susikannan rajoittaminen
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista susikannan rajoittaminen.
Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)
14.01.2007 05:44- Poiston ajankohta: 29.10.2013
- Poistamisen syy: jgöl,
|
Erkki Lehto Mynämäki |
#224.02.2007 21:49Susi ei ole Suomessa (eikä muuallakaan maailmassa) uhanalainen laji. Kyseinen peto on levittäytyessään ihmisten keskuuteen muuntunut luonteeltaan sellaiseksi, että ihmisen läheisyys ei sille enää ole uhka. Lähinnä sen käyttäytymisestä tulee mieleen kettu. Lounais-Suomessa sen lukumäärä on parin viimeisen vuoden aikana räjähtänyt käsiin. Susikanta on Suomessa sitä luokkaa, että jos heti ei tapahdu kannan rajoittamiseen jotavia toimenpiteitä, sen (kannan) rajoittaminen tapahtuu kansalaisten omana toimenpiteenä (ei voi moittia) ja silloin kaikki jotain susista tietävät ymmärtävät, että tilanne riistäytyy lopullisesti käsistä. Susi tappaa saaliinsa syömällä sen elävältä, elikä saaliin lopettaminen ennen syömistä kuulu sen ruokailutapoihin. Herää vain kysymys, kuka kantaa vastuun ensimmäisestä ihmiseen kohdistuvasta hyökkäyksestä? Tapaus roikkuu jo ilmassa, koska ensimmäiset tämän suuntaiset kontaktit on jo otettu. Kun ensimmäinen tapaus sattuu, ei yhtään susiselittäjää varmasti ole lohduttamassa perhettä, että ei se varmaan enää toistu. Susi kuuluu Suomen erämaihin, mutta niitä erämaita Suomessa on valitettavasti enään vain rajaseudulla. Saksassa ammuttiin ainoa sinne eksynyt karhu kahden viikon "kiinni yrittämisen" jälkeen uhkana ihmisille, eikä kukaan parkunut perään. Nyt on Suomessa suden kanssa sellainen tilanne, että toimenpiteisiin on ryhdyttävä HETI ja näyttää siltä, että käyttöön on otettava luonnonsuojelijoilta tutut keinot, eli tehdään, eikä kysellä oikeutuksia. Tässä tapauksessa teot saavat kaikkien ongelman tiimoilla painivien asukkaiden varauksettoman tuen. |
|
| |
Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)
11.05.2007 23:51- Poiston ajankohta: 25.08.2014
- Poistamisen syy: Viesti tulee hakukoneen tuloksiin (Google)
|
Michail Jaction Jurmaa |
#403.04.2008 13:14 - Susikanta on kasvanut viimeisen parinkymmenen vuoden aikana "vain" viisinkertaiseksi. Lähde: Metsästäjä-lehti - Sudella ei ole luonnollista pelkoa ihmistä kohtaan, joten se pitää ihmistä samanlaisena saaliina kuin vaikkapa poroja. - Venäjällä "hiukan" liian suuri susikanta tappaa vuosittain ihmisiä niin syömällä kuin levittämällä mm. rabiesta. - Suden saalis yleensä kuolee verenhukkaan vasta sen jälkeen, kun sudet ovat jo aloittaneet aterioinnin. |
|
| |
|
Teemu Korpi Sievi |
#516.09.2008 20:32 Michail -susi pelkää kyllä ihmistä, jos se ei pelkäis nii yhteentörmäyksiä ois jo tullu aika paljon!!! - ja et oikeasti voi verrata venäjää ja suomea susikannoissa! jos yhtään oot oikeasti perillä riistanhoidosta ja yleensä luonnontilaisista eläimistä! - ja susihan on ollut täälä ennen meitä, ja kuuluu omalta osaltaan suomen luontoon niinkuin hirvikin tai teeri. Hyväksyn ja aijon itekkin osallistua susijahtiin mutta ei nnitä tarvi kokonaan tappaa pois. Ei metsään kannata mennä se on pelottava paikka... :D:D:D |
|
| |
|
Michail Jaction Jurmaa |
#623.10.2008 08:28"-susi pelkää kyllä ihmistä, jos se ei pelkäis nii yhteentörmäyksiä ois jo tullu aika paljon!!!" Pelkää toki, susijahdin ansiosta. Ilman laillisia(ja laittomia) jahteja sudelle ei tule "huonoja kokemuksia" ihmisestä, eikä se ilman niitä pelkää. "- ja et oikeasti voi verrata venäjää ja suomea susikannoissa! jos yhtään oot oikeasti perillä riistanhoidosta ja yleensä luonnontilaisista eläimistä!" Venäjän susikanta on huomattavasti suurempi kuin Suomen. Ero maiden susipolitiikasssa on se, että Suomessa sudenkaato on luvanvaraista, Venäjällä sitä suositellaan. Pointtini on, että susikannan rajoittamista tulisi pohtia etukäteen, ennenkuin tilanteesta tulee yhtä paha kuin itänaapurissamme. Onneksemme eräät metsästäjät ovat ottaneet kannan säätelyn omiin käsiinsä. "- ja susihan on ollut täälä ennen meitä, ja kuuluu omalta osaltaan suomen luontoon niinkuin hirvikin tai teeri. Hyväksyn ja aijon itekkin osallistua susijahtiin mutta ei nnitä tarvi kokonaan tappaa pois. Ei metsään kannata mennä se on pelottava paikka... :D:D:D" En minä susia pelkää, pelkään vain kannan kasvun seurauksia. En myöskään halua tappaa kaikkia susia, pahoittelen mikäli joku on saanut kommenteistani sellaisen kuvan. |
|
| |
|
Joni Vainio Kouvola |
#7 Tuossa mielipidettäni28.12.2008 23:41 |
|
| |
|
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa.
Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman?
Muita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Mutalan koulun jatkoaika on investointi Joensuun tulevaisuuteen
625 allekirjoitusta
625 Allekirjoitukset / 7 päivää
03.06.2026
Kasakkamäen koulu säilytettävä – lakkautusperusteet arvioitava uudelleen
1 014 allekirjoitusta
311 Allekirjoitukset / 7 päivää
19.05.2026
Pelastetaan Martinniemen koulu – lähikoulu kuuluu lapsille
1 262 allekirjoitusta
217 Allekirjoitukset / 7 päivää
20.05.2026
Luumäen kuntalaisia on kuultava ennen keskittämispäätöksiä
165 allekirjoitusta
165 Allekirjoitukset / 7 päivää
05.06.2026
Ei ydinaseita Suomeen - Inga kärnvapen i Finland!
2 731 allekirjoitusta
123 Allekirjoitukset / 7 päivää
02.04.2026
Älkää purkako toimivaa palvelua – säilyttäkää kasvatus- ja perheneuvonta sosiaalihuoltolaissa
11 246 allekirjoitusta
97 Allekirjoitukset / 7 päivää
07.05.2026
Kauniin keskustan puolella – vastustamme Kauppahallin korttelin pilaamista ylimitotetuilla rakennuksilla!
851 allekirjoitusta
89 Allekirjoitukset / 7 päivää
21.05.2026
Tuusulan lampaat laitumella - toiminnan jatkaminen nykymuodossa Tuusulan kunnassa
1 019 allekirjoitusta
74 Allekirjoitukset / 7 päivää
18.05.2026
Viittomakielisen kulttuurin rahoitus tulee turvata
669 allekirjoitusta
70 Allekirjoitukset / 7 päivää
19.05.2026
PELASTETAAN KOULUT JA PÄIVÄKODIT – LASTEN TULEVAISUUS EI OLE SÄÄSTÖKOHDE (HAMINA)
1 201 allekirjoitusta
54 Allekirjoitukset / 7 päivää
07.04.2026
Loppu rasismille - yhdessä vahvempia!
3 037 allekirjoitusta
46 Allekirjoitukset / 7 päivää
17.03.2025
Savon oikoradan Lusin linjauksen vastustaminen
315 allekirjoitusta
35 Allekirjoitukset / 7 päivää
18.05.2026
Lappeenrannan Kauppatori tulee suojella ja kehittää, adressi 2026
1 414 allekirjoitusta
32 Allekirjoitukset / 7 päivää
13.04.2026
Oikeutta Fitness24Seven jumppaohjaajille!
175 allekirjoitusta
31 Allekirjoitukset / 7 päivää
15.05.2026
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
2 083 allekirjoitusta
18 Allekirjoitukset / 7 päivää
10.12.2024
Aloite Villilänniemi-kadun muuttamiseksi pihakaduksi
17 allekirjoitusta
17 Allekirjoitukset / 7 päivää
05.06.2026
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.