Härmän Siskoille kiinteä telinesali

Härmän Siskot ry on ensi vuonna kunnioitettavat 100 vuotta täyttävä kaikenikäisiä liikuttava voimisteluseura. Viime vuosina, kiitos innokkaan ja osaavan valmentajajoukkomme, telinevoimistelun suosio on kasvanut voimakkaasti. Tällä hetkellä telinevoimisteluryhmiä on seurallamme jo kolmisenkymmentä ja jumppareita pitkälti yli toistasataa ja lisää jumppareita olisi koko ajan tulossa.

Hidastava tekijä joukkomme kasvattamisessa ja kehittämisessä on kuitenkin tilojen ja salivuorojen puute. Muutkin seurat tarvitsevat saliaikaa omille hienoille liikuntaharrastuksilleen. Omia salivuoroaikojamme myös lyhentää huomattavasti telineiden kokoaminen ja poispurkaminen.

Vetoammekin siis teihin, hyvät lasten ja nuorten liikunnan ja iloisen yhdessäolemisen kannattajat, jotta lähtisitte mukaamme vaatimaan seurallemme kiinteää telinesalia. Kun tarvitsemamme telineet olisivat aina paikoillaan samassa paikassa, jumpalle varatun ajan voisi käyttää täysipainoiseen harjoitteluun ja samalla salivuoroja vapautuisi enemmän myös muiden urheiluseurojen käyttöön nykyisistä liikuntapaikoista.

Kiitos, kun kannatat hienoa asiaa!