Hietasaari osaksi Oulun kansallista kaupunkipuistoa

Hietasaari pyytää jälleen huomiotasi - tule tukemaan kirjan julkaisua

07.11.2015 18:53   Muokkaa

Hyvä Hietasaaren tukija,

  • allekirjoitit vuonna 2013 adressin 'Hietasaari osaksi Oulun kansallista kaupunkipuistoa'
  • julkaisimme huhtikuussa 2014 kirjan 'Minun Hietasaareni, osa 1. Hietasaari aktiivinen lähiluonto'
  • Hietasaari-liike perustettiin toukokuussa 2014

Nyt olemme julkaisemassa kirjaa 'Minun Hietasaareni, osa 2. Yhteisöllistä elämää Hietasaaressa'

Kampanjoimme kirjan julkaisemiskulujen kattamiseksi myymällä kirjaa ennakkoon ja lisäksi myymme 1. osaa ja kahta korttisarjaa, joissa on kuvia Hietasaaresta.

Tule tukemaan kampanjaa, jotta oululaisten tietoisuus Hietasaaresta lisääntyy ja Hietasaaren arvot tunnustetaan ja näkyvät Hietasaaressa vielä lapsille ja lapsenlapsille. 

Kirjan kokoaa Hietasaari-liike, jossa on mukana noin 20 oululaista järjestöä.  
Toimituskuntaan kuuluvat Raija Lähdesmäki, Anne Kleemola, Merja Ylönen, Kari Sallamaa ja Kalle Hellström.
 
Linkki Mesenaatin sivulle:
 
Toimitamme kirjat ja kortit tukijoille heti kampanjan päätyttyä 15.12.2015 antamiesi yhteystietojen mukaan.
 
____________________________________________________________________________________________
Allekirjoittamalla olet mukana puolustamassa Hietasaarta, joka nykyiselläänkin on suosittu luonnonmukainen virkistysalue.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Olet tervetullut Hietasaaren tukiryhmän perustamiskokoukseen TIISTAIna 6.5.2014 klo 18 alkaen.

Kokoontumispaikka - Oulun Invalidien kesäkoti Irjala , Mustasaarentie, Hietasaari, Oulu.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Minun Hietasaareni osa 1 on julkaistu 20.3.2014

Minun Hietasaareni-sarjan tavoitteena on, että Hietasaari säilytetään maaseutumaisena vapaa-ajan ympäristönä, jossa voi harrastaa sekä viettää vapaa-aikaa kansallisen kaupunkipuiston antaman statuksen arvoisesti. Olemme mielellämme mukana ideoimassa Hietasaaresta yhtä Oulun kulttuuriympäristön helmeä. Esitämme kansallisen kaupunkipuiston perustamista vaihtoehtona yhdyskuntarakentamiselle ja eakennetulle virkistytoiminnalle. Hietasaarelle ominainen toiminta voi säilyä ja luontoon tukeutuvia toimintoja kehittää, kulttuuriympäristöä ylläpitää ja yhdistykset kehittää toimintaansa.

VISIO - Oulun kansallinen kaupunkipuisto. Hietasaari - aktiivinen lähiluonto -kirjan pdf-tiedosto on ladattavissa osoitteessa www.minunhietasaareni.net

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tiedoksi:

Uuden Oulun yleiskaavaluonnos on nähtävillä 19.2-21.32014 Oulu10-palveluissa, Torikatu 10 mielipiteiden esittämistä varten sekä luettavissa osoitteessa http://www.ouka.fi/oulu/kaupunkisuunnittelu/yleiskaavaluonnos.

Kaavaluonnoksessa Hietasaari on suunniteltu kaupunkimaiseksi alueeksi. Olethan mukana varmistamassa, että Oulussa säilyy lähiluonto virkistysalueena Hietasaaressa!

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lauantaina 7.9.2013 FT Ulla Pohjamo esittelee näyttelyä klo 13 alkaen

yhteistyössä: Pohjois-Pohjanmaan museoyhdistys ry

Hietasaari - kadotettu kaupungiosa?

Pohjois-Pohjanmaan museo, Ainolan puisto, Oulu. Avoinna ti - su 10 - 17

Näyttelyaineisto: Ulla Pohjamo, väitöskirja (Esikaupunki moniäänisenä
kulttuuriperintönä – Oulun Hietasaari; https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2012/02/tiedote-2012-02-06-10-20-13-615385)

Pohjois-Pohjanmaan kesänäyttely on tutustumisen arvoinen. Kuuntele myös entisten asukkaiden autenttisia muisteloita kuulokkeilla!------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Yhdistykset, jotka nimellään ovat allekirjoittaneet adressin:

1. Tuiran Suuralueen yhteistyöryhmä

2. Tuiran asukasyhdistys ry

3. Pikisaaren asukasyhdistys ry

4. Toppilansaaren ja Hietasaaren asukasyhdistys ry

5. Pohjois-Pohjanmaan piiri, Suomen Luonnonsuojeluliitto ry

6. Oulun Luonnonsuojeluyhdistys ry

7. Luonto-Liiton Pohjois-Suomen piiri

8. Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys ry

9. Oulu-seura ry

10. Oulun Invalidien yhdistys ry

11. Oulunseudun yhdenvanhemman perheet ry

12. Oulun seudun CP-yhdistys ry

13. Oulun Eläkeläiset ry

14. Eläkeliitto Oulun yhdistys ry

15. Oulun Hietasaaren palstaviljelijät ry

16. Hyötykasviyhdistys ry, Oulun seudun alaosasto

17. Oulun Jousimiehet ry

18. Oulun Suomi-Saksa-yhdistys ry

19. Oulun Sieniseura ry Oulun

20. Tuglas-seura ry

21. Pohjois-Pohjanmaan museoyhdistys ry

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
7.5.2013 oli Oulun kaupungin Yhdyskuntalautakunnan kokouksen esitylistalla:
Asemakaavan ja tonttijaon muutos nro 564-1976, Hietasaaren kaupunginosa (Holstinsalmentie, Vellamontie, Nallikarinranta); LUONNOS
"esityksenä on , että Yhdyskuntalautakunta asettaa asemakaavan ja tonttijaon muutosluonnoksen MRL:n 62 §:n perusteella nähtäville mielipiteen esittämistä varten."
Mitä useampi taho lausuu mielipiteensä suunnitelmaluonnoksesta sen parempi.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Tiistaina 16.4.2013 klo 14 Oulun ympäristötalolla, Solistinkatu 2 luovutimme tämän adressin, jonka tavoitteena on saada Ouluun kansallinen kaupunkipuisto. Adressi luovutettiin kansalaisaloitteena yhdyskuntalautakunnan puheenjohtaja Hanna Sarkkiselle.
Kansalaisaloitteen teksti, luovutustilaisuudessa pidetty puhe ja tiedote ovat luettavissa kohdassa 'Tiedotteet'.
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Hietasaaren arvot on turvattava perustamalla kansallinen kaupunkipuisto Oulujoen suistoon.
Oulujoen suiston kaupunkipuiston rajaus löytyy Oulun yleiskaavasta 2020: Hietasaari ja sen itäpuoliset pikkusaaret, suistoalueen pienemmät saaret sekä suistoalueen rantapuistot ja niihin liittyvät julkisen rakentamisen alueet. Oulujoen varrella suiston kaupunkipuisto ulottuu Pohjantien siltaan ja Kaupunginojan varressa Rautatienkatuun.
Hietasaari on oululaisten olohuone – tärkeä virkistäytymis- ja vapaa-ajanviettopaikka kävelymatkan päässä keskustasta. Hietasaaren vehreä luonto, ulkoilureitistöt ja monimuotoinen polusto tarjoavat elämyksiä niin oululaisille kuin matkailijoille. Hietasaari on myös Oulun uloin rantaviiva merelle. Hietasaaren valtakunnallisestikin tunnustettu kulttuuriympäristö, johon kuuluu 60 huvilaa, kertoo menneestä ajasta. Nämä arvot ovat nyt jäämässä yhdyskuntarakentamisen jalkoihin, vaikka huvilat ovat aktiivisesti oululaisten käytössä yhdistystoiminnan kautta. Yhtäkään näistä ei ole enää varaa menettää. Hietasaaren Nallikarin alueelle ollaan suunnittelemassa huvipuistoa sekä paljon melua ja liikennettä aiheuttavia toimintoja. Ne eivät sovellu Hietasaareen ja ovat myös suojelumääräysten vastaisia.
Esitämme kansallisen kaupunkipuiston perustamista vaihtoehtona kaavoitussuunnitelmille. Kansallisessa kaupunkipuistossa Hietasaarelle ominainen toiminta säilyy ja luontoon tukeutuvia toimintoja voidaan kehittää. Myös vanhaa kulttuuriympäristöä on mahdollista ylläpitää ja alueella toimivat yhdistykset voivat kehittää toimintaansa.
Kaupunkilaiset ja vierailijat ovat löytäneet kansalliset kaupunkipuistot vapaa-ajan viettopaikoiksi. Kansallinen kaupunkipuisto määrittää toimijatahot, toiminnan, luonnontilaisuuden, ylläpidon, korjaustarpeen ja alueelle sopivan rakentamisen. Suomeen on arveltu sopivan noin kymmenen kaupunkipuistoa. Kuusi puistoa on jo perustettu ja ainakin seitsemän on valmistelussa. Oulussa tehtiin aloite vuonna 2000 kansallisen kaupunkipuiston perustamiseksi Oulujoen suistoon, johon Hietasaari myös kuuluu.
Vetoamme Oulun kaupunkiin, jotta se välittömästi ryhtyy valmistelemaan kansallisen kaupunkipuiston hakemusta yhteistyössä alueen käyttäjien ja ympäristöviranomaisten kanssa. Allekirjoita aloite ja olet turvaamassa Hietasaaren ja Oulujoen suiston arvojen säilymistä tuleville sukupolville.
Lisätietoa aiheesta ja tilaisuus ajatusten vaihtoon                                                                                                                                              - https://www.facebook.com/ProHietasaari (Hietasaari osaksi Oulun kansallista kaupunkipuistoa)

Liisa Rinne ja Raija Lähdesmäki    Ota yhteyttä adressin tekijään