Hyvinkää-lisän puolesta!

Hyvinkää-lisän puolesta!

Hyvinkään kaupunki on tähän asti maksanut kotihoidon tuen lisäksi perheille kuntalisää täydentääkseen päivähoidon palvelujärjestelmää. Kuntalisä on vapaaehtoinen korvaus perheelle, joka hoitaa lapsensa kotona ja kunnat voivat itse asettaa sen maksamiselle ehtoja. Hyvinkäällä perheille maksetaan kuntalisää kotona hoidettavasta alle 2-vuotiaasta lapsesta tiettyjen ehtojen täyttyessä 200 € / kk.

Hyvinkään opetuslautakunta esittää lasten kotihoidon tuen kuntalisän eli Hyvinkää-lisän maksamisen keskeyttämistä vuoden 2016 heinäkuusta alkaen. Lopullinen päätös asiasta syntyy 7.12.2015 klo 12.00 alkavassa kaupunginvaltuuston kokouksessa, jossa käsitellään vuoden 2016 budjettia.

Kuntaliiton vuonna 2014 teettämän tutkimuksen mukaan kuntalisää maksoi 30 % kunnista. Kunnista, joissa kuntalisää maksettiin, kolmannes kunnista arvioi, että kuntalisän maksamisella on ollut vaikutusta varhaiskasvatuspalvelujen kysyntään. Vastaajat arvioivat, että kuntalisän maksaminen on vähentänyt varhaiskasvatuspalvelujen kysyntää sekä siirtänyt myöhemmäksi lasten hoitoon tuloa ja vähentänyt erityisesti alle 3-vuotiaiden hoitotarvetta. Vuorohoitoa tarvitseville kuntalisä on tarjonnut hoitomahdollisuuden kotona. On hyvin todennäköistä, että huomattava osa alle 2-vuotiaista kotona hoidetuista lapsista siirtyisi päivähoitoon ja heidän lisäksi myös muut kotihoidossa olevat sisarukset, jos kuntalisä keskeytettäisiin. Vuonna 2014 Hyvinkään kaupungin varhaiskasvatuspalvelut teki selvityksen kotihoidon tuen Hyvinkää-lisän päivittämisen tueksi. Kyselyn perusteella 62 % vastaajista koki Hyvinkää-lisän maksamisen vaikuttaneen päätökseen jäädä kotiin hoitamaan lasta. Selvityksen yhtenä tarkoituksena oli löytää eväitä kuntalisän ehtojen tarkentamiseksi, joka johtaisi päivähoitolasten määrän vähenemiseen. Selvityksestä tehtyjen johtopäätösten perusteella ehdotettiin muutoksia Hyvinkää-lisän myöntämisen ehtoihin määräaikaisessa työssä olleen osalta sekä Hyvinkää-lisän hakemisen ja maksamisen osalta. Nämä muutokset johtaisivat perheiden tasapuolisempaan kohteluun ja parempaan asiakaslähtöisyyteen.

Vuonna 2014 Hyvinkää-lisää maksettiin 179 perheelle. Hyvinkään kaupungin tilinpäätösasiakirjojen 2014 tunnuslukujen mukaan kotihoidon tukea maksettiin 358,40 € / kk ja Hyvinkää-lisää 188,89 € / kk tuensaajaa kohti (yht. 547,29 € / kk eli vuodessa 6 567,48 €). On syytä muistaa, että myös sosiaalisesta etuudesta maksetaan veroa. Hyvinkää- lisään oikeutetuissa perheissä kotona kuitenkin hoidetaan useampaa kuin 179 lasta, kun huomioidaan muut perheen alle esikouluikäiset lapset. Hyvinkää-lisän keskeyttämistä perustellaan säästöillä, jotka mitataan euroissa. Säästöjä saataisiin laskelmien mukaan vuonna 2016 noin 200 000 € ja seuraavana vuonna 400 000 €. Kuitenkin jo vuonna 2014 lasten kotihoidon tuen lakkauttamiseen liittyvien keskustelujen yhteydessä todettiin säästölaskelmien olevan kyseenalaisia, eikä kaikkea voi edes mitata rahassa. Kuten psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvisen on todennut: ”Puolitoistavuotiaaksi asti lapselle ehdottomasti paras hoitopaikka on koti. Siitä eteenpäin jokainen kotona vietetty kuukausi on alle kolmivuotiaalle lapselle etu.” Äidin tai isän hoitaessa alle 3-vuotiasta lastaan kotona säästöjä ei välttämättä voida kirjata sen vuoden sivistystoimen budjettiin, mutta säästöjä syntyy pieninä puroina hyvinkääläisten lasten kasvaessa!

Hyvinkään kaupungin tilinpäätösasiakirjojen 2014 tunnuslukujen yhden päivähoitopaikan toimintakate on 7 549 € vuodessa eli 630 € /kk. Tämä on summa, joka kunnalle jää maksettavaksi yhdestä päivähoitopaikasta vanhempien maksaman päivähoitomaksun jälkeen. Vuonna 2015 keskimääräinen kunnallisveroprosentti on 19,85 eli hieman suurempi kuin Hyvinkäällä(19,75 %). Jos töihin palaava vanhemman ansiotulot ovat vuodessa 32 000 € maksaa hän siitä 16 % kunnallisveroa eli 5 760 € (Veronmaksajain keskusliitto ry.). Tämä ei riitä kattamaan edes yhden päivähoitopaikan kustannuksia! Onko viisasta lisätä päiväkotihenkilökunnan työtaakkaa ja vaikeuttaa päivähoitopaikkaa ehdottomasti tarvitsevien perheiden mahdollisuutta saada lapselleen/lapsilleen hoitopaikka lähipäiväkodista?

Toisessa vaakakupissa ovat hyvinkääläiset lapset, lapsiperheet ja heidän hyvinvointinsa, toisessa kunnan säästöt. Onko Hyvinkäällä hyvä huomen?

1) Me allekirjoittaneet vaadimme, että lasten kotihoidon tuen kuntalisää (Hyvinkää-lisä) ei keskeytetä.

2) Lasten kotihoidon tuen Hyvinkää-lisän ehtoja tarkistetaan siten, että ne huomioivat tasapuolisemmin perheiden eri elämäntilanteet.

Adressi on mahdollista allekirjoittaa 22.11.2015 asti, jonka jälkeen se luovutetaan Hyvinkään kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle vaunumarssin päätteeksi 25.11.2015.