Kohtuullisen kokoiset yläkoulut säilytettävä Salossa!

Salossa suunnitellaan Laurin yläkoulun lakkauttamista ja oppilaiden ja henkilökunnan jakamista muihin yläkouluihin.  Tämä johtaisi jopa yli 600 yläkoululaisen kouluihin. Luokkakoot tulisivat kasvamaan, joka vaikeuttaisi oppilaiden opiskelua ja opettajan kohdistettua oppilaan ohjaamista. Paljon puhutaan koulukiusaamisesta ja kouluissa esiintyvästä väkivallasta. Pienissä kouluissa pystytään ennakoimaan ja ratkaisemaan ongelmatilanteet suuria kouluja paremmin, koska kaikki tuntevat toisensa. Suuria kouluja on vaikea hallita, koska opettajat ja oppilaat eivät tunne kaikki toisiaan.

Oppilas pitäisi kohdata ainutlaatuisena yksilönä, ja hänen pitäisi tuntea olevansa osa yhteisöä. Ilman tätä tunnetta oppilas on vaarassa syrjäytyä. Suurissa kouluissa oppilas helposti hukkuu massaan eikä hänen erityisominaisuuksiaan tueta riittävästi. Tästä kärsivät kaikki oppilaat.

Suurten koulujen myötä vähenee myös mahdollisuus havaita oppilaiden ongelmat ja puuttua niihin ajoissa. Tämä todennäköisesti kuormittaa lastensuojelua entisestään. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on huomattu, minkälaisiin ongelmiin suuret koulukoot johtavat, ja siellä on jo ryhdytty jakamaan kouluja pienempiin yksiköihin.

Laurin koulun lakkauttaminen vaikuttaisi koko Salon alueen nykyisten ja tulevien lapsiperheiden elämään. Kysymys ei ole vain muutaman vuoden siirtymäajasta vaan päätöksestä, joka vaikuttaa vuosikymmeniä eteenpäin.

Adressi toimitetaan Salon kaupungin päättäjille, jotta he näkisivät, mitä asukkaat ovat mieltä asiasta. Salo on jokaisen asukkaan sydämessä!

Me allekirjoittaneet vaadimme Laurin ja muiden yläkoulujen säilyttämistä omina yksiköinään.