Kiimingin Ylikylän lähikoulun säilyttämisen puolesta

Haluamme lapsillemme lähikoulun

Ylikylän koulun vanhempainyhdistyksenä Olemme saaneet hälyttäviä viestejä siitä, että Ylikylän kouluun ei oltaisi muodostamassa ekaluokkaa lukuvuodeksi 2016 -2017. Ekaluokkaa ei siis tulisi jo toisena vuotena peräkkäin. Koulu toimii tällä hetkellä siis 2 - 5 vuosiluokkien kouluna. Mikäli toisena vuotena peräkkäin jätetään ekaluokka perustamatta kouluumme, lähtee hyvin herkästi liikkeelle ajatus koulun tarpeettomuudesta ja sen mahdollisesta lopettamisesta. Tulevaisuuden kannalta se olisi Oulun kaupungille hyvin epäsuotuisa/kallis ratkaisu.

Ylikylän koulu toimii hallinnollisesti Huttukylän koulun alaisuudessa. Koulu on toiminut viime vuodet 1 - 5 luokkien kouluna ja keskimäärin siinä on opiskellut 80 oppilasta. Tällä hetkellä koulussa on vuosiluokat 2 - 5 ja 62 oppilasta. Koulussa on 3 opettajaa ja lisäksi Huttukylän kanssa jaettuna 1 erityisopettaja. Esikouluopetus koulumme alueella on järjestetty Huttukylän koululla ja lähialueen päiväkodeissa (Mansikkamaa ja Vekara-aho). Huttukylän koululla on tällä hetkellä 122 oppilasta ja 6 opettajaa + jaettu 1 erityisopettaja. Yhteensä hallinnolliselta kannalta katsoen 187 oppilasta ja 10 opettajaa.

Kiiminkijoen koulu on täynnä oppilaista, samoin Huttukylän koulukiinteistö ja Jokirannan koulu. Keskustan alueella tulisi erityisesti pohtia, mihin 6.lk sopivat lähivuosina, sillä 6. – 9.lk määrä tulee entisestään kasvamaan runsaasti. Lisäksi 2-3 vuoden päästä alaluokkien oppilaiden määrän kasvaa myös hiukan.

Lapsimäärien mahdollisista heilahteluista lyhyellä aikavälillä Kiimingin keskustan alueella ei tule vetää hätäisiä johtopäätöksiä Ylikylän koulun tarpeettomuudesta. Keskustan lähettyvillä tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa kaikki 3 koulua (Kiiminkijoki, Jokiranta ja Ylikylä). Huttukylän koulu yhdessä sen alayksikkönsä Ylikylän kanssa on yksi kustannustehokkaimmista opetusyksiköistä Oulussa (h/opp.) ja ollut sitä jo useina vuosina.

Lukuvuodelle 2016-2017 tulisi Ylikylän kouluun perustaa ekaluokka, ellei ryhmäkoko pelkkään ekaluokkaan tulisi tarpeeksi suureksi, niin yhdysluokkana 1.-2. lk. Tällöin viime vuonna muihin kouluihin siirretyt voisivat palata myös Ylikylään ja sisarukset voisivat käydä samaa koulua. Alustavien kyselyjemme perusteella yhdysluokan kooksi muodostuisi 21-24 oppilasta. Tämä olisi jo varsin kustannustehokas opetusryhmäkoko.

Uuden aloittavan ryhmän merkitys on suuri myös koulun kiinteiden kustannusten kannalta. Mikäli nykyiset 5.lk siirtyvät Jokirannan koululle kuten tavallisesti ja uutta ryhmää ei tulisi, niin supistuisi koulu jo mahdollisesti 2 opettajan kouluksi ja rakennusten lämmityskulut ja muut ylläpitokulut oppilasta kohden tulevat suuriksi. Helposti sen jälkeen tehtäisiin virheellinen päätös koulun lopettamisesta ja sen seurauksena muutaman vuoden päästä oltaisiin Kiimingin keskustan alueella uuden koulurakennuksen investointitarpeessa. Kustannus olisi silloin miljoonia. Lisäksi Jokirannan koulun tilanne on hyvin avoin.

Vanhempainyhdistys laatii kirjeen aiheesta. Adressi ja kirje luovutetaan päättäjille alkuvuonna 2016. Nyt on vielä mahdollisuus vaikuttaa, allekirjoita adressi!


Vanhempainyhdistys    Ota yhteyttä adressin tekijään