Israelin täytyy elää

Koska median yksipuolinen tiedottaminen Israelin tilanteesta on jatkuvaa, on syytä kertoa asiasta totuus.

Israel ja juutalaiset ovat Jumalan omaisuuskansa ja niitä vihataan syvästi sen lähimaissa ja koko muslimimaailmassa. Esimerkiksi Hizbollah-järjestön tavoitteena on yksiselitteisesti Israelin valtion hävittäminen maapallolta. Libanonista ammutaan Israeliin jatkuvasti ohjuksia, pahimpina päivinä jopa satoja. Siviiliuhreja on paljon, mutta heistä ei meille juurikaan tiedoteta.

Kun Suomeen hyökättiin, Suomen oli lienee oikeutettua puolustaa itseään. Ajatellaanpa asiaa niin, että jos esim. Ruotsin puolelta alkaisi länsirajalle, Suomen puolelle sataa raketti- ja ohjusiskuja. Olisiko Suomi oikeutettu puolustamaan maataan vai olisiko se niin tehdessään terroristinen maa ja siviilien tappaja?

Jos olet kanssamme samaa mieltä siitä, että Israelin täytyy elää, kirjoita nimesi adressiin ja rukoile Israelin ja juutalaisten puolesta, kuten Jumalan tahto on.
Kun tähän adressiin on tullut yhteensä vähintään 10 000 nimeä, toimitamme sen postitse muutamaan Suomen suurimmista tiedotusvälineistä (mm. YLE, MTV3, Helsingin Sanomat).


Marko ja Pia Tiusanen    Ota yhteyttä adressin tekijään