Uusi Kakskerran koulu (Turku)

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Uusi Kakskerran koulu (Turku).


Vieras

#1

11.07.2016 04:26

Eräs poliitikko totesi, että kakskertaa tulee kehittää turkulaisten virkistysalueena. Mielestäni kakskertalaisia ei huomioida riittävästi oman alueensa, entisen kakskerran kunnan, päätöksenteossa. Esim SM pyöräilytapahtuman kaltaisesta kokonaisvaltaisesta tapahtumasta tulisi äänestää ja pitää avoin keskustelutilaisuus. Lisäksi pihakadun muuttaminen varikkoalueeksi tulisi merkitä selvästi paikan päälle aikatauluineen. Asukkaiden vapaa liikkuminen turvattava. Järjestäjät totesivat vain, että asukkaille on tiedotettu. Muutaman tiedotteen olisi voinut kiinnittää "varikkoalueen" alkuun ja loppuun. Nyt järjestäjiä vain hymyilytti ja kilpailijoita nauratti asukaskiukku. Aikamme merkittävin filosofi Nessbaum, on kirjoittanut loistavasti kiukusta. Turhaahan se. Itseä kiukuttaa yleinen turkulainen alamaiskulttuuri ja tiedon pihtaaminen, klassinen turuntauti. Turku on jopa pelastusorganisaatioltaan maamme jäykin. Kakskertalaisille tiedotettiin kisojen aikaisista Saaren "kunniakierroksista", mutta pihakadun muuttamisesta varikkoalueeksi ei tiedotettu. Asukkaat pyysivät liikenteen ohjausta pihakadun varikkoalueelle jo ennen SM-kisoja. Järjestäjiä vain hymyilytti. Varikkoalueelta poistuminen oli äärimmäisen hankalaa. Vanhojen asukkaiden täytyi peruutella, varikkoalueen piennar täynnä ajoneuvoja. Järjestäjät edellyttivät asukkaiden väistävän peruuttelevan mopojaan ym. Pihakadun muuttamisesta vasukkailta kielletyksi varikkoalueeksi tulisi tiedottaa asiallisesti ja hyvissä ajoin. Esim motituksen ajaksi muonavarastot tai hätämajoitus toiselle paikkakunnalle. SM kisat oli todella ainutlaatuinen elämys! Tulkaahan toistekin, mutta ensin saarelaisäänestys kisojen järjestämisestä ja varikkoalue muualle kuin pihakadulle. Kiitos!

Vieras

#2

11.07.2016 04:50

Kakskertaa tulisi kehittää demokraattisesti asukkaiden ehdoilla. Kakskerran koulurakennus voisi olla monitoimikeskus, joka kesäisin palvelisi esim leirikouluna.