Eroa, maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila

Lisätty 17.12.2009:

Eläinsuojeluliitto Animalia jakoi 8. joulukuuta vuoden 2009 Anti Animalia –huomionosoituksena maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilalle. Animalian mukaan Anttila on ministerin tehtävässä osoittanut ylenkatsetta eläinsuojelukysymyksiä kohtaan.
Joukko aktisteja kävi syys-marraskuun aikana 2009 kuvaamassa eläinten oloja yhteensä 30 suomalaisella sikatilalla. Jokaiselta tilalta saatiin kuvamateriaalia sikatalouden julmasta todellisuudesta.
http://www.youtube.com/watch?v=kHt-FC_Ivfg
Eläimillä on ahtaat ja likaiset olot, paiseita, ruhjeita, avohaavoja, makuuhaavoja, kuolleita ja puolikuolleita eläimiä muiden joukossa.
Porsaanlihatuotteiden tiedotus- ja menekinedistämisohjelma, Päivänpossu.fi on rahoitettu maa- ja metsätalousministeriön tuella 257 000 euron verran. EU, valtio ja ministeriöt sen sijaan rahoitetaanveronmaksajien eli meidän kaikkien yhteisillä rahoilla.
Animalian perustelujen mukaan ministeri Anttila on toistuvasti kiistänyt julkisuuteen tulleiden eläinsuojelullisten ongelmien olemassaolon Suomessa, vaikka myöhemmin on käynyt ilmi, että niitä tapahtuu myös täällä. Järjestö nostaa esiin Ruotsissa maaliskuussa todetun tapauksen teurassikojen puutteellisesta tainnutuksesta, jota myöhemmin todettiin tapahtuneen Suomessakin. Ruotsissa paljastukset ovat johtaneet korkean tason virkamiesten eroihin. (Lähteet: Voima/Fifi, A-talk).
--------
Marraskuussa 2007 a-studiossa esitetyistä eläinaktivistien tuotantoeläintiloilla tekemistä nauhoituksista voi jokainen katsoja omin silmin todeta, että tiloilla on paljon epäkohtia. Voi jopa puhua eläinrääkkäykseen rinnastettavista laiminlyönneistä.

Maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila, te olette vähätellyt tätä asiaa; ensin epäilemällä nauhoitusten aitoutta, sittemmin kieltämällä niiden todistusvoiman "koska eläinsuojelutarkastuksissa ei ole edes mitään rikoksia löytynyt".
Ymmärrätte varmasti, että eläinsuojelutarkastukset tehtiin nauhoitusten julkaisemisen jälkeen, Eviran varoitettua mediassa että tarkastuksia tullaan tekemään. Näin tuotantotilalliset osasivat niihin varautua ja siivota raadot, kuolevat ja vammautuneet eläimet pois.

A-studion haastattelussa kaksi viikkoa nauhojen esittämisen jälkeen puhuitte pehmoisia mm. "kuka kehittäisi sioille aktivointipallon", vaikka sukutilanne sioilla ei filmimateriaalin mukaan ole pahnojakaan.

Sikaloiden ahtautta perustelitte sillä, että "kaikilla pikkuporsailla ei ole kotia". Lausahduksen riipaisevuus lähenee katsojan mielessä jo joulusatua, kun on äskettäin nähnyt kuvia missä pikku possut ja tiput nääntyvät hitaasti kuoliaaksi.

Kerroitte myös että "ahtaasta joutilashäkistä /sika/ pääsee pois eli se on ns. kippihäkki" vaikka kippihäkkejä on ennen vuotta 2013 vain uusimmilla tiloilla.

Entisenä sikatilallisena olette lanseerannut itsenne päteväksi hoitamaan maatalousministerin tehtäviä. Taustanne saattaa kuitenkin olla rasite, koska tuntuu että katsotte eläinsuojeluasioita vain tuottajan näkökulmasta mutta ette kykene näkemään niitä eettisiä vaatimuksia joita kansalaisilla eläinsuojelun suhteen on. Olette todennut äskettäin, että muutoksiin ei ole tarvetta.

Keskustapuolueen kansanedustajien joukossa on niitäkin, jotka ovat osoittaneet kiinnostuksensa eläinsuojeluasioihin ja kunnostautuneet niissä, kuten Petri Neittaanmäki ja Tanja Saarela. Eronne takia ei puolueenne siis tarvitsisi maatalousministerin salkkua menettää. Pyydämme teitä vakavasti harkitsemaan eroa maatalousministerin tehtävistä.