Ei jätevedenpuhdistamoa Sulkavuoreen!

Tampereella suunnitellaan uutta jätevedenpuhdistamoa Koivistonkylään Sulkavuoren alueelle. Puhdistamosta aiheutuu rakennusvaiheessa melua ja käyttöaikana myös hajuhaittoja lähialueen asukkaille. Sijoitusta keskelle vanhaa, arvokasta asuinaluetta perustellaan mm. sillä, että nykyisen puhdistamon hajuhaittojen alueella asuu vielä enemmän asukkaita kuin tulevan puhdistamon. Epäilemättä nykyisen Viinikanlahden puhdistamon sijoitusta mietittäessä ei osattu ajatella, miten paljon kaupunki kasvaa tulevaisuudessa. Samaa virhettä ei kannata tehdä uudelleen, eli sijoittaa taas puhdistamo liian lähelle keskustaa. Voi vain kuvitella, miten laajalle matalapaineen ja etelätuulen sattuessa kohti keskustaa hajut leviävät!

Koivistonkylän omakotiyhdistys on aktiivisesti vastustanut hanketta ja peräänkuuluttanut muiden vaihtoehtojen perusteellista selvittämistä. Maalaisjärjen mukaan on oltava muitakin vaihtoehtoja kuin louhia valtaisat määrät kiveä vuoresta, jotta puhdistamo saadaan tehtyä lähelle asutusta. Luulisi louhinnan hinnalla jo maksettavan varsin pitkät pätkät jätevesiputkea hieman syrjäisemmälle alueelle! Koska mukana hankkeessa ovat myös Lempäälä ja Vesilahti, olisi myös eteläinen suunta selvitettävä yhtenä mahdollisuutena. En kannata jätevedenpuhdistamon rakentamista kenenkään muunkaan takapihalle, vaan jonnekin ns. korpeen, jota kyllä vielä Pirkanmaaltakin löytyy!

Jos olet samaa mieltä, että Sulkavuori ei ole ainut mahdollinen uuden jätevedenpuhdistamon paikka, allekirjoita!

Jos haluat vielä tarkemmin perehtyä asiaan ennen allekirjoitusta, tässä linkki ely-keskuksen sivulle, jolta löytyy laajat selvitykset:

http://www.ely-keskus.fi/fi/ELYkeskukset/pirkanmaanely/Ymparistonsuojelu/YVA/Vireillä/vesihuolto/Sivut/Pirkanmaankeskuspuhdistamo,Sulkavuori.aspx