Jäähalli Janakkalaan, osa II

Janakkalan Kiekko luovutti 5.2.2007 Janakkalan kunnanhallitukselle Janakkalan jäähallin puolesta kerätyn adressin, jonka oli allekirjoittanut 1318 henkilöä. Jäähallihanke on sen jälkeen, osittain adressin voimalla, edennyt ja Janakkalan kunnanvaltuusto päättää kokouksessaan 7.4.2008, rakennetaanko Janakkalaan jäähalli vai ei.

Edellisen adressin jälkeen Janakkalan kunnan väkiluku on kasvanut useilla sadoilla henkilöillä ja Janakkala on noussut Suomen suurimmaksi kunnaksi, jossa jäähallia ei ole tai sen rakentamisesta ei ole tehty päätöstä.

Osoittaaksemme kunnanvaltuustolle, että jäähalli on edelleen tarpeellinen, keräämme sen puolesta jälleen nimiä. Mikäli kannatat jäähallin rakentamista Janakkalaan, ole ystävällinen ja laita nimesi adressiin.

Tämä nyt kerättävä, edeltäjäänsä toivottavasti suositumpi, adressi tullaan luovuttamaan Janakkalan kunnanvaltuuston puheenjohtajistolle ennen 7.4.2008 pidettävää kokousta.

ADRESSI ON TULOSTETTU LUOVUTUSKUNTOON 7.4.2008. SE LUOVUTETAAN KUNNANVALTUUSTON PUHEENJOHTAJALLE ENNEN RATKAISEVAA KOKOUSTA.


Timo Järvenpää, Janakkalan Kiekko    Ota yhteyttä adressin tekijään