HERTTONIEMEN nuorisotalon ja kirjaston puolesta

 

 

HERTTONIEMEN KIRJASTO/NUORISOTALOA UHKAA LAKKAUTUS

Kettutiellä sijaitseva kirjaston talo nuorisotiloineen on esitetty purettavaksi ja alueelle on suunniteltu asuinrakennuksia Kaupunkisuunnitteluviraston toimesta. Suunnitelmassa esitetään palveluiden siirtämistä Herttoniemen metroasemalle nykyistä pienemmissä tiloissa kirjaston osalta. Metroaseman seutua suunnitellaan laajennettavan rajusti: Jos suunnitelma toteutuu, rakennettava kerrosala vastaisi lähes puolta kauppakeskus Itäkeskuksen pinta-alasta.

 

NYKYTILANNE

Nykyinen nuorisotalon ja kirjaston keskeinen sijainti ovat ihanteelliset erityisesti lasten, nuorten, vanhusten sekä autottomien Länsi- Herttoniemeläisten kannalta. Tilat ovat luontevasti koulujen läheisyydessä ja lapset pääsevät kulkemaan niihin itsenäisesti.

 

SUUNNITELMASSA EI HUOMIOIDA LAPSIA

Laajennuksen myötä metroaseman seudun liikennemäärät tulevat lisääntymään. Olemme huolissamme aseman ympäristön turvallisuudesta lapsille ja turvattomuuden tunteen lisääntymisestä. Kulkeminen metroasemalle kirjastoon ja nuorisotiloihin edellyttäisi suurelta osalta lapsista julkisten liikennevälineiden käyttöä. Matkalipun ostamiseen tarvitaan rahaa, mikä sijainnin ohella asettaisi lapset eriarvoiseen asemaan palveluiden saavutettavuudessa.

 

VAATIMUS

Kirjasto ja nuorisotilan toiminta jumppamahdollisuuksineen tulee säilyttää kaavoitettavalla alueella. Länsi-Herttoniemi on suuri asuinalue asukasmäärän ollessa yli 8000 ja nykyiset palvelut koetaan erittäin tarpeellisiksi. Kaavoituksessa tulisi myös huomioida alueen asukkaiden tarve valikoimiltaan kattavasta ruokakaupasta. Ruokakaupan sijoittaminen kirjaston läheisyyteen lisäisi luonnollisesti kirjaston käyttöastetta entisestään.

 

 

Adressi ja muut mielipiteet suunnitelmaan on ilmaistava 25.3.2013 mennessä Kaupunkisuunnitteluvirastoon kirjallisesti.

Virasto järjestää keskustelutilaisuuden asiasta 13.3. klo 18-20 Kettutien nuorisotalolla.

 

Lisäys 25.3.2013:
Adressi allekirjoituksineen on toimitettu perille kaupungintalon kirjaamoon 25.3.2013.
Allekirjoituksia saimme lyhyessä ajassa kerättyä paperiversioiden kera yhteensä yli 800!
Iso kiitos kaikille auttaneille :)
Adressi ja tieto allekirjoittaneiden lukumäärästä on toimitettu kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenille.

Adressia ei poisteta toistaiseksi, koska talon kohtalo on vielä auki.

 

 

 


Terhi Knopman ja Hillevi Vähälä-Aranko    Ota yhteyttä adressin tekijään

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla tämän adressin annan luvan siihen, että Terhi Knopman ja Hillevi Vähälä-Aranko voi luovuttaa tällä lomakkeella antamani tiedot päätöksentekijöille.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.







Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…