Hervannan laskettelukeskuksen toiminta säilytettävä!

F0AF2505-2047-40AE-8C0B-473E9D079D68.jpeg
Tampereen rinteet Oy:n lähirinnetoiminta Tampereella on päättynyt. Kaupungin 8/2018 päätöksellä Hervannan rinteet suljetaan ja Mustavuoressa jatkaa uusi yhtiö.

Tämä on valtava pettymys Itä-Tampereen lapsiperheille! Aikuisten rinteiden lisäksi käytössä on ollut suosittu lastenrinne, jossa köysihissin ansiosta on päässyt lajin pariin myös pienet lapset. Lisäksi alueella on toiminut suosittu kahvila ja makkaranpaistopiste, sekä Tampereen rinteiden ylläpitämä pulkkamäki. Keskuksessa kymmenet lapsiperheet ovat viettäneet aikaansa talviaikaan päivittäin.

Mikäli kaupunki haluaa tukea lasten ja nuorten liikuntaa, se ei sitä ainakaan tee sulkemalla suositun liikuntakeskuksen, jonka käyttäjien ikäjakauma on 1-vuotiaista aikuisiin saakka. 

Vetoan kaupunginhallitukseen, jotta asia otettaisiin käsittelyyn ja mietittäisiin mahdollisia toimenpiteitä Hervannan laskettelukeskuksen säilyttämiseksi!


Anne-Maria Heinonen    Ota yhteyttä adressin tekijään

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla tämän adressin annan luvan siihen, että Anne-Maria Heinonen voi luovuttaa tällä lomakkeella antamani tiedot päätöksentekijöille.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.







Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…