Kempeleen Köykkyristä oikea laskettelukeskus

Hei,

Haluan luoda Köykkyristä toimivan ja monipuolisen laskettelukeskuksen. Urheiluseura Kempeleen Pyrintö ei ole kehittänyt rinnettä sen käyttäjien kasvavien tarpeiden mukaisesti viime vuosikymmenten aikana. Muun muassa nykyaikaisten freestyle-lajien harrastajia ei ole huomioitu. Haluan tehdä asialle muutoksen. Olen tehnyt kuntalaisaloitteen Kempeleen kunnan ja Kempeleen Pyrinnön urheiluseuran välisen hissisopimuksen irtisanomisesta ennen tulevaa kautta. Aloitteessani käsitellään Köykkyrin nykyistä tilannetta, ja jollainen se on ollut viimeisen vajaan 20 vuoden ajan. Siinä ilmenee myös suunnitelmieni mukainen toteutus siitä, millainen hiihtokeskus Köykkyri voisi olla. Lopuksi nykyiseen tilanteeseen on ratkaisuehdotus.

Haluan saada tälle projektilleni vauhtia. SINÄ voit auttaa allekirjoittamalla adressin. Jokainen nimi aloitteeni takana vaikuttaa, ja siksi haluan jo etukäteen kiittää SINUA:

  • Olet luomassa Köykkyriin uudenlaista talvitoimintaa.
  • Kannustat nuoria liikkumaan ja harrastamaan.
  • Annat perheille uusia mahdollisuuksia kohdata ja viettää yhteistä aikaa.
  • Olet mukana kehittämässä Köykkyristä vetovoimaisen liikuta- ja vapaa-ajankeskusken.
  • Olet mukana virkistämässä elinkeinotoimintaa ja luomassa uusia työpaikkoja Kempeleessä.

Allekirjoita adressi teksin lopussa kirjoittamalla tietosi tarvittaviin kenttiin, ja lopuksi klikkaa "Allekirjoita adressi". Voit moninkertaistaa vaikuttamisesi jakamalla tämän sosiaalisessa mediasssa (mm. Facebook, Twitter) ystävillesi allekirjoitettavaksi, KIITOS!

Jouni Eskola

 

Tässä on lähettämäni aloite Kempeleen kunnalle.

"Tervehdys,

Esitän, että Kempeleen kunnan ja Kempeleen Pyrinnön välinen hissisopimus irtisanotaan ennen tulevaa talvikautta.

Kempeleen Köykkyrissä hissitoiminnasta on vastannut Kempeleen Pyrintö jo pitkän aikaa. Hissitoiminnan lisäksi Pyrintö on ylläpitänyt kahviota, vuokrannut lasketteluvälineitä ja myynyt hissilippuja. Pyrintö tunnetaankin Köykkyrissä vaikuttavana toimijana. Tänäpäivänä lumilautailu ja laskettelu ovat todella isossa suosiossa, ja laji onkin kasvanut hurjasti viimevuosina. Eteenkin freestylelaskettelijat ovat lisääntyneet, tästä kertoo suomalaisten menestys maailmalla. Pyrintö ei ole kuitenkaan vuosiin kehittänyt toimintaa vastaamaan käyttäjien toiveita ja tarpeita. Palvelut eivät ole tarpeeksi kattavia, mitä pienikin laskettelukeskus tarvitsisi. Toisaalta Pyrinnön panoksen huomaa esimerkiksi nyrkkeilyjaoston menestyksenä, sillä onhan siellä tehty Suomen mestareitakin.

Köykkyrissä on todella paljon potentiaalia sen sijainnin ja ympärillä olevien palveluidekin takia. Kempeleen kunta, kuntalaiset ja muut lähikuntalaiset ansaitsevat saada toimivan ja monipuolisen laskettelukeskuksen, joka tarjoaa koko perheen talvitapahtumia, kilpailuja ja lasketteluopetusta kaikentasoisille, luotettavan ensiapupalvelun, välineiden huoltopalvelun, nykyaikaisen ja kattavan vuokraamon, uusia suorituspaikkoja freestylelaskemiseen ja ammattimaisen päivittäisen rinteiden ylläpidon.

Näin saisimme Köykkyristä uskottavan laskettelukeskuksen ja luotua aivan uuden talvitapahtumakulttuurin Kempeleeseen. Tämä loisi uusia työpaikkoja Kempeleeseen, ja olisi imagollisesti Kempeleen kunnalle erittäin suuri ylpeyden aihe. Köykkyri alkasi saada enemmän mediahuomiota kilpailujen ja tapahtumien kautta, näin alkaisi Köykkyrissä käydä uusia käyttäjiä lähikunnilta.

Hissisopimus on toistaiseksi voimassa oleva, jossa on vuoden irtisanomisaika. Tämä tarkoittaa, että Pyrintö pyörittää jokatapauksessa toimintaa tänä talvikautena. Kun Köykkyrin maanrakennustyöt uuden rinteen saamiseksi alkavat lähennellä loppua mahdollisesti jo ensi vuoden syksynä, antaa sekin jo itsessään aihetta sopimuksen irtisanomiselle ennen tulevaa talvikautta. Sopimuksen irtisanominen olisi reilu kaikkia osa-puolia kohtaan, sillä se kannustaa kehittämään laskettelutoimintaa Köykkyrissä. Ja taas laskettelutoiminnan kehittämistä Köykkyrissä painostavat sadat ellei tuhannet käyttäjät pelkästään jo Kempeleessä. Sopimuksen irtisanomista seuraisi todennäköisesti joko sopimuksen kilpailutus tai uuden sopimuksen tekeminen mahdollisen uuden toimijan kanssa.

Tein itse kuntalaisaloitteen rakennettavasta srteet-rinteestä (26.05.2011), josta tuli positiivinen päätös toukokuussa tätä vuotta. On ollut hienoa huomata yleisesti hyvä vastaanotto street-rinne -hankinnalle kunnassa. Kunnan hallituksen päätöksen jälkeen Köykkyriin tehtyjen maanrakennustyöiden etenemistä on ollut mielenkiintoista seurata. Hienoa on ollut huomata myös kuinka media, aktiiviharrastajat, nuoret ja vanhemmatkin ovat heränneet aiheen tiimoilta.

Olen valmis kertomaan omasta liiketoimintaideastani Köykkyrissä Kempeleen valiokunnille ja hallitukselle mahdollisimman pian.

PS. Haluan vastauksen aloitteeseen sähköpostiini mahdollisimman pian.

 

Ystävällisin terveisin,

Jouni Eskola

eskolanjouni (at) gmail . com"