Kolmosolut myyntiin jo kello 8 elintarvikehuoneistoissa.

Kolmosolut on jo aikaa sitten vapautettu R-kioskeihin kiitos Mato Valtosen, ja 2018 alussa alkoholilainsäädännön muutoksen myötä myös A-vahvuiset juomat vapautuivat kioskeihin ja elintarvikemarketteihin.

Mielestäni lainsäädäntöä pitäisi vielä höllentää euroopplaisempaan ja kansainvälisempään suuntaan siinä määrin, että miksei kolmosolutta saisi jo kello 8:00 elintarvikehuoneistosta tai -kaupasta, jos asiakas niin haluaa? Yökukkujille odottelu kello yhdeksään kahdeksasta on yleensä kitutunti ja erityisesti viimeiset minuutit ruuhkauttavat kassoja, kun moni odottaa kello yhdeksää, että saa juomat ulos marketista.

Tuskin alkoholihaitat siitä lisääntyisi, jos myyntiaikaa aikaistettaisiin tunnilla. Väkevät viinat ja Alkon toiminta voisi alkaa ihan taas yhdeksältä, mutta nyt puhutaan kolmosoluesta, joka kuitenkin on verrattavissa ihan janojuomaan.