Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan!

Uuden hallituksen säästötavoitteet suuntautuvat täysin yhteiskunnan vähäosaisimpia vastaan. Uhataan lapsilisä- ja opintotukileikkauksella, sähköveron korotuksella, asuntovelkaisen korkovähennysoikeuden poistamisella, työttömyysturvan puolittamisella, pitkäaikaistyöttömien siirtämisellä kunnan vastuulle, pyhäkorvauksien poistamisella, jos me tavalliset kansalaiset emme hyväksy hallituksen politiikkaa. Lisäksi hallitus on suunnitellut Suomelle lisäsäästöjä ja yhteiskuntasopimusta. Yhteiskuntasopimuksen allekirjoittaminen tarkoittaa sitä, että työväestön palkkoja lasketaan ainakin 10 % ja palkankorotukset jäädytetään vuosiksi eteenpäin (eli, vaikka asiat korjaantuisivatkin nopeassa aikataulussa, palkat eivät tule vuosiin nousemaan)!!  

Autoveron alennuksen kustantavat köyhät, kun samanaikaisesti nostetaan ajoneuvoveroa. Köyhällä ei kuitenkaan ole varaa uuteen autoon, kun joutuu jo vanhastakin maksamaan lisää.

Hallitus leikkaa jo alakanttiin laskettuja sosiaalietuisuuksia. Hallitus kiristää kiinteistöveroa ja kiinteistön lämmittämisen kustannuksia. Hallitus leikkaa monin tavoin koulutuksesta, perhepäivähoidosta, eläkeläisten asumistuesta jne., jne. Koko säästölista tuntuu loputtomalta.

Hallituspolitiikka suosii varakkaita, kun pääoma- ja osinkotukien veroja ei koroteta. Edelleen jatketaan lapsilisien maksua parempituloisille. Väärinkäytökset esim. rakennusalalla jatkuvat. Ovet ovat edelleen avoimina veroparatiiseihin.

Me tavalliset kansalaiset emme näe hallituksen suunnittelemia säästötoimenpiteitä järkevinä toimenpiteinä tämän hetkisessä taloudellisessa tilanteessa. Yhteiskunnan vähempiosaisten taloudellista tilannetta huonontamalla, huononnetaan koko yhteiskunnan tilaa. Se, mikä säästyy, on jo suunniteltu jaettavaksi varakkaammille tulo- ja autoveron alennuksena. Suomen velat jäävät silti maksamatta ja tämä kehitys ei ole kenenkään kannalta järkevää.

Facebook -sivustolla pääset myös keskustelemaan säästöistä ja yhteiskuntasopimuksesta, ellet ole vielä liittynyt.. 

https://www.facebook.com/groups/971111899587853/?fref=nf


Marja-Leena Koivikko    Ota yhteyttä adressin tekijään

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla hyväksyn, että adressin tekijä Marja-Leena Koivikko voi luovuttaa tällä lomakkeella antamani tiedot päätöksentekijöille.


TAI

Saat sähköpostiviestissä linkin vahvistaaksesi allekirjoituksesi. Varmistaaksesi, että saat lähettämämme viestit, lisää info@adressit.com yhteystietoihisi tai turvallisten lähettäjien listalle.

Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Facebook
Luotatko nykyhallituksen kykyyn ratkaista maan talousongelmat?