Kotihoidontuen Oululisä säilytettävä!

Oulussa opetuslautakunta on tehnyt esityksen kotihoidontuen Oululisän poistamiseksi vuoden 2013 alusta alkaen. Päätös asiasta tehdään kunnallisvaalien jälkeen. Lokakuun lopulla valittava valtuusto siis viime kädessä päättää Oululisän poistamisesta tai säilyttämisestä.

Oululisän poistamista on perusteltu kolmella argumentilla: (1.) Oululisän maksaminen ei opetuslautakunnan mukaan vaikuta hoitomuodon valintaan. (2.) Raha siirretään ennaltaehkäisevään työhön. (3.) Perheitä tuetaan poistamalla avoimen varhaiskasvatuksen toiminnan maksuja.

Argumentit ovat huteralla pohjalla. (1.) Yleensä muuttovoittoiset kunnat, joissa on paljon pieniä lapsia ja vanhemmilla hyvät työllistymismahdollisuudet, maksavat kuntalisää vähentääkseen kunnallisen päivähoidon painetta. On olemassa tutkimuksia, jotka osoittavat, että kotihoidon tuen tason nostaminen lisää myös sen käyttöä.

(2.) Mitä ennaltaehkäisevää työtä opetuslautakunta haluaa tehdä? Nykyään puhutaan paljon lapsiperheiden köyhyydestä, perheiden pahoinvoinnista ja nuorten syrjäytymisestä ja kuitenkin samanaikaisesti ollaan ottamassa perheiltä rahaa pois. Yhä pienempien lasten vanhemmat eroavat, sillä pikkulapsivaihe on perheessä haastavaa aikaa. Taloudellinen tilanne vaikuttaa perheen jaksamiseen ja vanhempien väliseen suhteeseen. Rahapula väsyttää. Lisäksi pitää huomioida lapsen näkökulma, sillä alle puolitoistavuotiaan olisi parasta olla kotona oman vanhemman hoidossa tai vähintäänkin alle viiden lapsen ryhmässä. Näin sanoo arvostettu psykologian professori Liisa Keltinkangas-Järvinen. Myös kasvatustieteen professori Juha T. Hakala puhuu siitä kuinka aikuisen tulisi malttaa olla läsnä lapsen arjessa ja hän painottaa erityisesti varhaisen vuorovaikutuksen merkitystä.

(3.) Kaupungin tuottama avoin varhaiskasvatus on laadukasta ja monet perheet sitä käyttävät. Rahan siirtäminen Oululisästä avoimeen varhaiskasvatukseen ei ole kuitenkaan reilua niitä kohtaan, jotka eivät kaupungin toimintaan osallistu. Esimerkiksi pikkukouluun eivät pääse kaikki halukkaat lapset. Avointa varhaiskasvatusta ei ole tarjolla joka puolella uutta Oulua. Onko kukaan arvioinut, kuinka paljon avoimen varhaiskasvatuksen ryhmiin on enemmän tulijoita, jos kuukausimaksut poistuvat?

Oululisän kasvattaminen tulevaisuudessa Espoon (250e) tasolle olisi todella ennalta ehkäisevää työtä ja satsaus tulevaisuuteen.

Kaikilla naisilla mahdollisuus valita työhön meneminen suomalaisen loistavan päivähoidon myötä, mutta onko pienituloisilla mahdollisuus valita, että hoitavat lapsensa kotona?