Eläkekapina
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Eläkekapina.
|
esko järvenpää jämsänkoski |
#1 Eläkeläiset eduskuntaan.05.11.2008 10:10Eläkeläisten ostovoima rysähti tänä vuonna voimakkaasti, vaikka eläkelaitosten rahastojen tuotot ovat kymmenen viimeisen vuoden aikana olleet, kuluvaa vuotta huomioimatta, n. 7 miljardia euroa vuodessa. Vain miljardi siitä olisi riittänyt ostovoiman päivityksiin. Samanaikaisesti eläkevakuutusyhtiöt ovat antaneet asiakashyvityksiä ja jopa mainostaneet niitä viimeksi (Eteran mainos 4 % alennus, HS. 4.11.08). Valtio on myös laillisesti kaapannut viimevuosina työttömyyden ongelmien hoitoon 23 miljardia euroa eläkelaitosten rahastoista, siis eläkeläisten puskurista. Työttömyys on hallituksen vastuulla ja sen toimiin yhteydessä ja jos työllisyyttä ei voida lisätä, niin työttömyyden kustannukset tulee maksaa valtion paisuvasta budjetista, ei eläkeläisten vararahastoista. Jakovaraa kohtuullisiin eläkkeiden päivityksiin on, mutta hallitus ei jaksa muutosta tehdä, vaan tuhlaa yhä enemmän veromaksajien rahoja lisääntyvän sosiaaliavun kautta, köyhtyville eläkeläisille. Eläkeläisillä on todellinen vaikutusmahdollisuus v.2011 eduskuntavaaleissa ja sitä varten on Senioripuolue. Etsimme ehdokkaita, jotka ovat esillä ensikesän EU- vaaleissa ja jatkavat siitä kampanjaa Eduskuntaa kohti. Pilottialueilla Lahdessa ja Jämsässä saimme kunnanvaltuutetut äänivyöryllä läpi, se osoittaa, että laajempiakin mahdolisuuksia on. Esko Järvenpää SSP vpj. |
|
| |
|
joni kuivanen pori |
#201.01.2009 22:16halutteko sijottaa enemmän pelikoneisiin? |
|
| |
|
Olli (Toivo Olavi) Puolitaival Vieras |
#3 Laillista laittomuutta05.06.2010 07:56Arvoisat likijat, Suomen "hyvinvointioikeusvaltio" on täynnä aiheen mukaista poliittislähtöistä vääristymää, joka on viemässä Suomen yhä kauemmas todellisesta oikeusvaltiosta. Tätä kehitystä kuvastaa erinomaisen hyvin M. Repolaisen Tutkimuslaitoksen julkaisu n:o B/OYABGTI-456/2: "Laillista laittomuutta". ISBN 951-96181-1-2 Jämsä 1992 J-Print Oy.
Kuten arvata saattaa tätä teosta on vaikea löytää ja minäkin etsin sitä kauan, mutta se löytyi Kouvolan maakunta kirjastosta.
Tekijä on eläkkeellä oleva lakimies, joka on toiminut syyttäjänä, liikejuristina ja asianajajana. Hän on nähnyt oikeuslaitoksien ja hallintovirkamiesten toiminnan sisältäpäin kaikessa sen kaameudessaan. Tekijä valittaa, että hän järkyttää tavallisen pienen ihmisen uskoa hallintokoneistomme toimintaan ja moitteettomuuteen. Hän varoittaa lukijaa, että tämän lukeminen vaarantaa mielenterveyttä. Niin karmeaa sisältö on sisäpiiriläisen näkemänä ja kokemana. Höpinät oikeusvaltiosta loppuu itse kullakin luettuaan ko. kirjan. Korjaan sen verran, että tietenkin ylempi virka- ja poliittinen eliitti nauttii oikeudesta ja hyvinvoinnista 120 %:sesti. Lukekaa ja ihmetelkää suomalaiskannallista totuutta, joka on karmeampi kuin mikään valhe. Vaikka oikeus ei aina voittaisikaan, niin paha saa kuitenkin aina "palkkansa". Tämän itse konkreettisen karmeasti kokenut Olli (Toivo Olavi) Puolitaival puh. 050 463 4038.
Katsokaa hakusanalla Olli Puolitaival tai Konekersantti Oy tai Konekersantti Oy:n tuhoaminen.
|
|
| |
|
Salon Petri Vieras |
#4 Työeläkeyhtiöiden vaalirahavirta saatava julkisuuteen22.08.2010 17:42Älyttömän tärkeä asia; siksi allekirjoitin. Vaikka faktat ovat selkeästi eläkeläisten puolella, niin muutoksia ei tapahdu. Yksi haara saattaa olla sellainen, että työeläkeyhtiöt ovat mahdollisesti ostaneet poliittisten päättäjiemme toimintahalun pitkävaikutteisella vaalirahoituksella. Korostan, että minun puolestani vaalirahoitusta sekä suhteita saa olla niin paljon kuin omatunto ja sielu sietävät. Kunhan vaalirahoittajat ja sitä kautta syntyneet sidonnaisuudet ovat avoimesti tiedossa. Näin toimittaja Olli Ainola kirjoitti aikanaan Kauppalehti Pressossa - Voideltu valta: "...kauhistelemme Etelä-Euroopan maiden hämärää puoluerahoitusta, mutta ummistamme silmämme oudoilta piirteiltä omien puolueidemme rahavirroissa. Iso osa Suomen puoluetukiaisista rohmutaan jopa yhteiskunnan hyväntekeväisyysvaroista. Esimerkiksi neljän suurimman puolueen eläkeläisjärjestöt saavat puoluekoneiston johtamalta Raha-automaattiyhdistykseltä pelkästään tänä vuonna yli 3,6 miljoonaa euroa, mikä kattaa puolet niiden menoista ja tuo mojovan lisän neljän puolueen 11 miljoonan euron varsinaiseen puoluetukeen. Laki Suomen vaalirahoituksesta on Bulgarian tasolla eikä ole johtanut ehdokkaiden taloudellisten kytkösten avautumiseen. Lakia on äärettömän helppoa kiertää , sillä esimerkiksi eduskuntavaaleissa alle 1 700 euroa lahjoittanutta ei tarvitse paljastaa. Kun avustus pilkotaan pienempiin eriin, voi tukea ehdokasta vaikka millä summalla ja pysyä silti salassa. Kaiken lisäksi oikeuslaitos on kieltäytynyt tutkimasta lain soveltamista." Lisätietoja internetin hakukoneilta vaalirahoituksen saloihin; esimerkiksi hakusanoilla: 2000-luvun vaalirahoitus avattava kaiken takana vaalirahoitus
|
|
| |
|
KVL 2010 Vieras |
#5 Vain mediaseksikkäät aiheet pääsevät esiin?28.08.2010 10:57hs.fi 27.8.2010 "Ruotsidemokraattien kampanjavideota ei kelpuuteta tv:hen" http://www.resume.se/nyheter/2010/08/27/sds-valfilm/index.xml Itselleni tuli tuon Ruotsissa kielletyn mainoksen nähtyäni mieleeni: |
|
| |
|
yxs eläkeläinen Vieras |
#612.10.2010 14:38olen 5v. ollut eläkkeellä 1000€ brutto samassa summassa on pysynyt koko ajan ei muutoksia, mutta kaikki muut on nousseet, kohta kai se on mentävä sossun luukulle kerjäämään, tämä on alaarvoista jättää eläkeläiset heitteille, jotka rakensimme hyvin vointi suomen ja nyt kapitalistit on ajaneet kaikki alas ja yksityistäneet hävetkää!! |
|
| |
|
Marja hämäläinen Vieras |
#7 Mukaan myös ei eläkeläiset!25.10.2010 12:09Erityisesti meidän pienituloisesten palkansaajien tulee myös toimia aktiivisesti eläkkeiden korjaamiseksi, mikäli emme halua elintasomme ja elämänlaadun laskevan päästyämme eläkkeelle. Apua elinaikakerroin!!! Sehän vie tuhkatkin pesästä! |
|
| |
|
Seniori Vieras |
#8 Oma parlamenttaarinen puolue.22.11.2010 10:05Takuueläke joka tulee anottaessa eläkkeensaajalle 1.3.2011 juuri vaalien kynnyksellä parantaa tietenkin noin sadantuhannen kansaneläkeläisen niukkaa toimeentuloa. Takuueläke on täysimääräisenä 687,74 e/kk. Edelleen jää satojen tuhansien eläkeläisten joukko yhteen sovitetun kansaneläkkeen ja pienen työeläkkeen varaan ja niiden korotus on vain 0,4- 1,0 % riippuen työeläkkeen osuudesta. Tämä on eläkepoliittisen uudistuksen tärkein korjauskohde tulevalla vaalikaudella. Tarvitaan ostovoimainen peruseläke. Työeläkkeitä korotetaan vuosittain vajavaisesti ja viipeellisesti leikatun indeksin mukaan. Vuonna 1962 sovittiin, että eläkkeitä korotetaan palkkaindeksin mukaan ja kaikki olivat tyytyväisiä aina vuoteen 1977 saakka. Ensimmäiseen energiakriisiin vedoten eläkkeiden reilua päivitystapaa muutettiinkin niin, että palkkaindeksistä ja elinkustannusindeksistä huomioidaankin vain puolet. Toinen lama aiheutti edelleen heikennyksen v.1996 alkaen korotuksiin otettiin enää vain viidenneksen vaikutus palkkoja seuraavasta indeksistä ja neljä viidesosaa elinkustannusindeksistä. Korotukset ovat aina vuoden myöhässä tarpeesta ja niissä ei siis huomioida mitään korotukseen oikeuttavaa tekijää täysimääräisesti. Tästä aiheutuu vuosittainen reaalisen ostovoiman lasku ja tämä on toiseksi tärkein uudistus. Kolmantena voidaan pitää verotuksen oikaisua ja eläkeläisten oman kulutuskorin seurantaa kuten nykyisessä hallitusohjelmassa on luvattukin. Henkisen ikäsyrjinnän torjumiseksi on säädettävä vanhustenhoitolaki ja nimettävä vanhusasiamies, tätä tavoitetta pitää kannattaa ja siinä on asialla myös Senioriliike. Monet meistä eläkeläisistä ei usko enää muuta kuin vertaistaitoon ja siksi on perustettu www.senioripuolue.fi joka toimii parlamentaarisesti. |
|
| |
|
Esko Osmio Vieras |
#9 Turvaa tulevaa taloutta03.12.2010 09:17Eläkeläisten puolue parlamenttiin. Eiköhän kannatusta tulisi riittävästi. |
|
| |
|
Pro Vieras |
#10 Vaikuttakaa vaalien alla...09.12.2010 23:04Erittäin hyvä paikka tuoda esille eläkeläisten asioita näin vaalien kynnyksellä. Haastakaa ehdokkaat keskusteluun http://ehdokkaat.net |
|
| |
|
seppo eronen Vieras |
#11 Eläkeläiset.12.12.2010 18:55Onko eläkeläisillä edustus eläkeyhtiöiden hallituksissa? Jos ei niin pitäisi saada edunvalvoja hallituksiin. |
|
| |
|
Matti Leskinen Vieras |
#12 Eläkekapina15.12.2010 11:16Valitettavasti eläkeläiset ja tulevat sellaiset eivät ennätä miettiä perusteita (mm. indeksisidonnaisuudet), joilla heitä ja heidän toimeentuloaan heikennetään mm. palkansaajiin verrattuna. Tämä on törkeä eriarvoista kohtelua, joka esimerkkinä kelpaa varmasti myös Brysseliin. Eläkeläisten valtakunnallisen järjestön tulisi olla asiassa aktiivinen - en ole oikein huomannut asiaan paneutumista. Soini ja & kantakoon myös kortensa kekoon - nyt on otollinen aika saadakannatusta meiltä, kun muut puolueet miettivät vain vaalitaktiikoitaan. |
|
| |
|
heikki siikaniva Vieras |
#13 tästähän kapinoin15.12.2010 13:26AL 15.12.2010 on muunmuassa mielipiteitäni. Olen iloinen, että Kaj ja kumppanit ovat aktiivisia. Peesailen taustalta. |
|
| |
|
Oikeus ja kohtuus Vieras |
#14 Miljoonan eläkeläisen kapina21.12.2010 00:46Joukkovoimalla todellinen mahdollisuus vaaleissa 2011 eläkeindeksin korjaamiseksi. |
|
| |
|
Karjalan poeka Vieras |
#15 1,3521.12.2010 17:21Työeläkeindeksin korotuksen johdosta on eläkkeenne noussut 1,35 %. Törkeätä. Taistelkaamme kaikki vaaleissa taitetun indeksin poistamiseksi ja verotuskohtelun oikeudenmukaistamiseksi. Siis kaikkien eläkeläisten on nyt pidettävä ehdokkaat tiukilla. |
|
| |
|
peepee Vieras |
#16 Mistä johtuu vähät allekirjoitukset tässä adressissa27.12.2010 18:23Meitä eläkeläisiä on ilmeisesti miljoona. Ihmettelen,miksi tässä adressissa on vain vajaa 500 nimeä? Tässä näkyy nyt sellainen passiivisuus joka ei pitäisi olla mahdollista. Vaikka adressi on käynnistetty jo 2008 on se mitä suurimmassa määrin ajankohtainen. Ilmoitakaa hyvät eläkeläisystävät tästä kavereillenne ja ystävillenne, sekä tehkää yhdessä ja opastakaa ihmisiä allekirjoittamaan adressi. Vain siten asia saa sen arvoisensa voiman jonka se tarvitsee. Me kaikki eläkkeellä olevat menetämme joka päivä selvää rahaa, emmekä näin saa korjausta asiaan. |
|
| |
|
lohjalainen |
#17 Re: Eläkeläiset eduskuntaan.18.01.2011 14:44#1: esko järvenpää - Eläkeläiset eduskuntaan. Kyllä tätä "eläkeläiset eduskuntaan" -asiaa auttaisi huomattavasti, jos joku tunnettu nimi olisi kärjessä. Esim. Raimo Ilaskivi kommentoi asioita eläkeläisten puolesta HS:ssa, viimeksi Hetemäen työryhmän uutta eläkkeiden yliverottamista. Kulo syttyy kun on tarpeeksi tunnettu sytyttäjä. Etsintä käyntiin! |
|
| |
|
Matti Kyllönen Vieras |
#18 Herätys, Oulun seniorit28.01.2011 18:58Matti Kyllönen, Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas Oulusta, tukee verokapinaa. Tule mukaan! |
|
| |
|
Aaro Peuraniemi Vieras |
#19 Vastuullisesti vaaleihin!30.01.2011 06:56Tähän liittyen meidän jokaisen tulee hakeutua ja paneutua esille tulleen oman ehdokkaamme vaalityöhön hyvissä ajoin, sillä tulevissa vaaleissa ratkaistaan pitkälle maamme sosiaalipolittiset arvot, asenteet ja toimenpiteet. On syytä muistaa, meillä ikäihmisillä on takana jo kolme vaalikautta, joiden aikana meitä ei ole kohdeltu tasa-arvoisina kansalaisina. Mikäli näin saa jatkua edelleen, niin mm. vuosittain suhteellisesti aleneva eläketurva yhdessä palvelujen kallistumisen kanssa jättää meidät ikäihmset taloudellisen kehityksen ulkopuolelle. Meidät,jotka olemme rakentaneet, kehittäneet ja puolustaneet tätä hyvinvointivaltioksi kutsuttua maata. |
|
| |
|
Seppo Kanerva Vieras |
#20 Taitettu indeksim poistettava11.02.2011 13:07Tein eduskunnassa lakialoitteen taitetun indeksin poistamiseksi LAKIALOITE 54/1997. |
|
| |
|
kommodori Vieras |
#21 Taitettu indeksi poistettava11.02.2011 13:25Tein kansanedustajana v 1997 lakialoitteen taitetun indeksin poistamiseksi.LAKIALOITE 54/1997.Silloiset hallituspuolueet kokoomus ja demarit dementoivat sen makuuttamalla sen käsittelemättä eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa yli vaalien vaikka yli 100 kansanedustajan lakialoite olisi pitänyt käsitellä kiireellisenä.Minun aloitteessani oli 155 kansanedustajan allekirjoitus.Jatkuva uskollisuus ja eläkeläisille annetuissa lupauksissa pysyminen äänestämällä hallituspuolueen edustajana opposition mukana eläkeläisten puolesta aiheutti sen,että minut syksyllä 2002 poistettiin ainoana istuvana kansanedustajana stalinistisesti kokoomuksen v 2003 eduskuntavaaliehdokaslistalta.Sain siis potkut - en loikannut kuten kokoomus tekosiaan selittelee.Tästä demokratian vastaisesta teosta Raimo Ilaskivi krjoitti julkisuudessa todeten,että kansan olisi pitänyt ratkaista istuvan kansabedustajan kohtalo.Nyt olen lähdössä samalle eläkeläisten asialle Helsingin perussuomalaisten kaupunginvaltuutettuna. Nyt Te kansalaiset ratkaisette kohtaloni. |
|
| |
|
Kike Elomaa Vieras |
#22 Eläkkeistä20.02.2011 22:24Sain viestin tänään sunnuntai-iltana tästä adressista.Eilen kirjoitin eläkkeistä samansuuntaisen jutun paikallisia lehtiä varten.Ihmeellinen yhteensattuma.Katsotaan,julkaisevatko kannanottoni.Tämä asia askarruttaa niin monia ja tietoa pitää saada levitettyä,painetta päättäjille.Perussuomalaisena ehdokkaana en voi asiasta vaan vaieta. |
|
| |
|
raimo peltoniemi Vieras |
#2316.03.2011 12:17miten saadaan EIT(euroopan ihmisoikeus tuomioistuin)ruuhkautettua,tämä eläkeläisten kohtelu ei sovi mihinkään perustuslain edellyttämiin velvoitteisiin puhuttaessa,miten ihmistä tulee perustuslain mukaan kohdella |
|
| |
|
suomalainen kotikarhu Vieras |
#24 kymää kyytiä16.03.2011 12:58ihmetellään miksi osa eläkeläisistä palaa tekemään töitä,siihen on selvä vastaus:rahat eivät riitä.Tämä em on niin kova paikka Suomalaiselle,ettei se siitää ääneen puhu.Tästä on karua tosiasioita,alkoholikuolemia viime vuonna 1500,miten paljon on oman käden kautta lähteneitä?En voi muuta kuin todeta, että NEUKKULASSA ollaan ja syvällä. |
|
| |
|
Salon Petri Vieras |
#25 Sisäsiisti vallankaappaus pian ohitse?26.03.2011 11:38Toivon, että mahdollisimman monella suomalaista on kiireiden keskellä hetki aikaa perehtyä perustuslain ”uudistamiseen” eli HE 60/2010 sisällytettyihin maanpetoselementteihin, joista virallinen media on vaiennut. Ainakin toistaiseksi. Tässä lainaus perussuomalaisten kansanedustajan Raimo Vistbackan puheesta 10.2.2011 eduskunnassa: "Lakiehdotuksen 94 ja 95 §:issä ehdotettu muutos lisäisi Suomen täysivaltaisuuden kannalta tehtävien toimivallan siirtojen päättämistä enenevässä määrin eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä. Tällainen muutos toimivallan siirtojen päätöksentekoon on mielestäni arveluttava. Jos toimivallan siirrossa on kyse merkittävästä eduskunnan toimivaltaan puuttumisesta, ei sitä mielestäni tulisi tehdä yksinkertaisella enemmistöllä. Perustuslakiin ehdotetaan myös sitä, että otettaisiin säännökset Suomen täysivaltaisuuden kannalta merkittävää toimivaltaa koskevista siirroista Euroopan unionille, kansainväliselle järjestölle ja toimielimelle. Tällainen merkittävä siirto voitaisiin ehdotuksen mukaan tehdä eduskunnassa vähintään kahden kolmasosan enemmistöllä. Merkittävä toimivallan siirto saattaa vaarantaa kansainvälisen velvoitteen muodossa valtiosääntömmekin tarkoittamia kansanvaltaisia perusteita." Mikäli HE 60/2010 hyväksytään myös uudessa eduskunnassa, niin käytännön vaikuttavuuksia voivat olla esimerkiksi seuraavat: * Suomi EU-liittovaltion osavaltioksi * Suomi Nato-jäseneksi * Suomi luovuttaa budjettivallan EU:lle * Suomi luovuttaa verokanto-oikeuden EU:lle * Suomi luovuttaa maanalaisten materiaalien hallinnan EU:lle (mineraalit, pohjavesi, ydinjätesäilytykset) * työeläkeiän ja työeläkeasioiden päätäntävalta EU:lle * työasioiden sopiminen, kuten palkka-asiat EU:lle Lisää taustatietoa kiinnostuneille, esimerkiksi, osoitteessa: http://suomi2017.wordpress.com/2011/02/13/hyvia-uutisia-numero-9/ Tosiasioitahan Suomessa ei tunnusteta, vaan niistä vaietaan. Varsinkin, jos uhkana on omien valta-asemien menetys. Aurinko paistakoot ja vakaan vaikenemisen Berliinin muurit Suomessakin viimein kaatukoot! Myöskin perustuslain vastaisten työeläke- ja vahinkovakuutusjärjestelmien suhteen. (Lisää aiheesta http://www.vaaliliitto.fi/ >>> Ajankohtaista >>> Vahinkovakuutus- ja työeläkejärjestelmät perustuslain vastaisia) |
|
| |
|
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa.
Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman?
Muita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.