Koulutuksellisen tasa-arvon toteutumista parannettava

Toivotaan osaamisperusteisuuteen siirtymistä koulutuksessa, byrokratian vähentämistä sisältäen mm.tutkinnan hallintoasteiden mielekkyydestä ja tarpeellisuudesta sekä sijainnista, tulotasosta ja taustoista riippumattomia pätevöitymismahdollisuuksia kaikille.

Alla esitetään argumentteja ja havaintoja, jotka perustuvat useiden vuosien mittaiseen ajankohtaiskeskustelun ja inhimillisten kohtaloiden ja kokemusten seuraamiseen. Kaikkia esitettyjä asioita ei tarkoiteta esittävän lopullisina totuuksina, vaan julkisessa keskustelussa vähälle huomiolle jääneinä ajatuksina ja todelliseen kokemukseen ja tietoon perustuvina hypoteeseina tai malleina siitä miten asioita voitaisiin tehdä toisin. Adressiin vähintään neutraalisti suhtautuvat voivat itse kehittää ajatuksia eteenpäin ja kaikilta toivotaan sitä, että energiaa käytetään meille kaikille yhteisten asioiden edistämiseen parempaan suuntaan eikä vanhojen järjestelmien, mallien tai käsitysten puolustamiseen pelkän vanhuuden ja perinteen takia. Vaikka joku tekstiä pääteltävissä oleva ehdotus olisi vaikea toteuttaa, niin se ongelma, jonka olemassaoloon ehdotuksen syntyminen perustuu voi silti olla todellinen ja ratkaisua vaativa.

 

ALOITTEEN INNOITTAVAT TAUSTATEKIJÄT

 

TARPEELLISEN TUEN HALLINTOASTEPERUSTEISUUS ONGELMANA

 

Koulutukselliseen tasa-arvoon tehdään viittauksia eri laeissa (mm.laki ammatillisesta koulutuksesta ja perustuslaki), vaikka juuri tätä termiä ei käytetä ja lait eivät ole erityisen tarkkoja yksityiskohtien suhteen.

Lait ovat melko selkeitä sen suhteen, että perusopetuksen oppilaat ja toisen asteen opiskelijat ovat oikeutettuja ns.erityiseen tukeen, josta on säädetty laissa ammatillisesta koulutuksesta. Korkeakouluissa samankaltaista tukea ei ole olemassa, vaikka erityisjärjestelyjä aistirajoitteisille voi olla esim.tenteissä. Tätä ei kuitenkaan pidä sekoittaa kokonaisvaltaisempaan tukeen, jota on tarjolla toisen asteen oppilaitoksissa.

 

Käytännön tasolla korkeakoulut ja toisen asteen oppilaitokset tai paremminkin näiden opiskelijat ovat selvästi eriarvoisessa asemassa; korkeakoulustatusta käytetään tuen eväämiseen ja metatyön teettämiseen opiskelijoilla, joiden älylliset valmiudet voivat riittää tutkinnon suorittamiseen enemmän kuin hyvin, mutta tämä ei yksinään riitä, sillä korkeakoulututkintojen osalta ei ole olemassa tahoa, joka huolehtisi siitä, että opiskelijat pääsevät suorittamaan tutkinnon suorittamisen kannalta välttämättömiä työharjoittelujaksoja tai että he saavat yhteistyötahon opinnäytetyön suorittamista varten; kouluilla ei välttämättä ole mitään kiinteitä yhteistyötahoja, jotka mielellään ottaisivat harjoittelijoita vastaan, vaan käytännössä opiskelijan pitää vakuuttaa häntä kiinnostava taho omasta soveltuvuudestaan eikä potentiaalinen työharjoittelutaho ole millään tavalla vastuullinen selittämään syitään torjunnalle tai edes tuottamaan vastausta, koska tällaista velvollisuutta ei ole missään säädetty eikä kiinteitä ja velvoitettuja yhteistyötahoja ole olemassa kuten yllä on mainittu, joten vastuun voi aina siirtää eteenpäin, kunnes vaihtoehdot (teoriassa) loppuvat.

 

Yllä olevaan liittyen on vielä tärkeää lisätä, että mainitut ongelmat voivat korostua tai kadota riippuen opiskelualasta sekä paikallisista käytännöistä ja mahdollisuuksista riippuen, mutta teoriassa esiintyvät kaikissa korkeakouluissa perustuen siihen, että “nyt ollaan korkeakoulussa” ja tukea voidaan evätä. Tietyissä tutkinto-ohjelmissa työharjoittelujen (esim.terveysala) rakenne on varsin voimakkaasti rajattu, joka voi käytännössä tarkoittaa isossakin kaupungissa työharjoittelupaikan rajaamista muutamaan mahdolliseen kohteeseen ja opiston ja työpaikan välillä voi jo olla pitkät ja rutinoituneet (epä)viralliset yhteistyöperinteet. Samanaikaisesti on mahdollista, että esim.kasvatusalan viranomaiset eivät tunne kovin hyvin samalla paikkakunnalla vaikuttavia oman alansa oppilaitoksia ja lisäksi eri korkeakoulujen välillä voi olla hierarkia, jolloin parempimaineisen tai paremmin tunnetun korkeakoulun opiskelija (AMK1 vs. AMK2) samankaltaista harjoittelua hakiessaan menee toisesta ohi aivan kuten yliopiston harjoittelija menee AMK:n harjoittelijan ohi, jolloin kyse voi olla samoista työtehtävistä tai sitten eri työtehtävistä ja työpaikan taho katsoo, että yhdessä opiskelijassa on jo tarpeeksi ohjaamisvastuuta.

 

On siis uskallettava kysyä miksi hallintoasteet ovat kehittyneet tähän suuntaan ja ovatko ne ylipäänsä tarpeellisia? Pitäisikö ongelma ratkaista muuttamalla kolmannen asteen koulutusta koskevaa lakia vai sulauttaa kolmannen asteen opinnot toiselle asteelle? Joka tapauksessa hallinnolliset käsitteet ovat kielellisiä, keksittyjä rakenteita, joilla ei ole omia tarpeita, kun taas työelämään pyrkivillä ihmisillä on todellisia tarpeita ja ne ovat riippumattomia siitä onko hän 2. vai 3. asteen opiskelija ja/tai siitä missä korkeakoulussa hän opiskelee.

 

 

KURSSIPERUSTEISUUS JA KOULUUN “PÄÄSEMINEN” ONGELMANA

 

Nykyinen koulutusjärjestelmä on luotu menneen maailman aikana; vaikka esim. AMK -koulutus on suhteellisen uusi tulokas koulutuskentällä, aloitti se toimintansa aikana, jolloin moni asiantuntija vielä epäili internetin jäävän nopeasti muodista, mutta toisin kävi; melkein kaikki maailman tieto on nyt vapaasti saatavilla eikä tiedon monopolia enää ole kuten ennen. Yliopisto taas yhdistetään tutkimukseen, mutta valtaosalle opiskelijoista yliopisto on väylä valmistua ammattiin tai ohittaa byrokraattisia esteitä kiinnostavien työpaikkojen vaatiessa tietynlaista tutkintoa, vaikka työ opittaisiin työpaikalla tai vaikka työn vaatimat kompetenssit voitaisiin kehittää tai osoittaa vetoamalla holistisesti aiempaan elämänkokemukseen (huomioiden eri hallintoasteiden opinnot ja työhistoria; myös vapaaehtoistyö) ja/tai suorittaen yksittäisiä täsmäkursseja- tai tenttejä, jotka tosiasiallisesti liittyvät työhön. Tutkimusta tehdään yliopiston lisäksi lukuisissa muissa paikoissa.

 

Jokainen pitempään eri korkeakouluissa opiskellut myös tietää, että opintojaksojen todellinen työmäärä voi olla hyvin erilainen silloinkin, kun opintojakson pituus on näennäisesti samanlainen eli sisältää yhtä monta opintopistettä. Tähän voi olla sellainen historiallinen syy, että varsin kauan sitten yliopistot ovat tarjonneet rajatummin eri koulutusohjelmia ja tietty laki tai säädös on velvoittanut tietynlaista työmäärää. Ajan kanssa koulutusohjelmien määrä on kasvanut, maailma on muuttunut valtavasti ja mahdollisuudet lisääntyneet, mutta samaa sapluunaa ei ole hylätty; erilaiset tutkinto-ohjelmat on tarvittaessa lihotettu sopimaan tähän muottiin ja työelämä ja opistot ovat voineet tässä käydä vuoropuhelua ja eräänlaista kilpavarustelua, jossa opistojen edustajat ovat alkaneet tuottaa kuvaa tietystä työmäärästä ja tutkinnosta tarpeellisena tehtävään X ja opistojen sylkiessä työmarkkinoille nämä esteet ylittäneitä hakijoita työnantajatahot ovat alkaneet vaatia näitä tutkintoja ja todistuksia, joita taas puolestaan ei voi haalia itselleen joustavasti.

Intressikonfliktin vaara on ilmeinen; on tahoja, joiden lyhytaikaisissa intresseissä voi näyttäytyä tietynlaisen järjestelmän ylläpitäminen ja puolustaminen, koska oman työpaikan ja/tai uran katsotaan olevan tästä järjestelmästä kiinni ja tällöin energiaa käytetään ennemminkin muutoksen torjumiseen kuin edistämiseen. Pelko ja huoli on tällöin hyvin inhimillinen ja ymmärrettävä, mutta toisaalta on voitava kysyä voidaanko uusia sukupolvia 'uhrata' perinteiden alttarilla. 

Lisäksi tutkinnon suorittaminen voi vaatia muuttamista toiselle puolelle Suomea tai ulkomaille asti, joka luonnollisesti asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan riippuen sosiaalisista, terveydellisistä ja taloudellisista lähtökohdista. Riskinä on aina myös kiusaaminen sekä henkilökemioihin liittyvät ongelmat, jolloin käytännön opiskelu ja elämä usein aivan uudessa ympäristössä voi hankaloitua syntymäominaisuuden perusteella, vaikka esim.hylätty suoritus voidaan näennäisesti perustella tiedollisilla puutteilla. Tapa torjua tätä ongelmaa ainakin osittain olisi yleisen kielitutkintojärjestelmän kaltainen tapa osoittaa olennaista (teoria)tietoa joustavasti hankkien tiedot itselle sopivassa ympäristössä, jolloin tulkinnanvaraa ja tilaa skismojen syntymiselle jää vähemmän.

 

Tämä tarkoittaa sitä, että erilaiset esteet voivat syödä useita vuosia ihmisten elämästä ennen kuin henkilö pääsee edes kunnolla kokeilemaan varsinaista opiskelua (ja tämä opiskelu on usein teholtaan ja mielekkyydeltään kyseenalaista tavoitteisiin nähden, kuten yllä on mainittu); ongelma korostuu nuorilla, joilla elämänkokemus, tiedot ja kriittisen ajattelun taidot eivät ole täysin kehittyneet. Toisaalta ongelmaa on myös vanhemmalla työikäisellä väestöllä, jonka koko relevantti elämänkokemus- ja osaaminen voidaan tyrmätä vetoamalla tietyn tutkinnon puutteeseen jopa sellaisessa tapauksessa, jossa henkilöltä löytyy nimenomaan halutun työtehtävän kannalta arvokasta kokemusta (opinnot, työhistoria) enemmän kuin monelta muodolliselta ammattilaiselta. Mitä vanhemmasta ja kokeneemmasta on kyse, sitä vaikeampi hänen on enää niellä tyytyväisenä ajatusta siitä, että hänen tulisi pitää saavutuksiaan ja ammattitaitoaan nollan arvoisena hallinnollisen kielenkoukeron tai asetuksen takia eli osattomuuden uhka ja huoli siitä, että nämä rakenteet, joiden tulisi fasilitoida nuorten ja aikuisten pääsyä työelämään toimivatkin muurina osattomuuden ja osallisuuden välillä on todellinen ja perusteltu.

 

KOULUTUKSELLISEN TASA-ARVON KEHITTÄMISKOHTIA JA EHDOTUKSIA EROTELTUNA

 

-Kaikkien korkeakoulujen sisällöt opintojaksoineen kaikkineen avataan kaikille vapaasti luettavaksi kuten nettilukio on tehnyt lukion opintosuunnitelman ja sisällön suhteen, jolloin potentiaaliset opiskelijat voivat suoraan päätellä itse ovatko opinnot heille vaativia vai eivät ja he voivat omaksua tutkintoihin liittyvän teoriatiedon ilman hallinnollisia esteitä

 

-Kaikilla aloilla pyritään luopumaan toisen asteen koulutuksen tai maksullisten väyläopintojen vaatimisesta hakukriteerinä korkeakouluun ja mahdollistetaan harkinnanvarainen haku perustuen tosiasialliseen kokemukseen ja osaamiseen vuosien säästämiseksi ja motivaation ylläpitämiseksi henkilöillä, joilla tosiasialliset valmiudet löytyvät

 

-Nuorten opinto-ohjauksessa luovutaan lukion ja ammattiopiston dikotomiasta ja esitellään monipuolisesti myös kansanopistojen tarjontaa, etäopiskelumahdollisuuksia, kansalaisopistotarjontaa ynnä muuta sellaista unohtamatta myöskään avoimen korkeakoulun opintoja, joihin ei välttämättä ole pohjakoulutuskriteerejä

 

-Pakollisten ryhmätöiden ja läsnäolopakkojen mielekkyys arvioidaan uudelleen jokaisen tutkinnon kohdalla niillä opintojaksoilla, joihin näitä sisältyy

 

-Arvioidaan uudelleen lukio-opintojen, toisen asteen opintojen ja muun hankitun kokemuksen hyväksilukemisen sujuvuus korkea-asteella, jolloin hyväksilukua ei suoraan torpata vetoamalla hallintoasteiden korkeuseroihin (eli voisiko esim.terveysalan korkeakouluopiskelija saada joustavammin hyväksilukuja vaikka lukion biologian kirjoittamisesta)

 

-Kaikki opintojaksoilla käytettävä kirjallinen materiaali pyritään digitalisoimaan kaikille avoimeen muotoon, jolloin kilpailu paperisista materiaaleista loppuu, erittäin kalliiden kirjojen hätäostaminen tai pilaantuneiden kirjojen korvaaminen kirjastoille loppuu

 

-Arvioidaan erilaisten lopputöiden ja opinnäytetöiden sekä gradujen tarpeellisuus työelämän taitojen kannalta; ovathan nämä työt järjestään aivan eri aiheista tehtyjä ja työmarkkinoille siirtyviä työntekijöitä yhdistävät siis yhteiset kurssit (tiedot) eivätkä opinnäytteet, joihin sisältyvää täsmätietoa ei käytännössä vaadita työmarkkinoilla

 

-Huomioiden sen, että useisiin työpaikkoihin vaaditaan esim.alempi korkeakoulututkinto ilman pakottavaa laillista perustetta ja sen, että samaa työpaikkaa voi hakea hyvin erilaisilla tutkinnoilla, tulee pohtia josko jokaista esim.avoimessa korkeakoulussa saman työmäärän yhdessä tai useammassa oppilaitoksessa (XXXop) suorittanutta tulisi palkita jonkinlaisella diplomilla tai todistuksella, jonka myös työnantajat harjaantuisivat kelpuuttamaan. Koska samaan työpaikkaan voidaan kelpuuttaa aivan eri tutkinnoilla hakeva, antaa tämä välillisesti ymmärtää, että työ opitaan käytännössä työpaikalla mutta tähän asemaan päästäkseen pitää olla tietty tutkinto; tällainen tutkinto voitaisiin siis rakentaa useammasta osasta huomioiden koko elämänkokemuksen 

 

-Jos luodaan rinnakkaisjärjestelmä perinteisen korkeakoulujärjestelmän välille tunnistamatta kuitenkaan joustavasti tietojaan osoittaneiden tasa-arvoista asemaa työmarkkinoilla, eräänlaisena kompromissina voisi väliaikaisesti toimia erilaisten pätevyysluokkien luominen, jolloin samat olennaiset tiedot omaavia voisi olla reservissä virallistettuina hakijoina, vaikka opiston X käynyt olisi etusijalla. Tämä lisäisi motivaatiota ja helpottaisi työvoimapulaa sekä edistäisi osallisuutta ja mielenterveyttä, sillä käytännössä samaan tehtävään pystyvien tietotaitojen ja soveltuvuuden jyrkkä kieltäminen hallinnollisella kielitempulla ( ruksi kohtaan "ei koulutusta" tms.) on pahimillaan kaasuvalotusta näitä ihmisiä kohtaan

 

-Sikäli kun pääsykoehaastatteluja vielä järjestetään toisella tai kolmannella asteella, on varmistettava, että hakijoita kohdellaan tasapuolisesti esittämättä erilaisia kysymyksiä erilaisille hakijoille esim.odottamalla hieman vanhemmalta hakijalta tietynlaista työhistoriaa. Hakijoille tulee antaa mahdollisuus vastata mahdollisiin haastatteluihin kirjallisesti tai muutoin valmistettava suulliseen haastatteluun tavalla, joka ei edellytä haastateltavalta erityisiä argumentointitaitoja

 

-Oppilaitosten tarjoamassa koulutuksessa on varattava riittävästi aikaa tulevan työtehtävän kannalta oleellisiin asioihin; yleissivistävät aineet eivät voi mennä käytännön työelämään liittyvien aineiden edelle ja uusimismahdollisuus on tarjottava yhtäläisesti myös käytännön työelämään liittyvien aineiden osalta

 

-Lähisukuisten tutkintojen väliset rajat ja työelämän osallistumismahdollisuudet on tasa-arvoistettava siten, että nykylain vaatiessa tutkintoa X tulee olla mahdollisuus suorittaa vaadittava pätevyys tenteillä tai yksittäisillä lisäkursseilla sen sijaan, että henkilön pitäisi kokonaan uusiksi hakea eri (korkea)kouluun ja käyttää aikaa opintoihin, jotka suurimmaksi osaksi eivät liity niihin kompetensseihin, joita hakijalta katsottiin puuttuneen. Esimerkki: pitkään mielenterveystyötä nuorten parissa tehnyt sosiaalialan koulutusta saanut joutuu hakemaan sairaanhoitajan (AMK) opintoihin päästäkseen nuortenpsykiatriselle osastolle töihin. Hänen juridisesti tai työnantajan näkökulmasta pakolliset lisäopintonsa tulevat käsittelemään toivottua työtä vain hieman.

 

-Mahdollistetaan mahdollisimman pitkälle tietyn työtehtävän kannalta olennaisen tietotaidon osoittaminen kaikille avoimilla tenteillä ja näyttötilaisuuksilla riippumatta siitä miten tiedot on hankittu. Yleinen kielitutkintojärjestelmä perustuu tähän ajatukseen ja sama olisi suotavaa ylettää mahdollisuuksien mukaan erilaisiin ammatillisiin pätevyyksiin. Sen jälkeen, kun teoriatiedot on osoitettu, voisi asianmukainen taho alkaa järjestämään mahdollisia työharjoitteluita ammattitaidon lopulliseksi vahvistamiseksi. Ne, jotka haluavat edelleen osoittaa pätevyytensä kurssimuotoisesti suorittamalla XXX opintopistettä erilaisten esseiden, kirjatenttien ja lopputöiden sekä metatöiden muodossa voisivat säilyttää mahdollisuutensa siihen; aloite ei ole tuota mahdollisuutta vastaan.

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla tämän adressin annan luvan siihen, että Tomi Sorjamaa voi luovuttaa tällä lomakkeella antamani tiedot päätöksentekijöille.


TAI

Saat sähköpostiviestissä linkin vahvistaaksesi allekirjoituksesi. Varmistaaksesi, että saat lähettämämme viestit, lisää info@adressit.com yhteystietoihisi tai turvallisten lähettäjien listalle.

Huomaathan, ettet voi vahvistaa allekirjoitustasi vastaamalla tähän viestiin.




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…