Jousenpuiston asemakaavaehdotus

SATAMETRINEN TORNI TONTUNMÄEN VIEREEN?

Laita nimesi listaan jos vastustat Jousenpuiston asemakaavaehdotusta. Katsomme, että kaupunkisuunnittelulautakunnan tulisi palauttaa kaavaehdotus uudelleen valmisteltavaksi, jotta kaavan kaupunkikuvalliset virheet ja muut puutteet saadaan korjattua.

* 26-kerroksinen, liki 100-metrinen tornitalo Tontunmäen ja Tapiolan väliin.

* 1 100 uutta asukasta pienelle peltoläntille ilman uusia peruspalveluita

* Pyörä- ja kävelytie, jolla jyräävät kaupan lastirekat ja jäteautot

* Korttelitehokkuus, jota käytetään maailman miljoonakaupungeissa

Espoon kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee keskiviikkona 30.5.2012 kokouksessa Jousenpuisto asemakaavaesitystä. Kaava on matkan varrella muuttunut voimakkaasti ja esimerkiksi alueen rakennustehokkuus on kaksinkertaistunut. Alueelle aiotaan yhden 26-kerroksisen tornin lisäksi rakentaa myös pari 17-kerroksista tornia sekä yhdeksän normaalia kerrostaloa.

Jos nykyinen kaava toteutuisi, alueesta tulisi erittäin tiivis. Puutarhakaupungin keskelle nousisi melkoinen neuvostokolossi. Korttelitehokkuus olisi pahimmillaan jopa 4,6. Vastaavia lukuja on yleensä lähinnä miljoonakaupungeissa. Tapiolan kulttuurimaiseman suunnitelma tuhoaisikin kertaheitolla.

Rakennusoikeutta on osoitettu alueelle niin paljon, ettei kaava enää ratkea järkevällä tavalla. Niinpä kaikkiin alueelle esitettyihin taloihin ei enää pystytä järjestämään turvallista huolto- ja saattoyhteyttä. Pulma on ratkaistu sallimalla huoltoajo myös alueen keskeisellä, Tapiolan ja Tontunmäen yhdistävällä, kävely- ja pyörätiellä. Kymmenien lasten koulutiellä voivat tulevaisuudessa ajaa siis myös rekat ja jäteautot. Liikennejärjestelyihin liittyy muitakin pulmia, sillä pelättävissä on, että alueen ainoa varsinainen kadunpätkä tulee olemaan varsin ruuhkainen.

Kaavan valmisteluun liittyy monia muitakin puutteita. Alueen kaupallisista palveluista on tehty huolellinen selvitys, mutta jopa 1 100 asukkaan muut palvelutarpeet sivuutetaan yhdellä lauseella. Näin siitä huolimatta, että lähikoulussa tulevat seinät jo nyt vastaan ja Tapiolan alueella on yhden päiväkodin vaje. Kaavan asianmukaisuutta valvovan viranomaisen lausunto perustuu myös keskeiseltä osaltaan väärään lähtötietoon alueelle esitetyistä kerrosluvuista.

Kaavaan on mahdollista vielä vaikuttaa. Parhaiten tämä käy allekirjoittamalla tämä nettiadressi.

Lisätietoja aiheesta ja valtuutetuille jätetty kirjelmä löytyy osoitteessa www.tontunmaki.fi.

 

Espoossa toukokuussa 2012

Tapiolan Kilta ry, Tontunmäki-seura ja Tapiolan Puistovillat