LAHDEN uudelle valtuustolle , Lahti Energiaa ei saa myydä
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista LAHDEN uudelle valtuustolle , Lahti Energiaa ei saa myydä.
|
Martti Nyström Lahti |
#1 Lahti Energiaa ei saa myydä15.04.2008 08:54Lahti Energia on yksi tärkeimmistä Lahden kaupungin omistamista yhtiöistä. Lahti Energia on tuottanut vuosien aikana suhteellisen edullista energiaa asiakkailleen.Lisäksi Lahti Energia on vuosien aikana tulouttanut Lahden kaupungille hyvin huomattavan summan tuloksestaan; tällä on ollut merkitystä Lahden taloudelle. Nyt päästökaupalla pelotellaan, että Lahti Energian tulos jää huomattavaksi pienemmäksi; ja lisäksi pelotellaan investoinnella, joita Lahti Energian on tehtävä. Kuitenkin päästökaupan myötä energian hinta tulee nousemaan ja lisäinvestoinnit on kuitenkin tehtävä oli Lahti Energian omistaja sitten Lahden kaupunki tai sijoittajat, jotka haluavat kerätä vain huomattavia voittoja. Aivan varmaa on, että jos jokin sijoitusliittouma "kaappaa" Lahti Energiasta vallan, että energian hinnan nousu on huomattava. Mielestäni Lahti Energian arvo Lahden kaupungille ja sen kuluttaja-asiakkaille on kuitenkin niin huomattava, että hyvin tuottavasta yrityksestä ei tulisi missään nimessä ja hinnasta luopua. |
|
| |
|
Martti Nyström Lahti |
#2 Lahti Energiaa ei saa myydä15.04.2008 15:48Hyvät veljet ja sisaret! Ottakaa rohkeasti kantaa hyvin tärkeään askiaan.Älkää ujostelko, koska asia on meidän kaikkien yhteinen. Sano reilusti mielipiteesi! |
|
| |
|
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa.
Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman?
Muita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Mutalan koulun jatkoaika on investointi Joensuun tulevaisuuteen
611 allekirjoitusta
611 Allekirjoitukset / 7 päivää
03.06.2026
Kasakkamäen koulu säilytettävä – lakkautusperusteet arvioitava uudelleen
1 004 allekirjoitusta
336 Allekirjoitukset / 7 päivää
19.05.2026
Pelastetaan Martinniemen koulu – lähikoulu kuuluu lapsille
1 262 allekirjoitusta
240 Allekirjoitukset / 7 päivää
20.05.2026
Luumäen kuntalaisia on kuultava ennen keskittämispäätöksiä
164 allekirjoitusta
164 Allekirjoitukset / 7 päivää
05.06.2026
Kauniin keskustan puolella – vastustamme Kauppahallin korttelin pilaamista ylimitotetuilla rakennuksilla!
843 allekirjoitusta
135 Allekirjoitukset / 7 päivää
21.05.2026
Ei ydinaseita Suomeen - Inga kärnvapen i Finland!
2 731 allekirjoitusta
132 Allekirjoitukset / 7 päivää
02.04.2026
Älkää purkako toimivaa palvelua – säilyttäkää kasvatus- ja perheneuvonta sosiaalihuoltolaissa
11 236 allekirjoitusta
106 Allekirjoitukset / 7 päivää
07.05.2026
Tuusulan lampaat laitumella - toiminnan jatkaminen nykymuodossa Tuusulan kunnassa
1 013 allekirjoitusta
82 Allekirjoitukset / 7 päivää
18.05.2026
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
2 083 allekirjoitusta
66 Allekirjoitukset / 7 päivää
10.12.2024
Viittomakielisen kulttuurin rahoitus tulee turvata
659 allekirjoitusta
65 Allekirjoitukset / 7 päivää
19.05.2026
PELASTETAAN KOULUT JA PÄIVÄKODIT – LASTEN TULEVAISUUS EI OLE SÄÄSTÖKOHDE (HAMINA)
1 201 allekirjoitusta
57 Allekirjoitukset / 7 päivää
07.04.2026
Loppu rasismille - yhdessä vahvempia!
3 029 allekirjoitusta
38 Allekirjoitukset / 7 päivää
17.03.2025
Savon oikoradan Lusin linjauksen vastustaminen
314 allekirjoitusta
34 Allekirjoitukset / 7 päivää
18.05.2026
Lappeenrannan Kauppatori tulee suojella ja kehittää, adressi 2026
1 413 allekirjoitusta
32 Allekirjoitukset / 7 päivää
13.04.2026
Oikeutta Fitness24Seven jumppaohjaajille!
166 allekirjoitusta
22 Allekirjoitukset / 7 päivää
15.05.2026
Säilytetään Tuusulan Tuuskoto ja sen puisto
1 342 allekirjoitusta
18 Allekirjoitukset / 7 päivää
15.04.2026
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.