Koirapuisto Hallilaan

Tampereen kaupungin Kaupunkiympäristön kehittämisen Viherpalveluohjelman Koirapalvelut on tarkoitus porrastaa aikavälille 2011-2025. Tampereella on tällä hetkellä 12 koirapuistoa, kun mm. Helsingissä koirapuistoja on 88. Hallilaa lähimmät koirapuistot ovat tällä hetkellä Hervannassa ja Kaukajärvellä. Suunnitelman mukaan koirapuisto Hallilaan olisi tulossa ohjelman kolmannessa vaiheessa vuosina 2021-2025.

Hallilan ollessa enimmäkseen pientaloaluetta, täällä on runsaasti koiria, koiranomistajia ja koiriaan ulkoiluttavia asikkaita. Lisäksi koirakanta Hallilassa lisääntyy koko ajan. Hallilaan suunniteltu koirapuisto jatkaisi Pehkusuonpuistoalueen kehittämistä. Hallila-Seuran talkoilla kunnostama tekonurmikenttä Pikkupehkusuonpuistossa vuonna 2013 oli alku asukkaiden oma-aloitteellisuudesta asuinalueensa parantamiseksi.

Hallilalaiset koiranomistajat ovat valmiita talkoilla avustamaan myös koirapuiston rakentamista, jotta koirapuisto Pehkusuonpuistoalueelle saadaan suunniteltua aiemmin.

Allekirjoitettu adressi luovutetaan Tampereen kaupungille syksyllä 2015. Allekirjoittamalla adressin kannatat jo ohjelmassa olevan ja suunnitellun koirapuiston rakentamisen aikaistamista Hallilaan ennen vuotta 2020. Allekirjoituksia kerätään sekä nettiadressilla että käsilistoilla.

terveisin,

Hallila-Seura ry


Kirsi Kuukkanen, Hallila-Seura ry    Ota yhteyttä adressin tekijään