Kirjallisuuden oppiaineen pääainestatus säilytettävä

Jyväskylän yliopiston hallitukselle

Jyväskylän yliopiston hallitus aikoo esittää kirjallisuuden oppiaineen pääainestatuksesta luopumista.

Kirjallisuuden oppiaine on yksi Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitoksen menestyneimmistä ja suosituimmista oppiaineista, ja se on kansallisissa vertailuissa menestynyt kaikilla olemassa olevilla mittareilla. Kirjallisuus on keskeinen osa sivistysyliopiston toimintaa ja profiilia.

Oppiaineeseen on viime vuosina palkattu kaksi uutta, tarmokasta professoria, jotka ovat järjestelmällisesti ja menestyksekkäästi kehittäneet oppialaa ja sen koulutusta sekä hankkineet merkittävää tutkimusrahoitusta sekä luoneet kansainvälisiä tutkimusverkostoja. Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitokselle oppiaineen tuottama koulutuksellinen tulos on merkittävä. Lisäksi kirjallisuuden oppiaineessa tehtävä tutkimus antaa elintärkeää metodologista ja teoreettista osaamista useille tieteenaloille yhteiskuntatieteistä ja politiikantutkimuksesta kielten ja viestinnän tutkimukseen. Kirjallisuuden oppiaineen antama opetus syventää opiskelijoiden kulttuurista tuntemusta tavalla, jota on mahdotonta hankkia muualta. Kirjallisuuden pääaineopiskelijat ovat myös merkittävä sivuaineopintoja tekevä ryhmä koko tiedekunnassa. 

Myös Humanistisessa tiedekunnassa toimivissa monitieteisissä verkostoissa kirjallisuuden panos on merkittävä. Mm. Kulttuurisen mielenterveystutkimuksen verkostossa kirjallisuuden oppialan nuoret tutkijat, opiskelijat ja tutkijakoulutettavat ovat aktiivisina toimijoina olleet luomassa ja rikastuttamassa monitieteistä tutkimus- ja opetustoimintaa sekä tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta järjestämällä mm. Maailman mielenterveyspäivän monitieteisiä, avoimia ja kansallisestikin merkittäviä yleisöseminaareja sekä toimimalla aktiivisesti verkoston monitieteisissä ja moniammatillisissa seminaaritapaamisissa, mikä tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden suhteen on merkittävä. Tekeillä on niin kirja- kuin tutkimushankkeita.  

Kirjallisuuden ja kirjoittamisen oppiaineiden opiskelijat ja henkilökunta ovat oleellinen osa Jyväskylän kulttuurielämää, sanataideopetusta ja muuta kirjallista elämää, joka luo ja ylläpitää kaupungin ja koko maakunnan kulttuurista hyvinvointia ja sivistystä. Vain takaamalla kirjallisuuden pääainestatus voidaan taata tämänkin jatkuvan. Ilman näitä maisterivaiheen koulutusaloja koko yliopiston arvostus ja vetovoima heikkenevät oleellisesti.  

Erityisen huolestuttavaa on ollut yliopiston johdon tapa toimia tässä asiassa sekä ehdotuksen antama viesti nykyisille ja tuleville tutkijoille: menestyneen oppiaineen alas ajaminen viestittää, ettei yliopiston asettamia tavoitteita ja tehokkuus- ja tuottavuusmittareita kannata edes yrittää täyttää, koska päätöksenteon tukena ei käytetä tilastojen antamia faktoja eikä tieteellistä arviointia.    

Vetoammekin teihin, hyvät hallituksen jäsenet: hätiköity ja huonosti valmisteltu prosessi tulee pysäyttää ja kirjallisuuden oppiaineen pääainestatus säilyttää Jyväskylän yliopistossa.