Erikoissairaanhoidon keskittämisasetus kohtuullisemmaksi

Vuoden 2018 alussa voimaantullut erikoissairaanhoidon keskittämisasetus (582/2017) säätelee eri erikoissairaanhoidon toimenpiteet ja niiden vähimmäismäärät per yliopistollinen sairaala (erittäin vaativat toimenpiteet) ja per alue-/keskussairaala. 

Tämän asetuksen myötä leikkauksia joudutaan keskittämään isompiin yksiköihin. Vähimmäismäärien perusteena ei ole ollut lääketiede tai hoidon laatu. Inhimillisyydestä nyt puhumattakaan. Asetuksen perusteena on ollut raha. Myös kustannussäästöjen saaminen on kyseenalaista, koska potilaat pitää hoitaa joka tapauksessa. 

Esimerkiksi Kainuussa ollaan menettämässä rintasyöpäkirurgia. Vaikka hoitotulokset ovat maan huippua. Vaikka kustannukset leikkausten keskittämisen seurauksena kasvavat. Vaikka syöpäpotilaan kannalta tämä on äärimmäisen epäinhimillistä. Kokonaisuuden järjettömyyttä kuvasi erinomaisesti Synnystysten ja naistentautien ylilääkäri Ritva Keravuo mielipidekirjoituksessaan Kainuun Sanomissa 16.1.2019. 
https://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/lukijan-mielipiteet/mielipide-kirurgian-keskittamisen-perimmaiset-syyt-ovat-unohtuneet/

Keskittämisasetuksen seuraukset eivät koske vain Kainuuta. Ne koskevat käytännössä koko Suomea, alue- ja päivystävien sairaaloiden osalta. Lisäksi keskittämisasetus koskee myös yliopistosairaaloiden toimenpiteitä. Asetus siis käytännössä koskettaa suurinta osaa suomalaisia. 
Tietyssä määrin keskittäminen on tietysti järkevää, ja sitä tehdään jo tällä hetkellä. 

Tällainen yksittäisiin rajoihin, eikä hoidon laatuun, hoitoketjujen ja sairaaloiden toiminnan kokonaisuuteen perustuva ja inhimillisyyden unohtava keskittämisasetus on kuitenkin huono. Siksi sitä pitää kohtuullistaa huomiomaan hoidon laatu sekä leikkaavien sairaaloiden toiminnan kokonaisuus, ettei yhden palikan poistaminen heikennä sairaalan muita toimintoja. Ja tietysti tulee huomioida myös eri alueiden tilanne (väestön määrä, välimatkat ja väestötiheys).