EU:N JÄSENYYS VAHINGOITTAA SUOMEN TALOUTTA

Suomessa esiintyy jo pelkoa että sosiaaliturva- ja eläkettä pian ei saa ollenkaan. EROTAAN EU:STA!

SUOMEN TALOUS ON ENNENNÄKEMÄTTÖMÄSSÄ KRIISISSÄ!

Mutta monilla Suomalaisilla ei ole aavistustakaan Suomen talouden tilanteesta, koska Suomi on ottanut velkaa.

Talouskriisin myötä yhä useammat suomalaiset ovat alkaneet ymmärtää, että suurin syyllinen yhteiskuntaamme taloudellisen pohjan sortumiseen on jo kauan sitten tehdyissä virheellisissä poliittisissa päätöksissä.

Nykyiset valtapitävät puolueet ovat lyhytnäköisillä päätöksillään tuhonneet maamme taloudellisen elinvoiman perusteellisesti.  Ne yrittävätkin peittää katastrofaalisia ulko- ja talouspoliittisia virheittään valtiota velkaantumalla. ..vain pitääkseen epätoivoisesti kiinni valtiovallasta (Lähde: Niko Kauko IPU/ Itsenäisyyspuolueen lehti Nro 7/2010)

KUINKA SUOMI SELVIÄÄ VELOISTAAN?

JOUTUUKO AHVENANMAA JA OSA SUOMESTA MYYNTIIN VELKOJEN MAKSUKSI?  Rahojen takaisin saamisesta ei liene toivoa!

Saksalaisilla on neuvo Kreikalle. ”Hehän voivat myydä saariansa” velkaongelmiensa ratkaisemiseksi.

Kreikka on listalla sijalla 16, sen velan ollessa 175% kansantuotosta, mutta Suomi on sijalla 13, sen velan ollessa noin 206% kansantuotteesta. Samaa mallia tasapuolisuuden nimissä voitaisiin siis soveltaa suomalaisiin poliitikoihin yhtä lailla kuin kreikkalaisiin.

Suomellakin on yksi saari Ahvenanmaa. Sen myynti voi olla väliaikainen ratkaisu pahimpiin ongelmiin. Kuitenkin laskelmien jälkeen huomataan, että ainoastaan Ahvenanmaan myynti ei riitä, pitää myydä myös osan Suomesta.

World Conservation Bank oli perustettu v. 1987 siirtämään ylivelkaantuneiden valtioiden omaisuutta nimiinsä. Suomi on saatu velkaantumaan reippaasti yli varojensa.(Lähde: Olli Partanen IPU/ Itsenäisyyspuolueen lehti Nro 7/2010)

Kuitenkin asemesta sitä, että alkaa auttamaan Suomea, on tungettu miljardikaupalla suomalaisten veronmaksajien rahoja Islannin, Kreikan ja Irlannin kriisien paikkaamiseen.

Saksalaiset ovat antaneet neuvon Kreikalle, saksalaiset myös hyötyvät EU:n jäsenyydestä, esim. seuraavasti:

Iso-Britannialla on 50 biljoona euron kauppataseen alijäämä, mutta Saksalla on 70 biljoona euron kauppataseen ylijäämä. Ei ihme, että Saksa haluaa EU:n toiminnan jatkuvuutta ( Lähde: Express.co.uk. 8.1.2011)

Saksa ja Ranska pääosin ohjaavatkin EU:ta

Mutta Suomen viennin tärkein markkina-alue, EU-maat (n. 60% viennistä) on kova vauhtia vaipumassa koomaan ( Lähde: Ari Ojapelto IPU/ Itsenäisyyspuolueen lehti Nro 10/2010). Samasta syystä talousnäkymät ovat erittäin huonot! Miten Suomelle käy?

Puolet Euroopasta on jo konkurssin partaalla Suomen viennin tärkein markkina-alue, EU-maat (n. 60% viennistä) on kova vauhtia vaipumassa koomaan, mutta

"Euroopan maat, jotka ovat EU:n ulkopuolella ovat tulleet kaikista vauraimmiksi ja menestyneimmiksi koko Euroopassa, varsinkin Sveitsi ja Norja. Kiina, Intia and Singapore ovat MENESTYVIÄ. Intia on kunniahimoinen, suuri kansankunta, tulee pian TOISEKSI SUUREKSI maailman taloudeksi"

Vaikka EU-maiden talousnäkymät ovat erittäin huonot, mutta esimerkiksi Venäjän ja Kiinan markkinat suomalaisten tuotteiden myynnille ovat laajat. Näiden maiden suhteiden hoitoon tarvitaan kuitenkin omaa ulkopolitiikkaa.

Kuitenkin "koska olemme EU:ssa, emme voi neuvotella meidän omia kauppoja kannattavien kumppaneiden kanssa" (lähde: Express.co.uk. 8.1.2011)

EU ON OSOITTAUTUNUT TALOUTTA HUONOSTI JOHTAVAKSI JÄRJESTELMÄKSI

Nykyisessä suuryritysten kehittämässä EU:n talousjärjestelmässä, Suomi liittovaltion osana köyhtyy ja taantuu

KUOLEEKO SUOMESSA LUONTAISHOITO-, RAVINTOLISÄ- JA LUONTAISTUOTEALA?

Järkyttäviä tietoja EU:n rajoituksista katso tietoja

Lisäksi VILJELIJÖISSÄ on tilojen poissulkemisen pelkoja.

SUOMALAINEN ELINTARVIKETEOLLISUUS KÄRSII EU:N JÄSENYYDESTÄ

a. EU:n määräämisen jälkeen vientitukien poistamisesta b. elintarvikkeiden luokittelemisen jälkeen lääkkeiksi, joiden kautta mm. ruoan hinta nousee ja muita rajoitteita C. GMO:n kautta, joka romahtaa pidemmän päälle vientiä ja heikentää kysyntää.

Kuinka moni muu ala on vielä kärsinyt ja tulee jatkossa kärsimään?

MITEN VOIDAAN ESTÄÄ OSAN SUOMESTA JA AHVENANMAAN MYYNNIN AJANKOHTAISESTI TULEMISTA? 

TÄSSÄ VAIHEESSA TILANNE SUOMEN KOHDALTA ON HUOLESTUTTAVA, KOSKA MEILTÄ ON RIISUTTU TÄRKEÄT TALOUDEN PARANEMISKEINOT

EU-lainsäädäntö on omaamme yläpuolella, se estää meidät näitä keinoja käyttää

Suomen täytyy saada oman lain säätämisvallan, lähtemällä EU:sta, saadakseen vapaat kädet oman talouden korjaamiseksi.

Suomen on noustava jaloilleen, oman vakavaraisuuden kohottaminen. Oma ruokatuotanto, oma tuotanto, on tärkeää tukea omaa yritystoimintaa, oma työllisyyttä, omaa teollisuutta, omaa vientiä. Puhdas kotimainen ruoka ilman GMO:ta on myös viennin kelpoinen ruoka.

Me emme jää tyhjän päälle, kun eroamme EU:sta. Meille jää talousaluesopimus (Eta) EU:n kanssa.

Eta-sopimus takaa kaupankäynnille samat olosuhteet kuin EU-jäsenyys

EU:n ulkopuolella olevilla Norjalla ja Islannilla on Eta-sopimus ja Sveitsillä on erillissopimukset. Mutta ETA ei ole poliittinen unioni, niin kuin EU on. Minua huolestuttaa:

kuka pitää huoltaa Suomesta EU:ssa?

Suomen komissaari EU:ssa joutuu vannomaan vallan, että hän rangaistuksen uhalla puolustaa kaikissa tapauksissa EU:ta eikä synnyinmaataan.

EU-parlamentilla ei ole valtaa tehdä lakialoitetta. Lissabonin sopimus on vienyt EU-parlamentilta ja eduskunnaltamme itsemääräämisoikeuksia.

Suomen budjetin vaje on n. 8,5 miljardia. Vuonna 2011 Suomen Valtionvelan arvioidaan nousevan 85 miljardiin euroon   

Millä lainat maksetaan takaisin jos pankit alkavat vaatia rahaa?  

Rahojen takaisin saamisessa ei liene toivoa.

Suomi maksaa EU:n jäsenyydestä n. 750 Miljoona euroa vuodessa enemmän, kuin mitä siitä saa.

Siis tavallaan Suomi maksaa niistä EU:n direktiiveistä, laista, linjauksista joiden osalla on merkittäviä haittavaikutuksia Suomen taloudelle! Tästä huolimatta direktiivit ovat pakollisia noudatettavaksi.

EU:STA EROAMISEN KAUTTA SUOMI SAA VAPAAT KÄDET OMAN TALOUDEN KORJAAMISEKSI Suomessa esiintyy jo pelkoja että

sosiaaliturvaa ja eläkettä pian ei saa ollenkaan

LISÄTIETOA KATSO  ->   http://www.kortie.fi/page_1295973151193.html

 

Allekirjoituksemme ei koske muita asioita kuin

TAHDOMME, ETTÄ SUOMI LOPETTAA EU:N JÄSENYYDEN

 

Lana Kortie 
Itsenäisyyspuolueen kansanedustajaehdokas

www.kortie.fi