuun. Henkilökohtainen avustaja auttaa niissä päivittäisissä to...
14.11.2017
25 160 827 Protesti KANSANEDUSTAJIEN 8,1% Palkankorotusta vastaan!
ON aivan järjetöntä, että tässä taloustilanteessa ja todellisuudessa 400 000 työttömän kituutellessa pienillä tuloilla, sekä normaalien palkansaajien 1%+- korotusten sijaan meitä kansaa muka edustavat ihmiset vetävät itselleen 700% korkeamman korotuksen! Olen kuullut, että kansanedustajien palkankorotukse pitäisi olla samalla tasolla normaalin ihmisen palkkakehityksen kanssa! Ahneita ihmisiä tuoll...
28.09.2010
24 26 936 Nuuskan myynti lailliseksi Suomessa!
Meidän (nuuska.org) mielestämme nuuskankäyttäjiä on kohdeltu väärin eu:n kieltäessä nuuskanmyynnin. Tupakka ja alkoholi ovat pysyneet kauppojen hyllyillä, mutta nuuska katosi sieltä, vaikka nuuskasta ei ole haittaa ympäristölle ja suhteellisen pientä haittaa käyttäjälle. Tupakasta ja alkoholista on puolestaan suurta haittaa sekä käyttäjälle että ympäristölle. Jos sinä olet meidän kanssamme samaa m...
02.02.2006
21 81 Tarvitsemme kaksikielistä Mosaiikki-lehteä / Нам нужен двуязычный журнал «Мозаика»
Me, allekirjoittaneet, tarvitsemme kaksikielistä Mosaiikki-lehteä. Mosaiikki-lehti on ilmestynyt Suomessa yli kymmenen vuotta. Se on monille meistä enemmän kuin tavallinen lehti. Voisimme sanoa, että siitä tuli ystävämme. Mosaiikki-lehden ansiosta emme tunteneet olomme yksinäiseksi. Meillä oli mahdollisuus ottaa yhteyttä lehden toimitukseen erilaisilla kysymyksillä ja saada niihin vastauksia lehde...
14.03.2018
20 124 Ei kivimurskaamoa Lohjan Lempolaan
Lohjan Lempolaan kaavaillaan avattavaksi kivilouhimoa/murskaamoa Lohjan kaupungin Ympäristösuojelu lähetti 12.3 Lempolan asukkaille ja kiinteistöjen omistajille tiedoksi kuulutuksen, jossa Laakspohjan kartanon talli hakee lupaa kallion louhinnalle ja louheen murskaukselle alueella, jossa asutusta on lähimmillään ainostaan 300 metrin päässä, ja josta Lempolan kauppakeskus sijaitsee n. 450 m päässä....
19.03.2018
20 7 059 Lasta on suojeltava – Yhdyntä alle 12-vuotiaan kanssa on aina törkeä raiskaus.
Me allekirjoittaneet vetoamme Suomen oikeuslaitokseen, poliittisiin päättäjiin ja lapsiasiavaltuutettuun, jotta oikeuskäytännössä nyt ilmennyt vakava vääryys saataisiin korjattua. Aikuisen sukupuoliyhdyntä alle 12-vuotiaaseen lapseen pitäisi aina tuomita törkeäksi raiskaukseksi. Hovioikeuden tulkinnan mukaan 10-vuotiaaseen lapseen yhtyminen ei olisi törkeä raiskaus, jos lapsi ei ole tarpeeksi sel...
23.11.2017
20 52 583 RATTIJUOPPOUDEN RANGAISTUKSIA ON TIUKENNETTAVA
Täällä adressilla tuetaan kansalaisaloitetta, jossa vaaditaan rattijuopoille tiukempia rangaistuksia. Kansalaisaloitteen on allekirjoittanut yli 62 000 henkilöä ja se on toimitettu eduskuntaan jo vuonna 2014. Nyt vaadimme että nykyinen hallitus käsittelee aloitteen ja sen vaatimukset kuten vuonna 2015 eduskunnassa on päätetty.   Kansalaisaloite 17.8.2013 Me allekirjoittaneet kansalaiset koemme, et...
24.04.2017
20 16 026 Kesäajasta luopuminen
Adressi kesäajasta luopumiseen. Kesäaikaan siirtyminen on täysin turha, sillä ei saavuteta mitään etua. Olemme jo vuosikymmeniä kärsineet tästä ajansiirrosta ilman, että on ryhdytty toimiin tämän turhuuden poistamiseksi. Tämäkin on niitä Eu:n tuomia mielettömyysiä mitä tamä maa ja koko erooppa on väärällään. Olisi jo aika lopettaa edes tämä järjetön kesäaika ja siitä aiheutuvat haitat ja kärsim...
31.03.2010
20 28 306 Mopot 60km/h
Mopojen ja moposkoottereiden suurinta sallittua nopeutta tulisi nostaa 45km/h:sta 60km/h:n, sillä liikenteen seassa tuon sallitun vauhdin ajaminen on hyvin vaarallista. Varsinkin ruuhka-aikoina mopoilijan turvallisuus on erittäin uhattuna, muunmuassa lukuisten ohitusten / ohitusyritysten johdosta, joita autoilijat kuumeisesti tekevät. Ulkomailta valmistettavat ja tulevat mopot ovat jo tehtaa...
12.06.2006
19 19 Klaukkalan radan suunnittelua ja rakennusta kiirehdittävä!
Allekirjoittaneet vaativat Nurmijärven kuntaa kiirehtimään Klaukkalan radan suunnittelua ja rakentamista. Klaukkalan ohikulkutie ei tule ratkaisemaan kaikkia liikenneongelmia, ja joukkoliikenne ei voi tukeutua pelkästään bussiliikenteeseen. Junan etuja ovat mm. Ekologisuus ja suurempi kuljetuskapasiteetti. Kehärata luo erinomaiset mahdollisuudet Klaukkalan liittämiselle rataverkostoon. Rata olisi...
29.03.2018
19 2 122 Lapsen vieraannuttaminen rangaistavaksi
Toisen vanhemman vieraannuttaminen on lapseen kohdistuvaa pahimman laatuista henkistä väkivaltaa ja siksi erittäin vahingollista lapsen kehitykselle, koska se tapahtuu kaikkein yleensä rakkaimman ihmisen toimesta. Yleensä vieraannuttaja on oma lapsen oma äiti, isä tai isä/äitipuoli. Vieraannuttaja voi olla myös isovanhempi tai joku muu läheinen ihminen, joka on lapsen elämässä laajasti mukana. Lap...
02.03.2012
18 18 Pyörätie Savalojalle
Pyörätie Savalojan ja Rantsilan Kirkonkylän välille Tarvitsisiko Savalojan ja Rantsilan Kirkonkylän välinen tieosuus seututiestä 807 mielestäsi pyörätien? Jos puollat ajatusta, allekirjoita adressi. Teemme asiasta aloitteen, jos kannattajia on riittävästi. Savalojan kyläyhdistys ry...
16.04.2018
18 4 093 Porin eläinlääkäripäivystys säilytettävä.
Porin ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueeseen kuuluvat Porin lisäksi Harjavallan sekä Ulvilan kaupungit ja Eurajoen, Luvian sekä Nakkilan kunnat. Tällä hetkellä alueella on järjestetty virka-ajan ulkopuolinen eläinlääkäripäivystys sekä tuotanto- että pieneläimiä varten.   Pieneläinpäivystys on keskitetty Porin Maantiekadulle, jossa päivystävät eläinlääkäri ja pieneläinhoitaja työparina....
02.02.2018
Facebook
Pitäisikö rikkaita verottaa nykyistä enemmän?