Pro Kitisenranta (2)

Pro Kititisenranta 2

Päivitys 27.6.2018 (adressin uudelleenavaaminen)

 Sodankylän kunnan nykyisissä koulutiloista on havaittu laajoja sisäilmaongelmia, joiden seurauksena suuri osa perusopetuksen opetustiloista on joutunut käyttökieltoon. Kitisenrannan koulun perinteitä jatkanut Sompion koulun tilat poistettiin koulukäytöstä kesällä 2018. Opetusjärjestelyissä joudutaan turvautumaan tilapäisratkaisuihin useiden vuosien ajaksi.

Opetustilojen ratkaisemiseksi joudutaan tekemään kauaskantoisia ratkaisuja, joiden hinta tulee olemaan 20-25 miljoonaa euroa. Mielestäni tässä tilanteessa pitäisi miettiä todellakin tulevaisuuteen kantava kokonaisratkaisu, joka ottaisi huomioon myös Kitisenrannan koulun tilojen remontoinnin. Suojellun koulurakennuksen kohtaloa on roikotettu yli 15 vuotta, jona aikana ko. rakennus on rapistunut entuudestaan ja samalla rakennusta on kuitenkin käytetty jatkuvasti. Kolmen vuoden ajan rakennuksesta on ollut käytössä ns. Vasantien siipi, joka remontoitiin kahteen kertaan, ensin lukion ja sitten päiväkodin käyttöä varten, ja viime talvena perusopetuksen väistötiloiksi. Kaikki käyttäjät ovat olleet tyytyväisiä korjattuihin tiloihin.

Kitisenrannan korjaamiseksi on esitetty vuosien (2003-2015) kuluessa suunnitelmissa 4-12 miljoonan remontteja koulu- tai kulttuuritilakäyttöön. Kokonaistaloudellisen koulu- ja kulttuuritilanratkaisun (monitoimitalo) toteuttamiseksi tulisi nyt ottaa mukaan ratkaisu, jossa tulisi ratkaisuksi Jeesiönrannan alueen uudisrakennus (yläkoulu) ja Kitisenrannan (alakoulu) peruskorjaaminen opetuksen ja kulttuurin monitoimitaloksi.

Jos tätä ratkaisumahdollisuutta ei oteta huomioon nyt, niin muunlaiset ratkaisut tulevat kunnalle ja veronmaksajille kalliiksi, kun rakennetaan uutta vain ajatellen koulutilaratkaisuja yksinomaan huomioimatta järkevää kokonaisratkaisua. Tällaisessa ratkaisussa palaa rahaa kuitenkin reilut 20 miljoonaa ja Kitisenrannan perinteinen ja arvokas kiinteistö jää odottamaan tuhoutumista. Muutoin erikseen rakennuksen pelastaminen lopulliselta tuholta tulisi vaatimaan erilliset 15 miljoonaa. Tässä saumassa olisi mahdollisuus yhdistää nämä hankkeet ja saada Lindegrenin suunnittelema arvorakennus pelastettua muutamalla lisämiljoonalla. Carpe 

Pekka Heikkinen (kunnanvaltuuston pj.)

 

Pro Kititisenranta (alkuperäinen vuodelta 2007)

Sodankylän kunta on aikeissa lakkauttaa ja sulkea perinteikäs ja maailmallakin tunnettu Kitisenrannan koulu. Kouluhan on tunnettu perinteisten Sodankylän Elokuvajuhlien (Midnight Sun Filmfestival, www.msfilmfestival.fi) keskuspaikkana. Kitisenrannan koulu on maineikkaan suomalaisen arkkitehdin Yrjö Lindegrenin (mm. Helsingin olympiastadion) suunnittelema ja 1952 valmistunut Lapin jälleenrakennuskauden merkittävimpiä ja onnistuneimpia rakennuksia. Nyt rakennuksessa on todettu eri syistä johtuvia merkittäviä terveydellisiä uhkia aiheuttavia kosteusvaurioita. Sodankylän kunta on tehnyt alustavan päätöksen koulun sulkemisesta, joka on johtamassa koko koulurakennuksen tulevaisuuden epämääräiseksi. Jopa koulurakennuksen kylmilleen laittamista on esitetty. Koulu on toiminut yhtenäisenä peruskouluna (0-9-luokat) ja siinä on ollut noin 350 oppilasta. Koulun rehtorina toimii elokuvajuhlien yhtenä kantavana voimana tunnettu ansioistaan palkittu Lauri Ylitepsa. Koulun remontoimista on esitetty noin viidentoista vuoden ajan. Perusteiltaan hyvä rakennus on kestänyt ajan hammasta yllättävän hyvin, mutta nyt laiminlyönnit rakennuksen ylläpidossa ovat alkaneet näkyä kohtalokkaalla tavalla. Kitisenrannan koululaiset on jo siirretty koulusta evakkoon ja koulua rakennuksineen uhkaa lopullinen sulkeminen. Siten myös elokuvajuhlien keskuspaikan kohtalo on vaakalaudalla. Tämän koulun pihalla ideoidun Ultra Bran kappaleen Aurinko, joka ei lämmitä, on todellakin nousemassa Kitisenrannan koulun ylle.
Vaadin adressissani kulttuurihistoriallisesti merkittävän ja kansainvälisesti tunnetun koulun remontin välitöntä aloittamista ja koulutyön jatkamista Kitisenrannan koulun tiloissa remontin jälkeen.

Adressi on luovutettu Sodankylän kunnan edustajille kunnanvaltuuston kokouksen yhteydessä 29.3.2007.

Pekka Heikkinen (kunnanvaltuutettu)

 

 


Pekka Heikkinen (kunnanvaltuuston pj.)    Ota yhteyttä adressin tekijään