Ei Niuhalanraittia Vihdin kirkonkylään

Vastustamme Vihdin kirkonkylän keskustan kaavassa V42 ehdotettua Vihdintien muuttamista Niuhalanraitiksi. Vaikka Niuhalanraitti nimi perustuu keskiaikaiseen Niuhalan kylään, emme näe sitä nykypäivän Vihdin kirkonkylän keskeisen läpikulkutien nimenä.

Vihdin kirkonkylä on elinvoimainen ja kasvava kylä, joka haluaa omaan keskustaansa vireyttä, asukkaita ja asiakkaita sekä päivämatkailijoita. Mielestämme hyvä nimi on myös ulkopuolisesta tunnistettavissa ja jää ihmisten mieliin, tämä tukee myös matkailunäkökulmaa. Vihdintien muuttaminen Vihdinraitiksi on perusteltua, sillä se sijoittaa raitin Vihtiin, Niuhalanraitti ei mihinkään. Niuhala ei ole myöskään ainutlaatuinen nimi Suomessa.

Hyvä nimi ei herätä negatiivisia tuntemuksia. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus kertoo niuha sanasta seuraavaa: "Sana niuha merkitsee lounaisessa Suomessa Etelä-Pohjanmaata ja Hämettä myöten sekä purevaa, kylmää tuulta että äkäistä, vihaista hevosta. Idempänä sanan merkitys on niukkasyömäinen, vähäruokainen, joskus nirso. Kontiolahdelta on kokoelmiimme merkitty Niuha-Matti, jonka näkyvimmäksi luonteenpiirteeksi sanottiin saituus."

Niuhala herättää ajatuksia saituudesta, niuhoilusta ja voi tuoda koko kirkonkylään kielteisten merkitysten latauksen, joista on helppo vitsailla. Niuhalanraitin voi tulkita myös Saitalanraittina ja uskomme, että kovinkaan moni ei haluaisi asua tai yrittää tällaisia mielikuvia herättävässä osoitteessa.

Kirkonkylässä on tehty paljon työtä sen elinvoimaisuuden ja viihtyisyyden eteen, siellä on monimuotoista yritys- ja tapahtumatarjontaa. Me allekirjoittaneet emme halua, että kirkonkylän kaunis raitti muutetaan Niuhalanraitiksi. Tien nimeksi sopii parhaiten Vihdinraitti, kuten syksyllä lausuntokierroksella olleessa kaavaehdotuksessa ehdotettiin. Esitämme, että kunnanvaltuusto ei hyväksy Niuhalanraittia vaan tien nimeksi tulee Vihdinraitti.


Vihdin kulttuuritoimija- ja yrittäjäyhdistys Wichtis ry / hallituksen puolesta Tiina Veräjänkorva, p    Ota yhteyttä adressin tekijään