Koirapuisto Kontiolahteen kunnan rahoitamana ja toteuttamana

Kontiolahti on vuonna 1873 perustettu nuorekas kunta. Kontiolahden naapurikuntia ovat Joensuu, Juuka, Lieksa, Liperi ja Polvijärvi. Kontiolahti poikkeaa monesta itäsuomalaisesta kunnasta niin ikärakenteensa kuin väestönkehityksenkin osalta. Nykyisellään Kontiolahti on noin 14 800 asukkaan kunta. Nuorekas ikärakenne näkyy kunnan toiminnoissa ja Kontiolahti tunnetaan aktiivisista kuntalaisistaan. Kuntalaiset osallistuvat ahkerasti moniin yhteisiin hankkeisiin. Kunnan ja kuntalaisten aktiivisuutta on palkittu vuosien saatossa useaan kertaan, jopa valtakunnallisilla maininnoilla, kuten Suomen luovin kunta vuonna 2003.

Kontiolahti on turvallinen ja viihtyisä asuinpaikka kaikenikäisille, mutta erityisesti lapsiperheille. Keskeisen sijaintinsa ja joustavan päätöksenteon ansiosta Kontiolahti tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet myös yritystoiminnalle.

Kunnan toiminta-ajatuksena on olla elinvoimainen ja yhteistyökykyinen sekä järjestää laadukkaat palvelut taloudellisesti ja tarjota asukkailleen viihtyisä ja turvallinen asuinympäristö. Kunnan visio on;  Kontiolahti on - ja kehittyy!

                                           

Kontiolahden kunnalle on tehty, koirapuiston rakentamisesta ensimmäinen kuntalaisaloite 2012. Tämän adressin tarkoitus on saada kunta toteuttamaan koirapuisto ja varaamaan määräraha koirapuiston toteutukseen. Useamman vuoden koirapuistoa on puuhattu, mutta nyt tämän adressin tarkoitus on saada kunta rakentamaan sovitulle paikalle koirapuisto. Allekirjoita adressi ja vaikuta asuinympäristöösi.

 

 

Me allekirjoittaneet haluamme Koirapuiston Kontiolahteen.

Kontiolahden kunnan toteuttamana ja rahoittamana. Kontiolahden koiraharrastajien ry:n kanssa yhteistoimin.


TAI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista sivustollamme. Adressin tekijä näkee kaikki antamasi tiedot.

Saat sähköpostiviestissä linkin vahvistaaksesi allekirjoituksesi. Tarkasta sähköpostisi (myös roskapostikansio).
Facebook
Tulisiko yritystukia vähentää?