Home- ja kosteusvaurioista sairastuneet huomioitava

Kosteusvaurioiden aiheuttamat sisäilman altisteet sairastuttavat ihmisiä vakavasti ja pysyvästi. Kosteusvaurioisten rakennusten on todettu aiheuttavan mm. muutoksia immuunijärjestelmän toiminnassa, hermostollisia ja kognitiivisia häiriöitä, hengitystie- ja silmätulehduksia, masennusta, sisäelinvaurioita, reumaa, vakavia kehkosairauksia, syöpää sekä herkistymistä mm. kemikaaleille, hajusteille, muoveille ja myös ruoka-aineille. Osa altistuneista herkistyy pysyvästi niin, että oleskelu on mahdotonta suuressa osassa rakennuksia, minkä vuoksi asuminen, työssäkäynti ja asioiden hoitaminen vaikeutuu huomattavasti.

Sairastuneet eivät saa tilanteensa edellyttämää tukea, hoitoa ja yhteiskunnan palveluita, vaikka heidän tilanteensa on kriittinen ja romuttaa elämän peruspilareita – kotia, terveyttä, työtä, opiskelumahdollisuuksia ja sosiaalista turvaverkostoa. Moni on terveytensä lisäksi menettänyt omaisuutensa ja irtaimistonsa, jäänyt vaille toimeentuloa ja tullut leimatuksi psyykkisesti sairaaksi.

Me allekirjoittaneet vaadimme, että:

- home- ja kosteusvaurioista oireilu tunnustetaan todelliseksi sairaudeksi. Sairastuneiden on saatava asianmukaista lääkärinhoitoa. Lääkäreiden tietämystä asiasta tulee lisätä, ja sairastuneiden leimaaminen psyykkisesti häiriintyneiksi on lopetettava. Sairaissa rakennuksissa oireileville on saatava virallinen diagnoosi, diagnoosinumero ja sitä kautta oikeus sairaslomakorvauksiin, uudelleenkoulutukseen ja tarvittaessa sairaseläkkeeseen. Sosiaaliviranomaisia on valistettava asiasta, jotta sairastuneet eivät tule torjutuksi apua hakiessaan.

- Pahasti herkistyneille on järjestettävä hätämajoitusta. On perustettava hometurvakoteja, joihin homekatastrofin keskellä olevat ihmiset pääsevät suojaan oireilua aiheuttamattomiin tiloihin. Heidän lisäaltistumisensa aiheuttaa inhimillisen kärsimyksen lisäksi myös suuria kustannuksia yhteiskunnalle.

- Sairaiden rakennusten vuoksi kodittomiksi jääneille, omaisuutensa menettäneille, psyykkisesti sairaiksi leimatuille ja vakavasti sairastuneille on heidän niin halutessaan järjestettävä kriisiapua.

- On luotava uudenlaisia tapoja tarjota yhteiskunnan peruspalveluja ihmisille, jotka eivät enää pysty käymään tai olemaan sairaissa rakennuksissa. On kehitettävä etäopiskelumahdollisuuksia kouluissa ja opiskelupaikoissa oireileville ja tuettava etätyömahdollisuuksia ja uudelleenkoulutusta. On huomioitava palvelut niille, jotka eivät pysty asioimaan esim. sairaaloissa, terveyskeskuksissa, kirjastoissa, virastoissa ja kaupoissa.

- Rakentamiseen ja korjausrakentamiseen on suhtauduttava sen vaatimalla vakavuudella. Huonolla rakentamisella on vakavat yhteiskunnalliset ja inhimilliset seuraukset. Pahimmat rakennukset on määrättävä käyttökieltoon, jotta estetään suuremman ihmismäärän altistuminen ja sairastuminen. Terveystarkastajien resursseja ja asiantuntemusta on lisättävä. On selvitettävä, miksi ihmiset sairastuvat vakavasti rakennuksissa ja tehtävä vaadittavia toimenpiteitä. Uusia rakennusmateriaaleja ja -tapoja on tutkittava tarpeeksi ennen niiden käyttöönottoa. Rakennuksilla on valvottava kunnollisen rakentamisen periaatteiden toteutumista. Asukkaita, rakennusten käyttäjiä ja huoltohenkilökuntaa on valistettava siitä, kuinka rakennukset pysyvät terveinä.

P.s. Muistathan käydä varmistamassa allekirjoituksesi sähköpostissasi.

http://www.homepakolaiset.fi


homepakolaiset@homepakolaiset.fi    Ota yhteyttä adressin tekijään