Elävän Lasipalatsin aukion puolesta!

Vastustamme Lasipalatsin aukion uutta asemakaavaehdotusta joka uhkaa viedä esiintymispaikan lukuisilta taiteilijoita ja muusikoilta, leivän suusta ravintolatyöntekijöiltä. Itse Amos Andersonin taidemuseota emme vastusta, sillä kaikelle kultturille löytyy paikkansa.

 

TAUSTAA (HS 28.5.2015 2:00)

Lasipalatsin aukion alle rakennettava Amos Andersonin taidemuseo saattaa tarkoittaa Mbarin ja Ravintola Lasipalatsin terasseille loppua. Aukiota koskevassa asemakaavaehdotuksessa kielletään kiinteiden lattiarakennelmien ja katosten rakentaminen aukiolle.

"Kiinteät terassit eivät todennäköisesti mahdu sinne. Aukiolle tulee taidemuseon kattoikkunoita, näyttelysalien yläosia, museon näyttelytiloja ja vapaata tilaa oleskelulle ja vaihtuville kaupunkitapahtumille", sanoo kaupunkisuunnitteluviraston asemakaavaosaston projektipäällikkö Ilpo Forssén.

Mbarin toimitusjohtaja Tapio Mäkelää kaupunkisuunnitteluviraston kaavailut huolestuttavat.

 "Suunnittelussa piti ottaa huomioon nykyisten vuokralaisten toiminta. Tällainen ei nyt toteutunut", Mäkelä sanoo.

Mäkelä kertoo, että Mbar on järjestänyt puurakenteisella terassillaan ohjelmaa kesän jokaisena päivänä viimeisten viiden kesän ajan. Tämän kesän jälkeen suositut klubit näyttävät loppuvan.

Asemakaavaehdotus mahdollistaa ulkotarjoilun, mutta ilman kiinteitä rakenteita ei säännöllistä ohjelmatoimintaa voida Mäkelän mukaan pyörittää.

Terassin purkaminen saattaa olla Mbarille kuolinisku.

"Ilman terassia ei Mbarilla ole tulevaisuutta Lasipalatsilla. On mahdollista että nämä kaupungin päätökset lopettavat Mbarin liiketoiminnan tähän syksyyn", Mäkelä sanoo.

Lasipalatsin ja Lasipalatsin aukion remontin on tarkoitus alkaa ensi syksynä.

Ravintola Lasipalatsia pyörittävän Ravintolakolmio-ryhmän hallituksen puheenjohtaja Heimo Keskinen kertoo, että remontti sulkee rakennuksen kuukausiksi. Sen jälkeen rakennuksen vuokrasopimukset tullaan mahdollisesti irtisanomaan ja kilpailuttamaan uudestaan.

Keskinen sanoo toivovansa, että asemakaavaehdotusta muutettaisiin ennen kuin kaava saa lainvoiman.

"Olisi Amos Andersonin museonkin etu, että täällä pyörii paljon ihmisiä, mutta muutamalla pöydällä ei vielä saada luotua sellaista tunnelmaa, että aukiolle kerääntyisi ihmisiä", Keskinen sanoo.

Lähde HS 28.5.2015 2:00 Lue lisää: http://www.hs.fi/kaupunki/a1432704391155

 

- Lasipalatsin kortteli ja Amos Andersonin taidemuseo. Asemakaavan muutoksen selostus http://dev.hel.fi/…/e36da86e3de72b5f7e67371a0b8b3baffe3c290…
- Lasipalatsin historiaa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Lasipalatsi
- Amos Anderson museo: http://www.uusiamosanderson.fi
- Konstsamfundet säätiö: http://www.konstsamfundet.fi
- Mbar: http://mbar.fi
- Ravintola lasipalatsi: www.ravintolalasipalatsi.fi

 

TIEDOTE 24.6.2015
 

Kansanliike Lasipalatsin aukion terassien puolesta


Sosiaalisessa mediassa on alkanut kansalaisliike
Lasipalatsin aukion puolesta.


Kampanjassa vastustetaan aukion asemakaavaehdotusta joka uhkaa viedä esiintymispaikan lukuisilta taiteilijoita ja muusikoilta, työpaikat ravintoloiden työntekijöiltä sekä toteutuessaan ankeuttaa kaupungin elävää keskustaa. Kansalaisliike ei vastusta itse Amos Andersonin museohanketta vaan peräänkuuluttaa avointa keskustelua ja aukion yhdessä suunnittelua sanelupolitiikan sijaan.

Taisteluun elävän Lasipalatsin aukion puolesta on ilmoittautunut myös merkittävä joukko kulttuurielämän vaikuttajia, lukumäärän kasvaessa päivittäin. Mukana ovat muusikot, kuten mm. Paleface, Jarkko Martikainen, Pauli Hanhiniemi, Sam Huber, Aki Tykki, Juha Kannas, Ali Alikoski, Knipi Stierncreutz, Leri Leskinen, Puppa J, kansanmuusikko Arto Järvelä, jazzmuusikko Mika Mylläri ja näyttelijät Jasper Pääkkönen, Tero Jartti sekä Suomi undrergroundin isä Matti Juhani Koponen.

Lasipalatsin aukion tapahtumia ovat järjestäneet Lasipalatsin Mediakeskus, ravintolayrittäjät, Helsingin Juhlaviikot, Helsingin kulttuuriasiankeskus, useat eri kansalaisjärjestöt sekä monet muut tahot. Tapahtumapäiviä on vuosittain noin 160 kpl koko aukiolla ja lisäksi ravintoloilla kesäkauden jokaisena päivänä. Aukiolle suunnitellut kupurakennelmat vievät suuren tilan aukiosta, mikä osaltaan vaikeuttaa ihmisten vapaata liikkuvuutta sekä toimintojen järjestämistä alueella. Tilankäytön rajaukset osaltaan tulevat vaikeuttamaan terassitoiminnan ylläpitoa, koska terassialueet on merkitty kohtuuttoman pieniksi.

”Terassien kiinteät rakenteet, jotka kaavaehdotus kieltäisi, ovat mm. musiikkistage, terassimyynnin tarjoilurakennukset, aukion kaltevuuden esteettömäksi tasoittavat rakenteet, anniskeluehtojen mukaiset wc-tilat sekä säänkestävät markiisit” kertoo mbarin Tapio Mäkelä

Mikäli asemakaava toteutuu nyt esitetyssä muodossa, seurauksena Lasipalatsin ravintoloilla ei ole jatkossa mahdollista taloudellisesti tukea aukion kulttuuritapahtumia. Pelkästään yksi ravintolayrittäjä mbar on kesäohjelmistossaan kustantanut yli 900 esiintyjän tulemisen Lasipalatsin aukiolle. Vain riittävän kokoiset terassit mahdollistavat tulevaisuudessa ohjelmatoiminnan jatkuvuuden.

Kansalaiskampanjan Facebook sivut: www.facebook.com/lasipalatsinaukio