Kestäviä ratkaisuja Siltamäen alueen kouluverkon päätöksiin

Helsingin kaupungin opetusvirasto esittää osana koulujen palveluverkon vuosittaista tarkastelua, että Siltamäen ala-asteen koulun tiloista osa luovutettaisiin ruotsinkielisen päiväkodin (1-6-vuotiaat) käyttöön 15.8.2014 alkaen. Esitys käsitellään Opetuslautakunnassa 15.4.2014. Vaadimme asiasta päättäviltä monipuolista asiaan tutustumista ja asian tarkastelua eri näkökulmista sekä Siltamäen alueen tulevaisuuden kannalta kestäviä ratkaisuja.

Kouluverkkotarkastelussa yhtenä ajatuksena on luopua ylimääräisistä koulutiloista alueilla, joilla oppilasmäärä laskee muutoin kuin tilapäisesti. Helsingin alueittaisen väestöennusteen 2014-2023[1] mukaan Siltamäen alueella ei ole kuitenkaan ennustettavissa huomattavaa, pysyvää alakouluikäisen väestön laskua; alakouluikäisten määrän kokonaisvaihtelu vuosina 2014-2023 on noin ±20 oppilasta. Lisäksi Siltalanpuistoon on tehty kaavaehdotus asunnoista noin 850 hengelle. Uusien pientaloasuntojen toivotaan lisäävän alueen lapsiperheiden määrää ja tukevan alueen palvelujen säilymistä. Siltamäen koulu on tulevaisuudessa myös näiden perheiden lasten lähikoulu. Tällä hetkellä Siltamäen koululla toimivat luokat 1-6 sekä kaksi pienryhmää. Koulun kanssa samassa rakennuksessa, tilakeskuksen vuokraamissa tiloissa, toimii jo yksityinen päiväkoti, jolle on erotettu koulun pihasta oma piha-alueensa.

Osana palveluverkon tehostamista tehostetaan myös yleissivistävän koulutuksen tilojenkäytön mitoitusperustetta mitoittamalla tilat yhteensä 10% aiempaa tehokkaampaan käyttöön. Siltamäen koulun nykyinen tilakapasiteetti ja samalla oppilasmäärä on 244. Tehostetun mitoituksen tilakapasiteetti olisi 268 oppilasta. Päiväkodille on suunniteltu luovutettaviksi erityisopetuksen pienryhmätiloja, koulun kirjasto sekä kuraattorin työskentelytila. Helsingin kaupungin Tilakeskuksen mukaan näihin tiloihin mahtuu enintään 33 lasta, kun lisätilan akuutti tarve olisi 42 lapselle henkilökuntineen. Käytössä olevat tilat ovat siis alusta asti riittämättömät päiväkodille. Lisäksi koulun pihasta täytyy todennäköisesti lohkaista toinenkin ulkoilualue päiväkodille, ja samalla oppilaiden käytössä oleva välituntialue pienenee entisestään. Lisäksi lapsiaan päiväkotiin kuljettavien vanhempien myötä lisääntyvä liikenne koulun edustalla vaarantaa koululaisten turvallisuutta koulun alueella sekä heikentää koulutien turvallisuutta.

Koulujen palveluverkkotarkastelu pohjautuu opetuslautakunnan hyväksymiin koulutuspoliittisiin linjauksiin, jotka määritellään Koulutuksen ja Kasvatuksen Kehittämissuunnitelmassa 2011-2016[2]. Yksi keskeisimmistä linjauksista on turvallisen ja laadukkaan opetuksen takaaminen lähikoulussa. Pieniä ryhmäkokoja pidetään monipuolisten opetusmenetelmien käytön, opetuksen laadun ja hyvien oppimistuloksien varmentajana. Siltamäen koulun käytössä olevien tilojen vähentäminen tulee vääjäämättä kasvattamaan ryhmäkokoja ja näin ollen vähentämään mahdollisuuksia joustavien opetusmenetelmien käyttämiseen ja eriyttämiseen.

Varhaiskasvatuksen osalta Kehittämissuunnitelmassa 2011-2016 halutaan varmistaa lasten päivähoidon turvallisuus ja korkea laatu. Päiväkoti-ikäisten ja kouluikäisten päivärytmin ollessa hyvin erilaiset pienen koulun tilojen ja pihan hyötykäytön porrastaminen ja yhteensovittaminen on hankalaa ja esimerkiksi meluhaitat mahdollisia molemmin puolin. Päiväkodille luovutettaviksi suunnitellut tilat eivät ole pienille lapsille turvalliset, sillä sisääntuloväylänä on jyrkkä portaikko toiseen kerrokseen. Turvallisuusriskin aiheuttaa myös päiväkodille suunniteltu ulko-ovi, joka on koulun paloturvallisuussäädöksissä pelastustieksi merkitty varauloskäynti. Tämän kaiken seurauksena kaikkien lasten turvallisuus ja hyvinvointi on uhattuna.

Koulutuspoliittisten linjausten yhtenä tavoitteena on myös seurata sitä, miten oppilaan oikeus tehostettuun ja erityiseen tukeen toteutuu. Tavoitteena on vahvistaa oppilaalle suunnitelmallisesti ja oikea-aikaisesti annettavaa varhaista ja ennalta ehkäisevää oppimisen ja kasvun tukea. Luovutettaessa tiloja päiväkodille luovuttaisiin samalla erityistä tukea tarvitsevien lasten upeasta ja turvallisesta oppimisympäristöstä sekä oppilashuollollisista tiloista. Koululta ei löydy korvaavia tiloja näille ryhmille, sillä tälläkin hetkellä koulun kaikki tilat ovat luovien tilankäyttöratkaisujen myötä tehokkaassa ja monipuolisessa käytössä, eikä luokkatiloja ole vapaana. Tilojen poisluovuttamisen myötä mahdollisuudet hyvien oppimisen edellytysten ja monipuolisen tuen järjestämiseen tukea tarvitseville lapsille vähenevät huomattavasti.

Siltamäen koulu on sen henkilöstön pitkäjännitteisen ja suunnitelmallisen kehittämistyön ansiosta loistavan pedagogiikan omaava, aktiivinen, luovuuteen kannustava ja oppilaita monipuolisesti osallistava koulu, joka on lähtenyt rohkeasti mukaan oppimisympäristöjen, opetuksen ja kasvatuksen kehittämiseen niin valtakunnallisilla kuin kansainvälisilläkin tahoilla.

Toivomme, että koululla on tulevaisuudessakin käytössään sen toiminnalleen tarvitsema tilaresurssi, jotta se voi jatkaa hienoa työtään Siltamäen alueen lasten opettajana ja tulevaisuuden elämään kasvattajana.



[1] Helsingin ja Helsingin seudun väestöennuste 2014-2050. Ennuste alueittain 2014-2023. Helsingin kaupunki. Tietokeskus. Tilastoja 29/2013

http://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/julkaisut/pdf/13_09_18_Tilastoja_29_Vuori.pdf

 

[2] Koulutus ja kasvatus vuosina 2011-3016. Kehittämissuunnitelma. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2012:1

http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2012/liitteet/okm01.pdf?lang=fi