Adressit.com

Ei tekstiviestien julkistamiselle

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Ei tekstiviestien julkistamiselle.

Elina Särkkä
Helsinki

#1 Yksityisyyden suoja

30.03.2008 18:37

...on mennyt Suomessa liian pitkälle. Viime viikolla 3-kymppinen opettaja sai 7 kuukautta ehdollista (=ei vankeutta ollenkaan) 10-vuotiaan pojan yli 8kk kestäneistä raiskauksista (lain mukaan hyväksikäytöstä).
Mies on siis vapaalla jalalla, mutta jos hänen nimensä julkistettaisiin ja tulevia uhreja varoitettaisiin, olisi kyseessä yksityisyyden loukkaus, joka voisi johtaa (ehdottomaan) vankeuteen.
Matti Vanhasella on myös aikaa käräjöidä Susan Ruususen "herttaiseksi" todetusta kirjasta, mutta ei puuttua siihen, että olemme 11. vuotta Amnesty Internationalin mustalla listalla seksuaalirikoslainsäädäntömme vuoksi. Tästä informoitiin häntä aikoinaan useita kertoja.
Tämän fooruumin allekirjoitetuin adressi on myös "turpa kiinni Susan Kuronen", joka kertoo jo olemassa olevista prioriteeteista.
Let`s face it: Ulkomailla meidät tunnetaan jo siitä, että suomalaisnaisia ei kunnioiteta/suojella ja että kansallissankarimme ovat raiskaus- ja ihmiskauppaepäilyistä kuuluisa kauppias ja vaimonsa mukiloinnista kuuluisa entinen urheilija.
Se asia ei ylimääräisellä hyssyttelyllä parane eikä yhdellä epäpätevällä lapsensa hylänneellä ulkoministerillä pahene.