Kansanedustajien ja ministerien palkat alemmas

Hei.
Tämä adressi luovutetaan eduskunnalle 1.3.2007. Siihen mennessä on aikaa kerätä nimiä tähän.
Yksi suuri epäkohta lainsäädännössämme on, kun kansanedustajat voivat itse päättää palkoistaan, kuten ministeritkin. Tuntuu hullulta ajatella, että samalla kun kyseiset henkilöt paatoksella paasaavat, kuinka vähäosaisten asia on myös heidän asia, niin he nostavat palkkojaan välittämättä tuon taivaallista tavallisten palkansaajien palkankorotuksista. Sitten sanotaan, että nyt tehdyt korotukset saattavat kansanedustajien ja ministerien palkat "vain" ajantasalle. Kuitenkin, R.Uosukaisen junailtua joitakin vuosia taaksepäin kansanedustajien palkkoja, toisilla nousi palkka liki kaksinkertaiseksi, vedottiin silloin, että palkat on nyt saatettu oikealle tasolle. Tästä huolimatta, joka korotus, joka heille on sen jälkeen tehty, on ollut reilusti korkeampi prosentuaalisesti, kuin mitä tavallisille palkansaajille. Millä yhtälöllä tämä on selitettävissä?
Kansanedustajat ja ministerit jatkuvasti puhuvat ja toteuttavat leikkauksia ja verotuloja lisäävät aina jollain syyllä, mutta omista ylisuurista palkoista ei tingitä, muiden vähempiosaisten tuloista kylläkin. Ja on helppoa verottaa kaikkea, kun itseä ne eivät paljon hetkauta, hyvien etuisuuksien ansiosta.
Haluankin koko Suomen kansan heräävän unestaan ja alkavan toimiin kyseisen sorron lopettamiseksi Suomesta. Sama mädännäisyys on levinnyt myös suurten yhtiöitten piiriin. Herroille maksetaan käsittämättömiä optioita ja muita
etuisuuksia, ja muka ne palvelevat tarkoitusta. Rajansa kaikella.


T Harri Harju, Tirehtöörinpiha 2 C 2, 90450 Kempele


Harri Markus Harju    Ota yhteyttä adressin tekijään